5 tarinaa uudesta Antiikki & Designista

Kannen Runebergin kesäpaikasta Kroksnäsistä kuvasi Erja Lempinen.

J. L. Runeberg vetäytyi kesäisin rauhaan Kroksnäsiin Porvoon saaristoon. Paikasta muodostui kansallisrunoilijalle äärimmäisen rakas. Nyt Runebergin talossa kesiään viettävät Helena ja Staffan Hämelin, jotka vaalivat sen ainutlaatuista ja alkuperäistä henkeä. Jutun kuvasi Erja Lempinen.

Mauno Honkanen tunnetaan kotimaisten pöytähopeiden uudistajana. Haastattelussamme hän avaa Tähkä-sarjan syntyä ja luontoa innoituksensa lähteenä. Henkilökuvan otti Fabian Björk.

Perinne elää -sarjassamme esittelemme Kristiina Kivelän, joka rakastui hattuihin jo lapsena. Hän teki pitkän uran modistina hattuliikkeessä Turussa. Eläkkeellä hän jatkaa erityisesti tohtorinhattujen valmistusta. Niiden tekotapa on salainen. Jutun kuvasi Katri Lehtola.

Suomen Saksan-instituutin kulttuurivastaava Mika Minetti on viihtynyt jo vuosikymmenen ajan Berliinissä. Sinne hän on rakentanut kodin itselleen ja nykytaiteen kokoelmalleen. Kuvat Mika Minetti.

Kaksoset Chanette ja Charlotte Kotilainen syttyivät 1950-luvun tunnelmasta ja teinityttöinä. Nykyään molemmat myös ajavat ajan amerikanraudoilla. Jutun kuvasi Hanna Linnakko.

Seuraa meitä somessa