Tämä lasimalja on mielestäni upea. Se on virheetön, mutta onko sillä arvoa?
Anchor Hocking on alun perin Yhdysvaltoihin Ohioon vuonna 1905 perustettu lasitehdas. Se tunnetaan Euroopassa parhaiten uuninkestävistä Fire-King-tuotteistaan. Se oli yksi monista amerikkalaisen Pyrexin ja saksalaisen Jenan (Schott & Gen.) uuninkestävien tuotteiden kilpailijoista. Tietääkseni tehtaalla ei ollut Euroopassa omaa tuotantoa. Ainakin 1960-luvulla Anchor Hockingin tuotteita myytiin jonkin verran Suomessakin. Anckor Hocking on tuotemerkkinä edelleen olemassa ja ilmeisesti tehtaanakin, mutta se on osa suurempaa yhtiötä. Vuoka on puristelasia. Se on mahdollisesti mallia, joka on ollut tuotannossa jo 1930-luvun alkupuolella. Näitä tuotteita kutsutaan keräilijöiden parissa nimellä Depression Glass. Se viittaa 1920-luvun lopulla alkaneeseen lamaan. Niitä on ollut uustuotannossakin, mutta juuri tästä mallista en osaa enempää sanoa enempää (Kaisa Koivisto). Vakuutusarvo on koon mukaan 20-40 euroa. (Antti Kaijalainen)