Kello on tullut perheelleni isosetäni kautta. Hän toimi Helsingissä parturina ja hänen jäämistössään oli venäläisiltä emigranteilta hankittuja esineitä, kuten tämä kello. Kellon tausta ja arvo kiinnostavat.
Kaksoiskuorisen kultaisen taskukellon koneiston on valmistanut sveitsiläinen Ch. F. Tissot & Fils, malli on Le LocleTissotin kotikaupungin mukaan. Kuori on hovihankkijanakin tunnetun pietarilaisen kultasepänliikkeen I. E. Morozovin työpajan valmistama 14 karaatin kullasta 1800-luvun lopussa. Kellon ulko- ja sisäkuori ovat kultaa. Kuoreen kaiverrettu Venäjän kaksoiskotka voi viitata siihen, että kyseessä on keisarillinen lahja. Kaiverrus voi tosin myös olla pelkkä koristelu. Viralliset keisarilliset lahjakellot olivat lähes poikkeuksetta Henry Moserin tai Paul Buhrén valmistamia ja usein värillisin, emaloiduin vaakunoin koristeltuja. Tyypillisesti keisarillisia lahjoja on myönnetty muun muassa virkamiehille ja sotilaille kiitokseksi suoritetuista palveluksista. Kellon vakuutusarvo hyvässä kunnossa, ilman alkuperäistä rasiaa ja myöntämiskirjaa on 1 500 e. (Mari Wilenius)