Seinäjoen kaupungille on tyypillistä nauhamainen betonirakentaminen. Kauppala-ajan rakennuksia ei kaupunkikeskustassa juuri näy.
– Toivon, että ne (vielä säilyneet) muutamat vanhat talot jäisivät piristämään keskustan muuten yksitoikkoista laatikkorakentamista, sanoo arkkitehti Tuomo Hirvonen Tampereen teknillisestä yliopistosta.
Hirvonen on selvittänyt Seinäjoen keskustan suunnittelun ja rakentamisen historiaa.
– Alunperin koko Etelä-Pohjanmaa on ollut suota ja metsää, joka on kaskeamalla saatu maanviljelysmaaksi. Seinäjokikin on rakentunut kasketuille pelloille. Vielä 1920-luvulla kaupungissa oli vähän asutusta ja ympärillä laaja viljelty lakeus, muistuttaa aluehistorian tutkimusjohtaja Sulevi Riukulehto Ruralia-instituutista.
Niittypalstat kaavoituksen pohjana
Vuonna 1915 nykyinen Seinäjoen keskusta palstoittiin peltolohkoiksi. Keskusta muotoutui rautatieaseman ja Vapaudentien väliin jäävistä peltokaistaleista. Peltoja erottivat toisistaan tiet, jotka ovatkin monen nykykadun pohjana.
Vuoden 1922 asemakaavatyötä johti Harald Andersin ja taustatiimissä oli yhdeksän henkeä.
– Ikävä kyllä asemakaavaa ei toteutettu. Siinä oli puistoja, julkisia tiloja, raatihuone ja aukioita. Se oli hyvä kaava, kertoo Tuomo Hirvonen.
Seinäjoen nykykeskustan pohjan loi Olavi Laisaari vuoden 1942 asemakaavalla.
– Se poikkesi huomattavasti Andersinin kaavasta. Se oli täysin toista maata. Siitä tuli hyvin suoraviivainen, ilman julkisia tiloja, ei toreja, ei puistoja. Tämä kaava jäi voimaan ja on toteutuksen pohjana edelleen, harmittelee Hirvonen.
Laisaarta pidetään yhtenä n.s. Turun taudin luojista. Turussa vanhat jugnd-talot ja puutalokorttelit purettiin surutta uusien kerrostalojen tieltä kaavasuunnittelulla.
Vähitellen auto tuli vähitellen määräävään asemaan ja Tuomo Hirvosen mukaan 1960-luvulla kaavoituksen päätavoite olikin liikenteen sujuminen. Seinäjoenkin keskustaa kiertävät isot liikenneväylät.
– Seinäjoella katuja levennettiin ja osa vanhoista rakennuksista jäi puoliksi tai osittain katulinjauksien alle, Hirvonen kertoo.
Arvottaminen puuttuu
Joskus kaupunkialueella näkee, miten jo nousevien kerrostalojen keskellä törröttää muutama vanha talo orpona .
– Silloin toivotaan ja odotetaan maanhinnan nousua. Ei haluta rakentaa vielä, vaan odotetaan, että tonttimaan hinta nousee, Tuomo Hirvonen arvelee.
Keskeisellä paikalla oleva vanha talo saattaa ajautua rappiotilaan jo muutamassa vuodessa.
– Rakennus ei sovi alkuperäiseen käyttötarkoitukseen. Halutaan jotakin muuta, mihin se ei taivu. Näin katsotaan, ettei se ole käyttökelpoinen ja rakennuksen annetaan rappeutua. Jossakin vaheessa se menee niin huonoon kuntoon, että syntyy ikäänkuin laillinen peruste rakennuksen purkamiseen, Tuomo Hirvonen kertaa tyypillistä vanhan talon purkuhistoriaa.
– Syyllisiä ovat niin kiinteistön omistajat kuin kaavoituksesta päättävätkin. Rakennus ei aina tarvitse raskasta suojelupäätöstä, vaan arvottamalla rakennuksia päästään jo pitkälle, selventää Hirvonen.
Mitä Seinäjoen kaupungissa arvotetaan ja miten, sitä ei ole päätetty. Näin on tapahtunut monissa muissakin suomalaisissa pikkukaupungeissa.
– Viime vuosikymmeninä Seinäjoen keskustaa on rakennettu poikkeuslupien varassa. Niitä on myönnetty noin 90. Se on yksi syy miksi kaupunkikuva on rikkinäinen, laskee Hirvonen.
