Uusrokokoo oli yksi 1800-luvun huonekalu- ja sisustustyyleistä, jotka hakivat innoituksensa aikaisemmista tyyleistä. Se osui noin vuosiin 1830–1900, aikaan jona eurooppalainen maailma oli yhteiskunnallisesti ja poliittisesti muuttumassa.
Aristokraatit yhdistivät uusrokokoon vanhaan järjestykseen, ranskaksi ancien régime. Siis aikaan ennen Ranskan 1789 vallankumousta, jolloin maassa oli vahva kuninkaan valta. Se piti yllä sääty-yhteiskuntaa, jossa jokainen tiesi paikkansa. Tämän yläluokka olisi toivonut jatkuvan 1800-luvulla.
Kun kuninkaallinen Bourbon-suku palasi valtaan Ranskassa 1830, yläluokassa heräsi valtava kiinnostus aitoihin Ludvig XV:n ajan (hallitsijana 1715–74) rokokoohuonekaluihin ja -esineisiin.
Yhteiskunnan demokratisoituminen tiesi yläluokan vallan kaventumista, mutta jäljelle jäi sentään romanttinen kaipuu menneeseen. Myös porvaristo, työnteolla rikastunut ja valtaa himoitseva yhteiskuntaluokka, asettui aristokratian vanavedessä tukemaan vanhaa järjestystä.
Mitä pidemmälle 1800-luku kulki, sitä laajemmalle uusrokokoo levisi ja sitä yltiöpäisemmäksi se koristelussaan muuttui. Teollinen sarjatuotanto laski valmistuskustannuksia, ja varakkuuden lisääntyminen loi uusia markkinoita kotien hyöty- ja koristetavaroille.
Juttu on julkaistu Antiikki & Designista 2/2015. Tämän artikkelin taidekuvat ovat Taidemuseo Göstassa 2015 olleeseen näyttelyyn liittyvästä kirjasta Pohjoinen uusrokokoo, SKS.