Lauantaina olin kiertelemässä Helsingin Korkeavuorenkadun antiikki- ja vintagekauppoja. Ihan vaan ikkunaostoksilla, näin ainakin itselleni vakuuttelin.
Ranskalaista vintagea maahantuovassa kooPérnu-liikkeessä ihastelin kaikkea sievää ja romanttista. Liikkeen valikoima poikkeaa ns. tavanomaisemmasta antiikkikaupasta, sillä tarjolla on nimenomaan ranskalaista antiikkia, vintagea ja pieniä suloisia esineitä, saippuaa ja muuta kaunista. Erityisen ihania ovat liikkeen vintagetarjoilukärryt. Se on muuten myyntiartikkeli, jolla on kova kysyntä tämän hetken vintagemarkkinoilla.
Kuinka ollakkaan, erään pöydän takaa lattialla pilkisti vanha peili. Se oli todennäköisesti 1930-40-luvulta ja kuulemma ostettu Chartresista.
"Kuinka sinä sen tuolta huomasitkaan?" Omistaja ihmetteli, "sehän on ihan piilossa." En tosiaan tiedä, ehkäpä minulla on pitkällisen kiertelyni ansiosta kehittynyt "haukansilmät", joilla saalistan ja löydän kiinnostavia esineitä vaikka niistä näkyisi vai pieni osa? Siirtelimme pöytää ja sieltä paljastui peilimaailman kaunokainen.
Minulla on heikkous peileihin, niitä on kotonamme aika monta. Ja oikeastaan yhdellekään ei olisi enää tilaa. "Pidä tuo peili piilossa, ettei kukaan muu näe sitä", naureskelin ja lähdin kotiini. Peili jäi vaivaamaan minua ja minun oli pakko tulla katsomaan sitä myöhemmin.
Koska en oikeasti tarvitse enää lisää peilejä, oli minulla vain yksi vaihtoehto, vanhasta piti luopua. Laitoin vanhan peilini, jonka olin aikoinaan ostanut Helanderin huutokaupasta, myyntiin facebookin eri myyntikanaviin. Ja heti sille löytyikin ostaja.
Ostajan pyynnöstä yritin ottaa kuvaa myös peilin takapuolelta ja silloin kuului kräts ja peili tipahti lattialle tuhansiksi sirpaleiksi. No, nyt uuden peilin ostopäätös on ainakin sinetöity, pohdin korjatessani palasia lattialta. Vähän suretti kertoa ostajalle, että peili olikin nyt palasina jätesäkissä.
Peilin rikkominenhan tuottaa uskomusten mukaa seitsemän vuoden epäonnea, mutta ehkä sanonta sirpaleet tuottavat onnea kumoavat sen? Vai mitä mieltä olet?
