Minulta kysytään joskus apua eri esineiden tunnistamista varten. Ystäväni Hanna lähetti minulle kuvia vanhasta nukenastiastosta. Pelkkien kuvien perusteella tunnistaminen oli vaikeaa, etenkään kun astiastossa ei ollut minkään tehtaan leimoja, ainoastaan massaleima. Näkemättä esinettä on myös vaikeaa erottaa ovatko kyseessä käsinmaalatut- vai siirtokuvat. Mutta kiinnostavampaa kuin itse esineen tunnistaminen, olikin sen tarina, jonka Hanna minulle kertoi.
Vaaleanpunainen käsinmaalatuin kultakoristein koristeltu lastenastiasto on ystäväni Hannan rakkaimpia esineitä. Kokonaisuuteen kuuluu tarjotin, johon mahtuu kaksi kuppia, kermakko, sokerikko ja kannu. Kaikki miniatyyrikokoa. Kahvikupit on koristeltu myös raamatullisin Jeesusta ja Neitsyt Mariaa esittävin kuvin.
Hannan Saima-mummi sai astiaston lahjaksi pikkutyttönä, noin sata vuotta sitten. Lahjan antaja oli tammisaarelainen naapurin herra. Nukenastiasto oli upea, sellaista ei joka tytöllä ollutkaan tuohon aikaan. Saima-mummi -tuolloin toki vielä pikkutyttö- oli kahvitellut saamillaan nukenastioilla ahkerasti, mutta varoen. Jokainen astiaston osa säilyi ehjänä läpi Saiman lapsuusajan leikkien.
Lahjan saamiseen liittyi jotain erikoista, Hanna muistelee mummin kertoneen. Astiaston antanut mies ei ollut ostanut astiastoa varsinaisesti Saimalle lahjaksi, vaan se oli hänellä jo entuudestaan. Jostain syystä hän halunnut pitää astiastoa itsellään ja luovutti sen siksi naapurin tytölle. Jotain diskreettiä siihen liittyi. Mummin muistojen mukaan astiasto olisi ollut venäläistä alkuperää. Oliko se syy, miksi astiastosta puhuttiin hieman varoen? Uteliaan tutkijan mielessä herää monikin teoria. Oliko lahjan antaja kenties emigrantti Venäjältä? Vai liittyikö astiaston taustatarina kenties sisällissodan aikaisiin asioihin? Vai oliko lahjan antanut mies menettänyt oman pikkutyttönsä ja halusi siksi luopua astiastosta?
Astiastoon on tallentunut myös muistoja Toisen Maailmansodan ajoilta. Helsinkiin kohdistuneen ensimmäisen ilmahyökkäyksen aikana Saiman kotitaloon osui pommi. Perhe ennätti onneksi suojaan, mutta koti kärsi vaurioita niin, että tuhon jälkeen perhe joutui asumaan hetken evakossa. Pölyn, tuhon ja lian keskeltä, komerosta, Saima löysi myöhemmin, rakkaan astiastonsa. Kannu ja sokerikko olivat rikkoutuneet, muut astiat eivät olleet vaurioituneet. Hellästi palaset sovitettiin takaisin paikoilleen.
Myöhemmin astiastoa säilytettin mummin tammisen kaapin ylähyllyllä. Vai erityistapauksissa mummi nosti ne lastensa ja lastenlastensa ihailtaviksi. Leikkiä niillä ei enää uskaltanut.
Astiaston merkityksestä Saima-mummille kertoo se, miten hän vielä viimeisinä vuosinaankin jaksoi muistella tapahtunutta. Hannan kammatessa mummin hienoa tukkaa, tämän katse harhaili huoneen esineissä. Katseen pysähtyessään astiaston kohdalle hän kertoi sen tarinan, uudelleen ja uudelleen. Muisto pommituksesta selvinneestä nukenastiastosta oli kirkkaana hänen mielessään, vaikka hänen muistinsa ei muuten ollut enää entisensä.
Jotain hyvin symbolista on rikkoutuneissa aarteissa, joita mummi vaali ja muisteli vielä silloinkin, kun aika oli haalistuttanut muut muistot.
Tässä astiastossa särö tekee siitä entistä arvokkaamman, se on muiston paikka.
Tunnistaisitko sinä kenties astiaston valmistajan?
Onko sinulla rikkinäinen aarre, joka kantaa muistoja? Kerro niiden tarina Risa Rakas sivustolla.
Muistorikasta ja Onnellista Äitienpäivää