Avaruusmitali

Minulle on kulkeutunut yhdysvaltalaisen Apollon ja neuvostoliittolaisen Sojuzin telakoitumisen muistomitali vuodelta 1975. Mitalissa on toisella puolella astronauttien ja kosmonauttien reliefit ja toisella kääntyvä malli avaruusmoduleista. Mitalin sivussa on avaruuslentäjien nimet ja valmistajan leima: Tillander, Finland. Mikä mitalin historia on?

Kai Tainio Rahaliike Holmastosta kertoo, että mitalin on suunnitellut Toivo Jaatinen. Tainion mukaan pöytämitalien tunnistamisen ongelma on, että niistä on kirjallisuutta huonosti. Boströmin kattava mitalikirja on 30-luvulta ja Laitakarin suppeampi 60-luvulta, joten kummassakaan tätä 1975 teetettyä mitalia ei ole. Leena Passin väitöskirjassa (Ilmiö mitalitaide, 1996) taas on lähinnä listattu kunkin taiteilijan mitalit ilman tarkempia tietoja. Pöytämitaleja on paljon, sillä yhdistykset, yritykset ja myös yksityishenkilöt ovat teettäneet niitä. Tämä avaruusaiheinen mitali on valmistettu myytäväksi, ei siis ansioista jaettavaksi. Se on kolmiulotteisuutensa vuoksi mielenkiintoinen, mutta silti rahallinen arvo on vain noin 50 e.

Kysymys on julkaistu Antiikki & Designissa 06 / 2015.

Seuraa meitä somessa