Rakkautta ja taiteilijaelämää Hvitträskissä

Hvitträsk on suomalaisen arkkitehtuurin merkkiteoksia. Arkkitehdit Herman Gesellius  Armas Lindgren ja Eliel Saarinen eivät suunnitelleet vain rakennusta, voidaan ajatella heidän suunnittellen samalla myös omaleimaisen kansallisen arkkitehtuurin keinoin ihanteellista suomikuvaa, joka kuitenkin otti vaikutteita myös ajan kansainvälisistä tyyleistä.

Arkkitehtikolmikolla oli unelma hyvästä elämästä , jossa luonto, arkkitehtuuri ja sisustus loisivat ihanteellisen kokonaisuuden.  Hvitträskistä piti tulla paikka, jossa arkkitehtien oli tarkoitus perheineen asua ja työskennellä. Koko miljöö suunniteltiin kokonaisvaltaisesti: puutarhan tarkoitus oli kehystää arkkitehtuurista luomusta ja rakennuksen ulkokuori ja sisustus täydentäisivät toinen toisiaan. Tämän kokonaistaideteoksen luomisessa myös Hvitträskin naisilla oli suuri panos, joskaan sen syntyminen ei sujunut ilman riitasointuja.

 

Hvitträsk rakennettiin Kirkkonummelle Vitträsk järven rannalle. Se ei ollut varsinaisesti eräma-ateljee, sillä jo tuolloin paikalle oli olemassa melko hyvät liikenneyhteydet. Kuitenkin maisema jylhine korkeuseroineen muistutti erämaamaisemaa

 

Vaikka rakennus mielletäänkin hyvin "suomalaiseksi" arkkitehtuuriksi, rakennus edusti tuolloin uusimpia kansainvälisiä virtauksia art nouveauta, suomalaisittain jugendia ja arts and crafs movementia. Kansallisromantiikka antoi sille oman sävynsä.
Luonnonkivet, rapaus, paanut, pyöröhirret luovat Hvitträskin tunnelman.

 

Ajatuksena Hvitträskissä oli luoda jotain Tuusulanjärven taiteilijayhteisön kaltaista yhteisöllistä asumista. Hvitträskin rakennustyöt aloitettin vuonna 1902. Aluksi kaikki arkkitehdit asettuivat asumaan tontille nousseisiin rakennuksiin. Yhteiselo ei kuitenkaan sujunut toivotulla tavalla.

 Tontin rakennusten asumisjärjestelyt vaihtuivat useaan otteeseen. Syitä tähän oli useita ja osa liittyy talon mutkikkaisiin perhesuhteisiin. Vuosi Hvitträskin valmistumisen jälkeen Armas Lindgren erosi toimistosta, myi osuutensa Eliel Saariselle ja Herman Geselliukselle ja muutti pois. Armas Lindgrenin poismuuton jälkeen Hvitträskin päärakennukseen muutti Eliel Saarinen puolisonsa Matilda (os. Gyldenin) kanssa ja naimaton Herman Gesellius asusti piharakennuksessa sisarensa Louisen eli Lojan kanssa.

Koko rakennus oli sisältä ja ulkoa täynnä detaljeja.

 

Talon vaiheista ei voi kirjoittaa ohittamatta sen suojissa kuohunutta varsin erikoista rakkaustarinaa. Koska Hvitträskin arkkitehtien tarkoitus oli työskennellä myös asumisen yhteydessä, teki Eliel Saarinen teki yhteistyötä myös Herman Geselliuksen sisaren Louisen eli Lojan kanssa. Yhdistävänä työnä heillä oli  merkittävä Suur-Merijoen rakennusprojekti, johon kuvanveistäjän koulutuksen saanut Loja teki veistoskoristeluja. Asiat johtivat toiseen, ja he rakastuivat toisiinsa. Onneksi saman kohtalon kokivat myös Louisan veli Herman Gesellius ja Saarisen silloinen puoliso Matilda. Tunnekuohuilta tuskin kuitenkaan  vältyttiin. En tiedä varmuudella, mutta voin vain kuvitella, millaista yhteiselämä taiteilijayhteisössä on ollut tämän jälkeen, kun Loja ja Matilda vaihtoivat taloa ja uudet avioliitot solmittiin.

Yhteiselo Hvitträskissä päättyi vasta vuosien jälkeen Herman Geselliuksen kuoltua vuonna 1916. Gesellius haudattiin Hvitträskiin ja leski Matilda myi osuutensa Saarisille muuttaen itse Ranskaan. Lopulta Hvitträskissä asui enää vain Saarisen perhe. Eliel ja Lojan avioliitto vaikuttaa olleen ilmeisen onnellinen, perheeseen siunaantui myös kaksi lasta Eeva-Liisa "Pipsan" ja Eero Saarinen.

