Talomuseo Glims Espoossa on koristautunut jouluun. Glimsin tuparakennus henkii 1800-luvun lopun joulutunnelmaa varakkaan talonpoikaisperheen tapaan.
Entiajan joulussa on paljon tuttuja elementtejä. Siivous ja lukuisat valmistelut liittyivät jouluun myös entisaikaan. Jouluna lattiat oli pesty hiekalla, ja vuodevaatteet ja matot tuuletettu pakkasessa. Joissakin tuvissa lattia peitettiin oljilla. Se oli tosin vaarallista elävän tulen vuoksi ja tapa yritettiinkin kieltää. Jouluna kuitenkin talonpoikaistalon alituinen aherrus taukosi hetkeksi ja vain pakolliset tehtävät hoidettiin.
Valo on ollut tärkeä juhlan elementti. Pimeänä vuodenaikana valo on symboloinut auringon ja elämän paluuta ja Raamatussa se liitetään Jeesukseen ja Beetlehemin tähteen. Vaikka museon kuusessa on sähkövalot, se luo hämmentävän efektin muuten hämärään tupaan. Miltähän aikoinaan pimeältä pihalta tupaan astuneen talonpojan silmiin ovat näyttäneet kuusen oksien kynttilöissä lepattava tuli ja valossa kimmeltävät koristeet? Varmasti satumaiselta.
Joulukuusen historian kerrotaan ulottuvan 1500-luvun Saksaan. Väitetään, että jo Martin Lutherin kotia olisi koristanut joulukuusi. Näin ei kuitenkaan todennäköisesti ollut, mutta kuuselle oli haluttu näin luoda protestanttinen perinne. Uskomusten mukaan kuusen vihreiden lehvien kerrotaan suojanneen Jeesus-lasta, mutta kuusen voi myös liittää pakanallisiin uskomuksiin joissa se symboloi kasvua ja elämää. Suomeen joulukuusiperinne on tullut Ruotsista. Ensimmäiset joulukuuset nähtiin Suomessa säätyläiskodeissa 1800-luvun alussa, joista tapa kulkeutui vuosisadan loppua kohti myös talonpoikaiskoteihin. Helsingissä kuusia myytiin Kauppatorilla jo 1830-luvulla. Ehkäpä osa niistä oli kaadettu täällä Espoossa? Kuusia kaadettiin paljon laittomasti, joten kauppiailla tuli olla nimismieheltä saatu todistus kaatoluvasta mukanaan.
Tuvassa kuusi ei välttämättä ollut lattialla. Se saattoi tilanpuutteen vuoksi roikkua katosta tai olla myös pieni pöytäkuusi. Viimeistään kansakoulujen kuusijuhla 1900-luvun alussa toi kuusen kaikkiin yhteiskuntaluokkien koteihin.
Tarjolla oli varallisuudesta riippuen eri asioita. Köyhimmillä pöydässä saattoi olla pelkkää puuroa, johon ehkä oli saatu voisilmä koristeeksi. Puuro oli yleensä ohrapuuroa, sillä riisipuuro yleistyi vasta myöhemmin. Tuontitavarana kallis riisi olikin vielä 1800-luvun puolivälissä säätyläisten ylellisyyttä. Varakkaimmilla pöytä notkui herkkuja: syksyn sadosta oli säästetty parhaat antimet joulupöytään: suolakalaa ja -lihaa, juustoa ja iso pallura voita. Kuivatuista hedelmistä valmistettua kiisseliä näkyi vauraiden perheiden pöydässä jo 1800-luvun lopulla. Kinkku yleistyi 1800-luvun lopulla, vaikka löikin varsinaisesti "läpi" vasta 1900-luvun puolella. Se valmistettiin omasta possusta usein ensin keittämällä ja sitten paistamalla. Lipeäkala muistuttaa puolestaan katolisista ajoista, jolloin jouluaatto oli vielä paastopäivä.
Jouluruuat jätettiin ruokailun jälkeen pöytään ja jouluna oli lupa syödä läpi yön. Olisipa aina joulu, miettivät varmaan talon rengit ja pöydällä herkuttelevat hiirulaiset.
Talomuseo Glimsissä vietetään Joulua, tervetuloa tutustumaan entisajan joulunviettoon.
Lähteet:
EKM
Merja Leppälahti: Perinnejoulu
Kaisa Koivisto, Hannele Nyman, Marjo-Riitta Saloniemi: Joulupuu on rakennettu
