Mariskooli suomalaisuuden ikoni?

Monelle mariskooli henkii suomalaisuutta. Todellisuudessa sen tarina on varsin monimutkainen. Itse asiassa se ei taida olla alunperin suomalainen lainkaan.

Mariskoolihan on nykyään Armi Ratian perustaman Marimekon yksi tunnetuimpia sisustusartikkeleja. Todellisuudessahan tämä jo designikoniksi muotoutunut tuote ei ole "Marimekon" suunnittelema. Toisin kuin moneen muuhun suomalaisten rakastamaan designesineeseen, tähän ei yhdistetä suunnittelijaa lainkaan. Miksi näin?

Julkista tietoa on kertomus ajalta, jolloin vanha skoolimalli keksittiin ottaa uudelleentuotantoon Marimekolle. Tähän tarinaan, joka on osaltaan jo kanonisoinut Mariskoolille "elämää suuremman historian", liittyy Bökars, vanha ullakolta löytynyt sokeriskooli, saaristo, Suomen suvi, pitkät illalliset ja luova innovatiivinen ilmapiiri. Tieto idean alullepanijasta vaan vaihtelee. Eräs tarina kertoo skoolin "jälleenlanseerauksen" Marimekon lahjaesineenä olleen Risto-Matti Ratian, toinen Vuokko Nurmesniemen ja kolmas Armi Ratian itsensä ideoima hanke.

Löysin Iittalan ensimmäisestä kuvallisesta hinnastosta vuodelta 1892 varsin tutunnäköisen skoolin. Kuva otettu Kotimaisen lasin juhlaa Iittala 125 vuotis- juhlakirjasta.

Skoolin alkuperä on kuitenkin todennäköisesti Saksassa. Eräs keräilijä kertoi joissain kuvastossa sen nimetyn "Germaniaksi". Sen alkuperäistä suunnittelijaa ei varmaan koskaan saada selville. Suomalaiset lasitehtaat varsin surutta kopiovat eurooppalaisten tehtaitten tuotantoa omiin katalogeihinsa. Varsinaista tuotesuojaa ei tuolloin tunnettu. Kun katalogeja 1800- luvun lopulta ja 1900-luvun alusta tarkastelee, huomaa, miten myös eri tehtaat Suomessa kopioivat toinen toisiltaan.

Karhulan lasitehtaan kuvastosta 1920-luvulta löytyy myös tuttu malli. Tosin eri numerosarjalla kuin Iittalan.

Useimmat puristelasimuotit ostettiin ulkomailta. Esimerkiksi Iittalan viinilasimallit kopioitiin aluksi kokonaan ulkomailta. Varhaisten lasien nimiinkään ei pidä paljon luottaa; sama malli saattoi saada eri nimen tehtaasta riippuen. Toisaalta esimerkiksi niin kutsuttu Bakkarat-malli löytyy useankin eri lasitehtaan kuvastosta ja lienee maailman yleisin puristelasimalli. Sillä, missä menee vaikutteiden napsimisen ja kopioinnin raja, ei ollut silloin samaa merkitystä kuin nyt.

Esimerkiksi Saksasta ja Ruotsista saapui Suomeen myös paikallisia lasinhiojia, lasinpuhaltaja- ja muottimestareita, jotka toivat paitsi osaamistaan, myös suoria vaikutteita entisestä kotimaastaan. Näistä mestareista osa teki myös omia muottejaan, joissa tosin monesti oli lähes suoria lainauksia tai vahvoja vaikutteita ulkomaisista esikuvistaan. Eräs taitava muotintekijä oli ruotsalainen F. A. Andersson (1841-1931), joka aloitti Iittalalla, mutta siirtyi jo vuonna 1883 Nuutajärven palvelukseen. Hänen siirryttyään Nuutajärvelle Iittala osti muotteja  Ruotsista sijainneesta muottitehtaalta sekä Rauman lasitehtaan jäämistöstä. Vanhimpien lasiesineiden suunnittelijaa on vaikeaa saada selville; heidän nimeään ei välttämättä kirjattu katalogiin suunnittelemiensa tuotteiden yhteyteen.