 

 

 

Ateljee tulvi valoa. Suuri reliefi Väinö Blomstedtin käsialaa
Akseli Gallen-Kallelan suunnittelema Liekki-ryijy palkittiin ensimmäisellä palkinnolla vuoden 1900 maailmannäyttelyssä. Akseli Gallen-Kallela lahjoitti Saariselle ryijyn, josta on nyt esillä kopio.

 

. Monilahjakkuus Minna Carolina Louise Saarinen (os. Gesellius) oli opiskellut kuvanveistoa Helsingin Taideteollisuuskoulussa ja Viktor Malmbergin oppilaana Helsingissä ja viimeistellyt opintojaan myös Pariisissa. Lisäksi hän oli opiskellut myös piirustusta Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa.
Hvitträsk näyttäytyy usein sen suunnitelleiden miesten projektina. Hvitträskissä elänyt Loja Saarinen oli kuitenkin lahjakas nainen, jonka kädenjälki näkyy voimakkaasti Hvitträskin sisustuksessa, hänen suunnittelemiaan ovat mm. tuvan suuri pyöreä kynttiläkruunu sekä useat tekstiilit. Loja Saarinen oli kutonut kellarissa sijaisevila kangaspuilla suuren osan talon käyttötekstiileistä.
Ruokasalin penkkiryijy on Eliel ja Loja Saarisen suunnittelema vuonna 1914 ja se kuvaa elämää Hvitträskissä. Oleskelunurkkausta somistaa toisinto Loja Saarisen "Neljä Sulotarta" veistoksesta, alkuperäinen työ on tehty Suur-Merijoen kartanon halliin.

 

Eliel Saarisen Loja-vaimon kädenjälkeä on Hvitträskin kaunis puutarha, jossa Frans Nybergin muisteluiden mukaan atsaleat ja pionit kukkivat ja villiviini kiersi pergolaa. Saaristen vieraanvaraisuus oli myös omaa luokkaansa. Nyberg muistelee, miten kesäisin Hvitträsk täyttyi ystävistä ja sukulaisista, jotka saattoivat viipyä viikko- ja kuukausikaupalla.

 

Yksi ihanimmista huoneista on mielestäni valoa tulviva kukkahuone.
Puutarha ja kukat olivat Loja Saarisen inhohimo. Hän kasvatti kukkahuoneessaan myös eksoottisia kukkia kuten orkideoja, kliivioita ja asparguksia. Yhdyasvalloissa Loja osallistui myös Cranbrookin puisto- ja piha-aluieden suunnitteluun.
Osa Loja ja Eliel Saarisen makuuhuoneen sisustuksesta on vuosilta 1902-03.

 

Orgaanista ilottelua tapeteissa.
Hvitträsk on ennenkaikkea koti, joka on muuttunut erilaisten elämäntilanteiden ja muutosten mukana. Saaristen lapsille rakennettiin aikoinaan lastenhuone, jossa aikakauden oppien mukaan nukkuminen ja leikki eriytettiin toisistaan ja jonka huonekalut oli suunniteltu lasten mittojen mukaan. Kuvassa Pipsan ja Eero Saarinen.
Ruusukamarista tuli Pipsanin makuuhuone 1910-luvulla. Ruusukamarin kalusteet ovat Eliel Saarisen piirtämiä.
Vierailimme Espoopäivänä museolla. Siellä oli myös mahdolllisuus kuvauttaa itsensä vanhanaikaisissa tunnelmissa. Kuvaaja Carmen Thomasin kuvaamat lapset toivat mieleeni Eero ja Pipsan Saarisen.

 

Saariset kokivat kuitenkin 1920- luvun alussa, että tie nousi Suomessa pystyyn. Maalla ei olut enää samaa tarvetta ja mahdollisuutta panostaa kansalliseen kulttuuriin ja taiteeseen. Heidän suurisuuntaiset unelmansa eivät saaneet vihreää valoa päättäjiltä ja Saaristen ohella myös monet muutkin taiteilijat joutuivat turvautumaan toisarvoisiin työtehtäviin. Saaristen oli myös pakko vuokrata Hvitträsin koko päärakennus ja muuttaa itse jälleen takaisin tallin ja pesutuvan yläpuoleiseen rakennukseen. Siihen, jonka pienessä ateljeessa Eliel Saarinen oli ahertanut nuoruutensa tilaustöiden kimpussa,  ja unelmoinut suuria isänmaan rakentamisesta.

