Kysyisin omistamastani taulusta, jonka tekijäksi lopulta jäljitin japanilaisen Hiroshigen. Taulu vaikuttaisi olevan 1960-luvulta. Tauluni tuskin on alkuperäinen, mutta olisiko mitään tietoa, miten näitä on kopioitu. Arvokin kiinnostaa.
Maisemakuvistaan tunnetun japanilaisen mestarin Ando Utagawa Hiroshigen (1797–1858) puupiirroksen nimi on Ashida-shuku. Se kuuluu 71 puupiirroksen sarjaan nimeltä Kuusikymmentäyhdeksän Kisokadon postiasemaa. Kisokaido tunnetiin myös nimellä Nakasendo eli Keskinen vuoristotie. Tämän Kiotoa ja Edoa eli nykyistä Tokiota yhdistävän maantien varrelle pystytetyt postiasemat kuten Ashida tarjoisivat ruokaa ja majoitusta. Niitä kuvaavat puupiirrokset olivat oman aikansa matkailumainoksia. Passepartout eli kehyspahvi rajaa puupiirroksen niin tarkasti, etteivät sen reunat ole näkyvissä. Ei ole silti syytä epäillä, etteikö kyseessä olisi alkuperäisgrafiikka. Ääriviivat, yksityiskohdat ja jokainen väri on siis painettu käsityönä omalla laatallaan, vaaleista sävyistä tummiin. Teos on tavalliselle kansalle suunnattu ukiyo-e-puupiirros. Nämä kaupalliset kuvat kertoivat ohikiitävän arkielämän iloista ja nautinnoista. Työhuoneet tuottivat niitä massoittain, ja katukauppiaat myivät niitä pikkurahalla. Laivojen mukana japanilainen ukiyo-e-puupiirrostaide levisi Eurooppaan, ja saavutti täkäläisen yleisön suosion 1870-luvulta alkaen. Perinteisen keräilykohteen vakuutusarvo on 200–300 euroa. (TP)