Tonttumuorin pohjalaistalossa

Eija Porkola valmistaa hurmaavia tonttuja, ja nyt joulun alla hän pitää kahvilaa 300-vuotiaassa pohjalaistalossa Luodossa Kokkolan lähellä. Lue talon tarina ja katso kuvat talonpoikaisista joulutunnelmista!

Tupa on kuin kirkon sali. Pituutta ja leveyttä on niin kuin Pohjanmaalla pruukaa. Tupa on talonpoikaisantiikin ystävälle aarreaitta, täynnään toinen toistaan upeampia ja omaperäisempiä kansankulttuurin ”pyhäinjäännöksiä”. Vertaus kirkkosaliin ei ole kaukaa haettu. Sellaista on Eija Porkolan kirkkoväärtin talossa Larsmon eli Luodon kunnassa, joka sijaitsee saarien ketjussa Kokkolan ja Pietarsaaren puolivälissä.

Eija Porkola tunnetaan pohjalaisen ja keskipohjalaisen kansanperinteen vaalijana. Hän on kerännyt tekstiilejä, huonekaluja ja muuta kansanomaista esineistöä jo yli neljäkymmentä vuotta. Kiintymys talonpoikaiseen antiikkiin alkoi lapsena Tampereella.

– Lapsuuteni kodin naapurissa Tampereen Teiskossa oli 1700-luvun tupa. Saimme leikkiä siellä, ja se oli minulle rakas paikka. Yhtäkkiä tupa purettiin, mikä oli kova isku, mutta samalla minulle syttyi elinikäinen kipinä talonpoikaistavaraan. Päätin yhdeksänvuotiaana, että kun olen aikuinen, kaikki kodissani on talonpoikaisantiikkia.

Kerrossängyn, lautashyllyn ja kaapin yhdistävä huonekalu on Björköstä 1870-luvulta, ja se on saman mestarin maalaama kuin kaapit tuvan toisella puolella. Penkillä istuvat Ilmari- ja Elviira-tontut odottamassa joulua. Eija Porkolan tekemät tontut ovat yksilöitä.

Kun Eija Porkola muutti aviomiehensä kotiseudulle Keski-Pohjanmaalle, hän kohtasi itselleen uuden kansankulttuurin perinnön, ja kuinka upea se olikaan.

– Olin aivan ällistynyt, kun näin pohjalaisen talonpoikaisantiikin kauneuden. Olin tottunut Pirkanmaalla raskaaseen ja yksinkertaiseen kansanesineistöön, mutta täällä minulle avautui rikas värien ja koristemaalausten ja -leikkauksien maailma. Se on syntynyt paljolti Ruotsin vaikutuksesta.

Eija Porkola ihastui pohjalaiseen ja keskipohjalaiseen talonpoikaisantiikkiin. Nyt hän toimii tonttuyrittäjänä, tonttumuorina, kuten hän itse sanoo.

Eija Porkola toimi aikoinaan viisitoista vuotta talonpoikaistavaraan erikoistuneena antiikkikauppiaana Kokkolassa. Nyt hänen aikansa vie tonttuyrittäjyys ja talonpoikaiskulttuurin tallentaminen tuleville sukupolville. Hän on kerännyt pihapiirinsä rakennuksiin lelumuseon, pukumuseon ja kudonnaismuseon.

Porkolan 1700-luvun pihapiiriin kuuluvat Haukilahti eli Vetelin Haukilahdesta siirretty, 1724 rakennettu talo, Tyynelä eli lukkarin talo, jossa Porkola valmistaa maankuuluja tonttujaan, sekä uusimpana hankintana kirkkoväärtin talo. Se oli jo valmiiksi pihapiirissä ja siirtyi Porkolan omistukseen kolmisen vuotta sitten.

Kirkkoväärtin talo on pihapiirin vanhin: sitä on alettu rakentaa jo 1600-luvulla, ja valmiina se seisoi vuonna 1700. Mutta mikä oli kirkkoväärti? Hän vastasi seurakunnan taloudesta.

Kirkkoväärti oli seurakunnan tärkein luottamustehtävä 1800-luvulle. Siihen kuului paljon valtaa, sillä ennen kuntajärjestelmän perustamista seurakunnat huolehtivat kylissä myös nykyään kunnille kuuluvista tehtävistä. Kirkkoväärtin merkitystä voi verrata jopa nykyajan kunnanjohtajaan. Viimeinen kirkkoväärti asui talossa 1880-luvun lopulla, ja nyt hän tarkkailee elämänmenoa vanhassa valokuvassa tuvan seinällä.