"Toivoin, että jotain tästä kaikesta palaisi. Niin ei käynyt. Minun oli pakko kuvittaa viikkojulkaisuja vesivärimaalauksin hankkiakseni perheelleni leipää. Silloin lopulta uskoin, että minulle ei Suomessa ole työtä." Saarinen oli kertonut Anelma Vuorion muistelmien mukaan. Ajatella, mies, joka on suunnitellut myös mm. Helsingin Rautatieaseman ja Kansallismuseon ei enää löytänyt töitä Suomesta.

Saariset asuivat Hvitträskissä vuoteen 1923 saakka, jonka jälkeen he muuttivat Yhdysvaltoihin. Yhdysvalloissa uusi lehti kääntyi ja haastavat työtehtävät odottivat Saarista ja hänen koko perhettään. Erityisesti Cranbrookin Taideakatemia näytteli vahvaa roolia Saaristen elämässä. Saarinen oli Cranbrookin Taideakatemian ja campusalueen pääarkkitehti, lisäksi hän opetti Akatemiassa. Myös Loja oli voimakaasti mukana miehensä rinnalla Cranbrook- akatemian toiminnassa, jonne hän perusti omaa nimeään kantavan käyttö- ja sisustustekstiilejä suunnittelevan studion ja toimi Cranbrookin Taideakatemian tekstiiliosaston johtajana.

Saaristen lapset Eeva-Liisa "Pipsan" ja Eero Saarinen loivat myös merkittävät urat. Jälkimmäinen tunnetaan yhtenä 1900-luvun merkittävimmistä arkkitehdeista ja suunnittelijoista. Pipsan on jäänyt vähemmälle huomiolle täällä kotimaassa, Yhdysvalloissa hänet tunnetaan sitä vastoin paremmin. Pipsan toimi uransa alussa Cranbrookissa opettaen mm. muoti- ja sisustusuunnittelua. Hänen kädenjälkensä näkyy myös Cranbrookin sisustussuunnittelussa. Hän avioitui isänsä oppilaan arkkitehti arkkitehti Robert F. Swansonin kanssa, jonka rakennuksiin hän teki mm. sisustus- ja värisuunnitteluja. Isä Eliel Saarinen sekä Swansonit olivat Flexible home arrangements- ajatuksen kannattajia. Ideana oli -toisin kuin Eliel Saarisen varhaistöissä- oli hyvän suunnittelun ulottaminen kaikkien ulottuville. Kaikilla ei kun ole mahdollisuutta tai varoja rakennuttaa kallista taloa eikä jokaista taloa voi sisustaa yksilöllisesti, vaan suunnittelun tuli olla kaikille sopivaa, funktionaalista ja muunneltavaa.

 

Eliel ja Loja Saarisen tytär Pipsan oli lahjakas sisustus- vaate- koru suunnittelija. Kuvassa Pipsan ja hänen kuusivuotiaana suunnittelema korusarjansa.
Pipsan toimi myös muotisuunnittelijana, tekstiilitaiteilijana, koristemaalarina ja korusuunnittelijana. Kuvassa Pipsan Saarinen-Swansonin suunnittelemia iltapukuja.

 Kesäisin Saariset kuitenkin vierailivat rakkaassa Hvitträskissään. Sen ylläpito oli kuitenkin kallista. Saariset tarjosivat sitä mm. presidentin virka-asunnoksi, mutta valtiota se ei kiinnostanut. Lopulta Hvitträsk myytiin irtaimistoineen vuonna 1949 Rainer ja Anelma Vuoriolle. Vuorioiden konkurssin jälkeen Hvitträsk päätyi Kansallis Osake Pankin haltuun, joka myi Hvitträskin irtaimiston huutokaupalla. Onneksi suuri osa irtaimistosta on nyt palautunut Hvitträskiin. Monien käänteiden jälkeen rakennus päätyi Gerda ja Salomon Wuorisen säätiölle, jolloin rakennuksesta päätettiin tehdä museo. Nyt sen on ostanut valtio ja sitä hoitamaan on perustettu Hvitträsk säätiö.

Lähteet:

Lindqvist, Ojanen, Taiteilijakoteja

Museoviraston sivut

Museo on avoinna 3.5 - 30.9. 2017 ke-su klo 11-17

P.s. Kuvissa esiintyvä tyttäreni eläytyi "Lojan maailmaan".  Hänen päällään oleva puku on vanha, saimme lainata sitä valokuvaaja Carmen Thomasilta, joka otti tuolloin museolla kuvia 1900-luvun alun henkeen.

 

Katja Weiland-Särmälä

Katja Weiland-Särmälä on väitöskirjaa tekevä taidehistorioitsija ja historioitsija sekä löytöretkeilijä kauneuden, designin ja taiteen maailmassa.

Seuraa meitä somessa