Olen käynyt kolmasti Pietarissa. Ensimmäisestä kerrasta, joka oli vuonna 1995, kaupunki on totisesti muuttunut. On lähes uskomatonta, että noin kolmen tunnin junamatkan päässä meistä on niin valovoimainen suurkaupunki. Kuin kokonaan toinen maailma.
Tällä kertaa ruska antoi parastaan ja syksyinen leuto sää kruunasi pitkän viikonlopun. Kaupunki kietoi minut jälleen kerran pauloihinsa.
Taidehistorioitsijana arvostan keskustan yhtenäistä kaupunkikuva. Säilyneiden vanhojen rakennusten julkisivut on myös kauniisti restauroitu. Joka paikassa huokui historia ja tunsin olevani kuin Tolstoin tai Dostojevskin romaanissa.
Suosittelen lämpimästi kohdetta, se on yksi kauneimmista kaupungeista, joissa olen käynyt. Keskustaan kannattaa tutustua kävellen nähtävyydeltä toiselle, käyskennellä puistoissa, käydä kanaaliajelulla ja istahtaa johonkin teehuoneeseen lasilliselle teetä.
P.S. Kannattaa ehdottomasti vierailla myös keisariperheen kesäasunnossa Pietarhovissa, Fabergé Museossa, Shuvalovin palatsissa, jossa on maailman suurin kokoelma Fabergé-esineitä sekä Jusupovin Palatsissa, josta jälkimmäisestä lisää myöhemmin.