Tunnetko ryijyn suomalaiset uudistajat?

Modernit designryijyt sopivat tuomaan lämpöä nykykotiin. Keräilijä Tuomas Sopanen esittelee kolme suosikkisuunnittelijaansa, jotka uudistivat suomalaista ryijyä 1900-luvulla: Uhra Simberg-Ehrströmin, Eva Brummerin ja Irma Kukkasjärven.

Tuomas Sopanen on kerännyt 450 ryijyn kokoelman, taustalla Uhra Simberg-Ehrströmin lämminsävyinen Kupari, 1968, malli SKY. Kuva Jaanis Kerkis.

Kymmenen vuotta sitten Joensuun yliopiston kasvitieteen professori emeritus Tuomas Sopasella oli 25 ryijyä, tänään hänellä on Suomen suurin ja kattavin ryijyjen yksityiskokoelma. Se käsittää lähes 450 ryijyä yli kahdensadan vuoden ajalta.

– Kun väittelin 1980 aiheena itävän ohranjyvän biokemia, sisareni lupasi kutoa minulle lahjaksi ryijyn. Mieluisin ja aiheeseen sopiva valinta olisi ollut Uhra Simberg-Ehr­strömin Siemen, mutta Suomen Käsityön Ystävissä ei ollut saatavilla tarvikepakkausta mallista, joten päädyin Akseli Gallen-Kallelan Liekkiin, Sopanen muistelee.

1990-luvun lopulla Sopanen alkoi ostaa ryijyjä kotiinsa, ja 2005 Heinolan museossa oli pääasiassa Sopasen kokoelmasta koottu 25 ryijyn näyttely.

– Tajusin näyttelyssä, kuinka hienoja ja ainutlaatuisia suomalaiset ryijyt ovat, koko niiden historia ja kauneus kansanomaisista malleista tämän päivän taideryijyihin.

Silloin Sopanen alkoi tosissaan kerätä ryijyjä ja hankkia tietoa niistä. Hän opetteli myös ompelemaan ryijyjä itse.

Uhra Simberg-Ehrströmin ryijymalli nimeltä Vanha, 1959, malli Suomen Käsityön Ystävät (SKY). Kuva Kari Jämsén.

Uhra Simberg-Ehrströmin maalaukselliset ryijyt

Tuomas Sopanen ei osaa valita yhtä suosikkia kokoelmastaan, mutta eniten ryijyjä hänelle on kertynyt kolmelta designryijyn mestarilta: Uhra Simberg-Ehrströmiltä, Eva Brummerilta ja Irma Kukkasjärveltä.

Suuressa kokoelmassa näkyy hyvin ryijyn luonteen muutos, jossa näiden kolmen taiteilijan vaikutus on ollut merkittävä.

– Uhra Simberg-Ehrström loi oman, lähes kuviottoman, laajoihin värikylläisiin pintoihin perustuvan tyylinsä. Hänen ryijynsä koostuvat jopa satoja sävyjä sisältävistä, toisiinsa rajautuvista väripinnoista. Tulos on hehkuva, puhutteleva ja harras, välillä jopa unenomainen, Sopanen kuvailee.

Simberg-Ehrström (1914–1979) oli taiteilija Hugo Simbergin tytär, ja opinnot Taideteollisuuskeskuskoulussa ja Taideakate­mian koulussa olivat hänelle luonteva valinta. Hän opiskeli aluksi keramiikkaosastolla mutta huomasi pian, että hänen värillinen ilmaisutapansa sopi paremmin tekstiileihin. Hän valmistui tekstiilitaiteilijaksi 1935.

Palkinto Suomen Käsityön Ystävien ryijykilpailussa 1930-luvulla aloitti Uhra Simberg-Ehrströmin elämän loppuun jatkuneen yhteistyön yrityksen kanssa, vaikka hän ei ollut koskaan sen vakituinen taiteilija. Hän ei kutonut ryijyjä itse, vaan valitsi kutojien kanssa langat ja seurasi työtä.

Niin sanottujen väriryijyjen kutominen edellytti sekä suunnittelijalta että kutojalta lähes absoluuttista värisilmää. Akvarelliluonnoksista oli mahdoton tehdä yksityiskohtaisia työpiirroksia, sillä Simberg-Ehr­strömin ryijyissä oli kuvioaiheita vähän, mutta värisävyjä kymmenittäin.

Simberg-Ehrströmin ryijyt tulivat tunnetuiksi lukuisten näyttelyiden kautta. Hänet palkittiin neljästi Milanon triennaaleissa, samoin kuin Eva Brummer.

Vuoden 1967 Montrealin maailmannäyttelyyn kudottiin Suomen Käsityön Ystävissä yrityksen siihenastisen historian suurin (4,5 x 9 m) ryijy Metsä, joka oli myöhemmin Helsingin kaupungintalon vastaanottohuoneen lattialla. Ryijy kudottiin neljässä osassa, ja syvän vihreä tunnelma on saatu aikaan samoin kuin luonnossa, vihreän lukuisilla sävyillä, joita ryijyssä on yli 300.