Tuvan sisustus on pohjalaisen talonpoikaisen puusepäntyön taidonnäyte. Keinuhevonen on tehty Uusikaarlepyyssä 1880-luvulla, sen takana Björkö-kaappi 1860-luvulta. Koristeellisesti maalattu kiesien istuin on morsiuslahja Vöyriltä 1880-luvulta. Kattokruunu on takorautainen kirkkokruunu 1800-luvun alun Ranskasta. Valokuvassa on talon viimeinen kirkkoväärti 1880-luvulta. Barokkityyliset tuolit ovat talonpoikaista puusepäntyötä 1900-luvun alusta Taalainmaalta Ruotsista. Valkoinen tuoli, jossa veistetyt koirat käsinojissa, on satavuotias pönttötuoli Kristiinankaupungista. Sivustavedettävä sohva on ruotsalaista talonpoikaista empireä.

Kirkkoväärtin talo, samoin kuin myös Tyynelä ja Haukilahti, edustaa keskipohjalaista puolitoistakerroksista eli pohjalaisittain puolitoistavooninkista talotyyppiä. Keskeinen tila on suuri tupa, jonka perällä on kaksi peräkamaria.

Eija Porkola teki taloon kunnostuksen, jossa säilytettiin alkuperäinen pohja. Myös tuvan mansardimallinen katto on nyt alkuperäisen mukainen. Koska talo toimii nykyisin kahvilana ja Porkolan tonttuyrityksen myymälänä, sinne on lisätty asiakkaita varten lämpöeritys, viemäröinti ja vesijohdot.

Kustavilaishenkisesti sisustetussa peräkamarissa kahvipöytä odottaa jouluvieraita. Kustavilaistyyliset tuolit 1880-luvulta ovat lyhdeselustaista mallia. Piianpeili on 1880-luvulta. Birger Kaipiaisen Kiurujen yö -tapetti sopii muutenkin vaaleansinisävyisen huoneen tunnelmaan.

Kirkkoväärtin talo kertoo pohjalaisen ja keskipohjalaisen talonpoikaiskulttuurin tarinaa.

– Toivon, että asiakkaat kokisivat täällä elämyksiä ja näkisivät talonpoikaisantiikin kauneuden mahdollisimman alkuperäisessä ympäristössä, Eija Porkola sanoo.

Tuskinpa kukaan, joka astuu sisään kirkkoväärtin taloon, jää näkemästään kylmäksi. Jo tilan tuntu on huikea, talolla on pituutta kokonaiset 21 metriä ja leveyttä 9 metriä.

Kun on saanut tilan haltuunsa, voi siirtää katseen mahtavaan kaarevaotsaiseen takkaan tai persoonallisiin kaappeihin ja samaan tyyliin tehtyyn erikoiseen huonekaluun, jossa yhdistyvät kerrossänky, lautashylly ja kaappi. Nämä värikkäät katseenvangitsijat ovat talonpoikaiskalusteita Björköstä. Sängyn alavuodetta verhoaa pohjalaisen perinteen mukaisesti raanu, ja ylävuoteen peittona on valkoinen pitsilakana.

Merenkurkun saaristossa sijaitsevan Björkön huonekalujen lähes liioittelevissa muodoissa on vaikutteita 1800-luvun lopulla muodissa olleesta uusrenessanssista. Runsaiden muotojen lisäksi kalusteet tunnistaa rehevistä kukkamaalauskoristeluista. Myös ootraus eli jalopuuta jäljittelevä koristemaalaus on ollut yleistä, väreinä on suosittu vihreää, ruskeaa ja okrankeltaista.

Takorautainen kynttelikkö on 1900-luvulta, mutta se on perinteistä mallia, jota valmistettiin Lapväärtissä jo 1700-luvulla.

Näin joulun aikaan Eija Porkola ottaa esille pohjalaiset joulukoristeet. Niihin kuuluvat puiset kyntteliköt, jotka on koristeltu värikkäin kiiltopaperein, ja 1700-luvun mallin mukaan tehdyt takorautaiset kukkokyntteliköt, jollaiset olivat tyypillisiä Lapväärtin alueelle.

Lasiset joulukoristeet ovat merimiesten tuomia. Nämä ohuenohuet lasiset kävyt, linnut, eläimet, jopa kahvipannun ja herätyskellon muotoiset koristeet tehtiin puhaltamalla Saksassa 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa, ja ne kulkeutuivat laivojen mukana Suomenkin rannikkokaupunkeihin.

– Myös perinteiset joulukaramellit kuuluvat joulukuuseeni, Eija Porkola sanoo. 

Juttu on julkaistu Antiikki & Designin joulunumerossa 10/2016.

Eija Porkolan tonttukylä ja kahvila ovat avoinna 1.–22.12., lisätietoa Tyynelän tontut, p. 050 528 8016, www.tyynelantontut.fi