Mistä tuo suomalaisuus Mariskoolin yhteydessä sitten muodostuu? Se kuuluu osana klassiseen "marimekko perheeseen", ja ollut osana rakentamassa suomalaisia koteja arjessa ja juhlassa. "Skoolista" on vuosien saatossa tullut paitsi osa Marimekkoa, myös osa meitä suomalaisia, jotka olemme saaneet niitä joulu-, ylioppilas- rippi- ja häälahjana. Esineen ikonisuus ja asema suomalaisuuden symbolina onkin sitä, että se on tullut osaksi tätä kulttuuria, osaksi meitä. Esineen alkuperällä tai suunnittelijalla ei taida olla niin suurta merkitystä enää tässä vaiheessa. Itse asiassa tarkemmin tarkasteltuna moni meidän "suomalaisena" mieltämämme asia on taustaltaan jotain muuta.

Myös kysymys aitoudesta Mariskoolin yhteydessä nousee usein pinnalle. Ehkä kysymystä aitoudesta on hyvä tarkastella myös edellisen valossa, ja pohtia, mikä on aitouden määre, millä mittarilla puhutaan aidosta ja kopiosta.

Jos puhutaan nyt kuitenkin Marimekko tuotemerkin alla olevista Mariskooleista, ensimmänen neuvoni on, että kurkkaa esineen pohjaan. Osassa Mariskooleja on pohjassa paperi- tai silkkitarra, osassa ei. Silkkitarra on ollut käytössä vuosina 1980-2004. Osassa aitoja Mariskooleja on Sarpanevan suunnittelema i-tarra, jonka muoto sekin on vaihdellut, osassa ei. Tämä ei välttämättä vielä riitä erottamaan aitoa kopiosta. Onhan tarra saattanut irrota. Tai päinvastoin, se on saatettu liimata epäaitoon.
Osassa on puolestaan kohokuvion kirjoitettu Marimekko. Teksti on tullut käyttöön vuonna 2004.
Nuutajärven tarra. Kuva: Janita Helanto
Monet kopiot ovat tosin niin taidokkaasti tehtyjä, että niitä on maallikon vaikea tunnistaa. Kopiota ja aitoa tulee tarkastella kädessä ja verrata sitä varmasti aitoon sisareensa. Tunnistatko kumpi on aito? Eron näkee leveämmässä jalassa, yläosan reunan "piparikoristeessa" ja jalan sormuksessa. Pohjat ovat myös erilaiset ja epäaidossa esineessä pohjassa oli myös jonkin verran pieniä ilmakuplia. Epäaito oli siis kuvan sininen skooli. Kuva: Jaana Kuusisto
Monissa kopioissa yläreuna ei ole symmetrinen, jalka on kömpelö tai liian paksu, värit hailakat ja olemus jotenkin viimeistelemätön, halpa. Tässä selkeä, helposti tunnistettava "feikki".

 

Lisähankaluutta tunnistukseen tuovat muotit, jotka hieman eroavat eri aikoina; esimerkiksi vanhemmissa Mariskooleissa sormus voi olla robustimpi. Tässä taas aito skooli, mutta vanhalla kuluneella muotilla tehtynä. Sormus siksi epäselvä. Kuva: Mira Nylund

 

Huomioi myös aitojen virheet. Kakkoslaatu näkyy joskus viimeistelemättömässä lopputuloksessa: lasimassa tursuaa liitoksesta, tai pallurasta puuttuu osa. Tosin I ja II laadun tunnistamista vaikeuttaa se, että aikoinaan kakkoslaatua ei merkitty tarralla, josta sen saattoi erottaa. (Toki tarroja saatettiin irroittaa myös jälkikäteen) Nykyään, kun tuotteet stanssitetaan, kakkoslaadustakin löytyy kohokuvioteksti pohjasta. Tässä kuvassa aito kapeasormuksinen skooli. Kuva Janita Helanto
Eri värit ovat myös eri hintaisia. Yksi halutuimpia värejä on ametisti, joka on neodyymilasia ja vaihtaa väriä valaistuksen mukaan. Sitä on valmistettu vuosina 1968 ja uudelleen 1988-92. Tällaiset erikoisuudet, koe-erät ja vain hetken tuotannossa olleet värit ovat kaikkein halutuimpia intohimoisten keräilijöiden keskuudessa. Kuva Jenni Helanto.
Punainen väri on perinteisesti lasiesineessä arvokas, koska sen valmistamiseen käytettävät raaka-aineet ovat kalliita ja tekotapa vie aikaa.

