Pohjalainen morsiustuoli

Minulle on periytynyt tällainen ikivanha tuoli. Mistä se on oikein peräisin? Tuolissa on aika hieno koristeet, mutta onko sillä juurikaan rahallista arvoa?

Hieno tuoli! Ensimmäiseksi voi sanoa, että se talonpoikaista työtä, joka perustuu renessanssituolin malliin. Sille on tyypillistä kuutiomainen alaosa, jossa jalkoja tukee kaksi tukipienakehikkoa. Toiseksi tuoli on mitä todennäköisimmin tehty Pohjanmaalla noin 1860-80-luvulla. Kolmanneksi, tuolin runsas koristelu, mm. sydänaiheet, viittaavat siihen, että se on niin sanottu morsiustuoli. Samanlaisia koristeluja olen nähnyt vöyriläisissä morsiustuoleissa. Sulhasella oli ennen vanhaan tapana tehdä morsiamelleen kihlajaislahja. Siinä sulhanen pani parastaan pyrkien näyttämään taitonsa osaavana aviomiehenä. Tuolit olivat suosittuja kihlajaislahjoja. Tällaiset talonpoikaistuolit antavat arvokasta tietoa suomalaisesta kansanomaisesta esineellisestä kulttuurista, jota on valitettavan paljon ehditty tuhota aikaisemmilla vuosikymmenillä. Rahallistakin arvoa toki tuolilla on: vakuutusarvo 300 e. (AK)