Jo lasten ollessa pieniä olen pitänyt itsestäänselvyytenä, että lapsi kulkee mukana eri riennoissa. Haluan, että hän pääsee mukaan maailmaan, josta itsekin ole kiinnostunut. Tämä on myös saamani aineettoman perinnön eteenpäin siirtämistä.
HAM in Kusama näyttely oli kuin seikkailu nelivuotiaalle pojalleni. Oudot tilat ja kuviot naurattivat.
Perheessämme on kaikkiaan viisi lasta, joita olen vuosia vienyt eri museoihin ja taidenäyttelyihin -väliin huonommalla ja väliin paremmalla menestyksellä. Vuosien kokemus on opettanut tiettyjä vinkkejä, miten museovierailut lasten kanssa onnistuvat parhaiten. Monille kynnys lähteä museoon lapsen kanssa saattaa olla korkea. Taiteeseen ja kulttuuriin ei tule suhtautua "lapsen sivistämisprosessina", vaan museokäynnit voivat olla osa luontevaa yhdessäoloa lapsen ehdoilla.
Kusaman näyttely oli kuin sukellus virtuaalimaailmaan.
Yksi nyrkkisääntö on se, ettei ahmita liikaa kerralla. Kun pikkuväkeä on matkassa, ei välttämättä kannata kiertää koko laajaa kokonaisuutta, vaan keskittyä muutamaan helmeen. Lisää voi hamuta sitten seuraavalla kerralla. Näin näyttelystä jää myös lapselle asioita paremmin mieleen, kuin kaahaamalla sen tuhatta ja sataa läpi.
Taidemuseossa pysähdymme yleensä muutaman taulun eteen pitemmäksi aikaa ja kerron niistä tarinan. Tai vastaavasti lapsi voi myös itse yrittää rakentaa tarinaa teoksen ympärille. Myös aikuiselle on hauskaa ja opettavaista saada uusia tulkintoja taideteoksista. Joskus lapsi näkee "viattomin silmin" selkeämmin kuin kaavoihin kangistunut tai ennakkoluuloinen aikuinen.
Tein nuorena paljon opettajan sijaisuuksia, myös erityisluokille. Erään hyvin rauhattoman ja vaikean luokan kanssa koin onnistumisen elämyksen pyytäessäni heitä kirjoittamaan aineen pohjautuen Hugo Simbergin "Haavoittunut enkeli"- maalaukseen. Yllätyksekseni kaikki innostuivat aiheesta. Jokainen tarina oli koskettava. Symbolisesti tulkittava teos avautui monelle varmasti myös omakohtaisesti. Osa kuvasi maalauksen poikien, osa enkelin näkökulmasta. Kuva Ateneumin peruskokoelmaan kuuluvasta teoksesta.
Tietysti on myös hyvä valita museoita ja näyttelyitä, josta lapsi on itse jo valmiiksi kiinnostunut. Nuorimmaisemme on innostunut höyryjunista ja tunnistaa Ukko-Pekan, Big Boyn sekä Santa Fen paremmin kuin äitinsä. Hän onkin vieraillut Suomen Rautatiemuseossa Hyvinkäällä useampaan otteeseen. Tässä ollaan huoltomontussa ihailemassa
Pienet herkuttelutauot auttavat jaksamaan.
Helsingin kaupunginmuseon Lasten kaupungin vanha kauppa oli minusta aivan hurmaava!
Helsingin Kaupunginmuseossa on lukuisia hienoja tiloja lapsille: kauppa, luokkahuone ja 1970-luvun mummola, mutta Matiaksesta ehdottomasti parasta oli - no, mikäs muu kuin junarata!
Samoin kävi Emmassa Lelumuseossa, jossa poikani olisi voinut seistä liikkuvan pienoisrautatien edessä tuntikaupalla. Yritin ohjata kiinnostusta myös muualle vanhojen leikkikalujen maailmaan, mutta tuloksetta.
Myös aikuisen oma kiinnostuksenkohde saa museon näyttäytymään eri valossa. Isäni on tietää paljon ilmailusta ja osasi kertoa juttuja myös informaatiotekstin ulkopuolelta. Museoon kannattaa siis valita mukaan oma aihealueen asiantuntija, mikäli sellainen sattuu olemaan. Retkellä Ilmailumuseossa, etualalla Hansa Brandenburg ja taustalla mm. liitokoneita
Liitokone Harakka.
J 35 Draken simulaattori. Hands on- toimii sekä pieniin että suuriin
Museokaupat ovat täynnä houkutuksia. Niistäkin selviää, kun etukäteen sopii, että "tänään ei osteta mitään".
Jos isot sisarukset houkuteltua mukaan, pitävät he huolen, ettei leijonakaan pelota. Isojen ja pienten suosikki oli Eläinmuseo.
Välillä lasten kiinnostuksen herättänyt asia saattaa hämmentää. Eläinmuseosta kaikille jäi päällimmäisenä mieleen siellä lymyilevä myrkyllinen hämähäkki. Joka siis -onneksi- ei näyttäytynyt kertaakaan. Omasta lapsuudenvisiitistäni kyseiseen museoon voimakkaimmin mieleen jäänyt muistoni on kaksipäinen vasikka.
Ratikkamuseoon menosta voi luoda kokonaisvaltaisen elämyksen ja saapua sinne raitiovaunulla.
Raitiovaunumuseossa itse vaunut eivät jaksaneet poikaani innostaa (eiväthän ne olleet junia). Sen sijaan hän katsoi intensiivisesti rautatiekuskeille suunnattua 1950-luvun opetusvideota .
Yksi onnistuneimmista kohteista oli Traktorimuseo.
Onneksi on vielä monta museota käymättä! Museokäynnit ovat tuottaneet iloa koko perheelle. Pienen lapsen ilo tarttuu ja hänen havaintojensa kautta oppii itsekin näkemään tututkin asiat tuoreesti.