 

Ole tarkkana, mikäli kaikki merkit eivät täsmää, kyse ei ole välttämättä kopiosta, olet voinut kohdata kirpputorilla myös "oikeasti aidon" vanhan, nykyisen Mariskoolin esikuvan.

Kuvassa Iittalan vanha malli. Esineen omistaa keräilijä Aila Vuotila. Hän kertoo nähneensä näitä vanhoja "esiäitejä" sekä yläreuna sivulle että suoraan ylös kallistuneena.
Skoolimalli on erittäin vanha. Sen tyylisiä maljoja löytyy euroopasta jo satojen vuosien takaa. Kuva on yksityiskohta Hieronymos Boschin kolmiosaisen Himojen puutarha-triptyykin ”Helvetti”-pannoosta, joka on ajoitettu eri lähteissä joko 1480-90- luvulle tai 1500-luvun alkuun. Museo del Prado, Kuva Google Earth

Kiitos kuvista ja avusta Susanna Thiel Designmuseolta, Lotta Lappalainen Fiskarsilta,  Retronomi Oy  ja Mariskoolien asiantuntijat ja keräilijät <3

Ps. Íittalan sivuilta löytyy Mariskooleihin liittyvä linkki  eri väreihin ja valmistusvuosiin. Tosin sekään ei ole ilmeisesti aivan täydellinen, siitä puuttuu joitain harvinaisuuksia kuten koe-erät, esimerkiksi opaalinkeltainen väri.

 

TIETOPAKETTI:

  • Marimekko paperitarra on ollut käytössä vuodet 1965-1980
  • Marimekko Silkkitarra on ollut käytössä vuosina 1980-2004.
  • Osasta Mariskooleja saattaa löytyä myös Nuutajärven tarra joko hopeapohjainen tai kirkas läpinäkyvä
  • Mariskoolista voi löytyä myös Arabia Finn Chrystal-tarra
  • Mariskoolista voi löytyä myös pieni sininen Arabian kruunutarra
  • Osassa Mariskooleja on Sarpanevan suunnittelema i-tarra, jonka malli sekin on vaihdellut.
  • Tarran puuttuminen ei kerro välttämättä aitoudesta, onhan se saatettu irrottaa tai sitten siirtää epäaitoon.
  • Aidossa Mariskoolissa on muotista aina kolme saumaa.
  • Pienissä Mariskooleissa on aina stanssi pohjassa.
  • Nyrkkisääntönä on, että lämpimän värisen lasin valmistaminen on vaativampi prosessi kuin ns. kylmien sävyjen. Värin tasaiseksi saaminen on haastellista ja valmistusprosessissa tarvitaan usein käsityötä. Vaativa valmistus tuottaa myös paljon hylkyjä, jotka osaltaan nostavat tuotteen hintaa.
  • Erityisesti punainen väri on haasteellinen ja sitä on valmistettu vuosien saatossa eri menetelmin. Punaisen värin raaka-aineet ovat perinteisesti olleet kalliita. Iittalan nykyinen väri "karpalo" on Iittalan kemistien kehittämä tekninen innovaatio.
  • Keräilijöiden keskuudessa korkeisiin hintoihin kohoavat värikkäät mattamärit (ei mattakirkas) mm.mattaluumu ja mattamusta. Arvokkaampia mattapintaisia Mariskooleja väärennetään paljon. Aidon erotat siitä, että vain ulkopinta ja pohja ovat mattapintaisia, sisäosa ei koskaan.
  • Suosittuja värejä keräilijöiden markkinoilla ovat myös oranssi, kaikki opaali- ja neodyymivärit.
  • Keräilijät metsästävät erikoisuuksia: ns. ruokatuntitöinä tehdyt muotoilut kuten mariskoolista venyttämällä tehty kakkutarjotin ovat haluttuja.

 

 

 

Katja Weiland-Särmälä

Katja Weiland-Särmälä on väitöskirjaa tekevä taidehistorioitsija ja historioitsija sekä löytöretkeilijä kauneuden, designin ja taiteen maailmassa.

Seuraa meitä somessa