Miltä näytti Helsinki pimenevänä iltana 1880-luvun alussa? Talot ovat pääosin puisia, kaupunkikuva yleisilmeeltään matalampi, mutta oli siellä tunnistettaviakin paikkoja kuten Vanhan Kirkon puisto. Jos katsoo tarkasti, voi nähdä tutkimukseni päähenkilön Elin von Rehausenin kävelevän kiireesti Yrjönkatua ylöspäin kohti Simonkatua. Kadulle heijastuvat ikkunoista ihmisten varjot, läheisistä kapakoista kantautuu riehakas naurunremakka. Elin kietoo shaalin tiukemmin ympärilleen. Katulamppujen lepattava valo ei paljoa valaissut eikä yksinäisen naisen ei ole hyvä liikkua hämärän tullen.
Mutta miksi Elinin askeleet suuntautuvat sinne eikä tanssiaisiin? Vuosi aikaisemmin,1879, Lordi Radstockin saarnatessa Helsingissä Elin oli saanut voimakkaan herätyskokemuksen. Maailma avautui uusin silmin, muistelmissaan hän on kuvaillut elämänmuutostaan otsikolla "Uusi Elämä". Hän alkoi toimia aktiivisesti ns. "Kurjien kappelissa", paikassa, jossa herätyksen saaneet nuoret sivistyneistön jäsenet kokoontuivat tarkoituksenaan toimia syrjäytyneiden hyväksi hengellisellä ja konkreettisella tasolla. Tämä oli uudenlaista toimintaa varsinaisen kirkollisen toiminnan ulkopuolella, jonka lähtökohtana oli vastata kaupungistumisen aiheuttamiin ongelmiin. "Kurjien kappeli" oli kaupunkilähetyksen pioneereja: se tarjosi 1880-luvun alussa suojaa, hengellistä sanomaa ja opetusta syrjäytyneille ja kodittomille, myöhemmin myös työtä. Toiminta perustui vapaaehtoisuuteen puolin ja toisin. Myöhemmin 1880-luvulla epävirallinen toiminta virallistettiin ja yhdistyksen kantavana voimana ja vetovastuussa oli Constantin Boije af Gennäs.
"Kurjien kappelin" toiminnan alkuvaiheessa ei nähty tarpeelliseksi asettaa kovin tarkkoja rajoja vapaakirkollisten ja kirkollisten välillä. Kurjien kappeli oli yhteinen kokoontumispaikka, jonka ovet olivat avoinna kaikille yli kirkollisten- ja säätyrajojen. "Maailman pahuudelta" ja siveettömyyksiltä tarkkaan varjeltu säätyläisneiti Elin tapasi "Kurjien Kappelissa" ihmisiä, joita hän ei aiemmin edes tiennyt olevan olemassa: prostituoituja, vapaaksi päässeitä vankeja, alkoholisteja ja elämässään epäonnea ja murheita kokeneita, yhteiskunnan hylkäämiä. Hän oppi näkemään, että Helsingillä oli kahdet kasvot, jos vain uskalsi katsoa. Matka kotoa Bulevardilta kristallikruunujen loisteesta "Kurjien Kappeliin" oli lyhyt, mutta henkisesti se oli valovuosien päässä.
Miltä Helsinki näyttää nyt? Itse kaupunki on muuttunut lähes tunnistamattomaksi: 1800-luvun talot ovat pääosin purettu ja korvattu korkeammilla kivitaloilla. Kuitenkaan asunnottomat ja syrjäytyneet eivät ole minnekään kaupunkikuvasta kadonneet yli sadassa vuodessa. Tuntuu pahalta ajatella, miten helposti yhä kuljemme laput silmillä näkemättä hätää ympärillämme. Myös "Kurjien Kappelin" aloittama toiminta jatkuu yhä, nyt Pursimiehenkadulla, omalla rakennuksella ja tontilla. Nykyään se on nimeltään Helsingin Vieraskoti.
Lauantaina 15.10 avautui Pelastusarmeijan tiloissa Johanna Karen valokuvanäyttely "Katuvarpuset", jossa hän on kuvannut asunnottomia. Näyttely antaa kodittomuudelle kasvot. Mustavalkoisissa valokuvissa minua vastaan tuijottavat väsyneet katseet. Näyttely herättää tunteita ja ajatuksia. Kuvista välittyy suru, epätoivo ja epäusko. Tunnen itseni hetkittäin jopa tirkistelijäksi, kun katson heidän kuviaan. Harva kuvattavista kuitenkaan kieltäytyi antautumasta kameran kuvattavaksi. Johanna Kare kertoi, että joistain kuvattavista omien kasvojen näkeminen kuvissa tuntui jopa hyvältä, saattaa olla, että he eivät ole pitkään aikaan nähneet omaa kuvaansa
Taustalla heillä oli kenties myös pieni toivon hiven, että kuvien avulla voisi vaikuttaa ihmisten asenteisiin heitä kohtaan. Näkemään heidät. Tämä oli Johannankin toive, että näyttely herättäisi keskustelua asunnottomuudesta. Ja muistettaisiin inhimillisyys, sillä jokaisen meistä lento voi joskus katketa kesken kuten katuvarpusten.
Teen väitöskirjaa Helsingin Yliopiston Suomen ja Pohjoismaiden historian laitokselle, jossa tutkin pappiperheen ja sivistyneistön elämäntapaa ja aineetonta perintöä 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun Suomessa. Elin von Rehausen on tutkimukseni eräs päähenkilöistä. Hän meni myöhemmin naimisiin pastori Oscar Kjäldströmin kanssa ja heidän elämäntehtävänään oli toimia köyhien parissa mm. merimiespappina, mielisairaala- ja sairaalapastorina.
- Johana Karen kuvia voi käydä ihailemassa tällä sivustolla.
- Katuvarpuset näyttely on avoinna 15.10- 19.10 klo 13-18 Pelastusarmeijan tiloissa, Uudenmaankatu 40, sisäpiha. Näyttelyyn on vapaa pääsy.
- Asunnottomien yötä vietetään maanantaina 17.10
Kiitokset Helsingin Vieraskodin henkilökunnalle materiaalista sekä avusta tiedonhankinnassa. Helsingin Vieraskodista Pursimiehenkatu 10:ssä ja sen historiasta tulen kirjoittamaan erikseen myöhemmin.