Helavalkeat, Eva Brummer, 1956, taiteilijan kutomo. Kuva Kari Jämsén.

Eva Brummer luopui tasaisista pinnoista

Eva Brummerin (os. Martio, 1901–2007) ryijyissä on samantapainen pehmeyden idea kuin Uhra Simberg-Ehrströmillä.

– Eva Brummer halusi tuoda 1930-luvulla kubististen, tarkkakuvioisten ryijyjen vastapainoksi ryijyihin pehmeyttä, häivyttää kuvioiden tarkat rajat ja antaa väripintojen rajojen muuttua liukuviksi. Myös epätasainen taljamainen nukka vaikutti osaltaan pehmeän vaikutelman syntymiseen, Sopanen luonnehtii.

Eva Brummerin ajattoman graafinen Zeebra on edelleen suosittu, 1950, malli SKY. Tuomas Sopanen on ommellut ryijyn. Kuva Kari Jämsén.

Eva Brummer valmistui Taideteollisuuskeskuskoulusta piirustuksenopettajaksi. Vakituinen opetustyö antoi hänelle mahdollisuuden toteuttaa tekstiilimalleja vapaa-aikoina ilman tekemisen pakkoa.

”Minä en koskaan tee ryijyjä, vaan ne syntyvät. Jos yleisö pitää ryijyistäni, olen iloinen, jos eivät, sille en mahda mitään” hän sanoi.

Useat Brummerin ryijyistä kudottiin Suomen Käsityön Ystävissä. 1930-luvun alussa hän hylkäsi tarkan ruutupiirroksen, valitsi vain langat ja teki vesiväriluonnoksen.

Hän alkoi myös sitoa samaan nukkaan erisävyisiä lankoja ja saattoi lisätä villan joukkoon puuvilla- ja pellavalankoja. Langanpäitä ei enää leikattu suoriksi riveiksi, vaan ne saivat jäädä erimittaisiksi, ja langan kierteet avattiin tylpällä veitsellä. Näin syntyi pehmeän maalauksellisia ”valööri”- eli sävyryijyjä.

Irma Kukkasjärven Kuru, 1986. Ryijy on valmistettu taiteilijan kutomossa, ja sen on kutonut Tiina Niemenlehto. Kukkasjärven ryijyt ovat veistoksellisia, vaihtelevan muotoisia tekstiilitaide­teoksia. Kuva Tuomas Sopanen.

Irma Kukkasjärvi muutti ryijyn veistokseksi

Irma Kukkasjärvi (os. Hilska, 1941–2011) oli 1960-luvulla vastavalmistuneena tekstiilitaiteilijana kiinnostuneempi käyttö- kuin uniikkitekstiileistä. Vuosien kuluessa hän huomasi, että taidetekstiilitkään eivät ainoastaan kaunista vaan muun muassa jakavat tilaa ja vaimentavat ääntä.

– Irma Kukkasjärvi irrotti ryijyn seinältä ja muotoili sen kolmiulotteiseksi kuin veistoksen. Hänen ryijyjensä koko on vaihdellut pienistä miniteoksista monumentaalisiin. Pellavaa, villaa, sisalkuituja, hevosenjouhia, metallilankaa – väkevää ja muhevaa, Sopanen kuvailee kolmatta suosikkiaan.

Kukkasjärven ryijyt koettelivat niin kudonnan kuin ripustustekniikoiden rajoja. Ne syntyivät hänen kotinsa yhteydessä sijainneen työhuoneen pystykangaspuilla.

Hän värjäsi suurimman osan materiaaleista kattilassa keittiön hellalla, sillä värisävyjä tarvittiin paljon. Yhdessä ryijynukassa saattoi olla kahdeksan eriväristä lankaa. Näin vaikutelmasta tuli elävä muttei kirjava, mikä oli verrattavissa pointillistiseen maalaustekniikkaan. Pinnan korkeuseroilla sai syntymään valon ja varjon vuorovaikutuksen.

Ryijyjen lisäksi Kukkasjärvi on tullut tunnetuksi taidetekstiileistään ja julkisten tilojen, kuten Eduskunnan ja presidentin virka-asunnon Mäntyniemen sisustustekstiilien kokonaissuunnittelusta. Kaikkein eniten näkyvyyttä on saanut Eduskunnan vastaanottotilan kolmiulotteinen ruskeanharmaa ryijy, jonka edessä on tehty lukematon määrä tv-haastatteluja.

Syyssonaatti, Irma Kukkasjärvi, 1992, taiteilijan kutomo. Tarvittaessa Kukkasjärvi värjäsi itse langat kattilassa haluamansa sävysiksi. Kuva Tuomas Sopanen.

Juttu on julkaistu Antiikki & Designissa 2/2016.

Uhra Simberg-Ehrströmin tekstiilitaiteen näyttely Tammisaaressa 3.4. asti, mukana useita ryijyjä Tuomas Sopasen kokoelmasta. Su 3.4. Sopanen on mukana näyttelyyn liittyvässä seminaarissa. Kesällä näyttely on esillä Pohjanmaan museosssa Vaasassa. Lisätietoja http://elverket.proartibus.fi/fi/event/603/