Baarikaappi 1950-luvulta

Haluaisin tietää, mistä kuvan kaappi on kotoisin? Se on mahonkiviilutettu. Jalkaosa jotain petsattua puuta, mutta ei koivua eikä mäntyä. Kaappi on lakattu selluloosalakalla. Lisätietona olisi hyvä tietää, mistä saan sopivaa ”pulituuria” kiillottamiseen?

Kuvan perusteella baarikaapin puusepäntyö näyttää laadukkaalta ja tuo mieleen Tanskan. Joka tapauksessa kaluste on melko varmasti tehty Pohjoismaissa 1950-luvulla, pienellä varauksella ehkä 1940-luvulla. En ole ihan varma, onko viilu mahonkia, mutta jotain tropiikin jalopuuta se on. Voisiko jalkaosa olla umpimahonkia? Huonekalujen kiillotus- ja muita hoitoaineita myydään maali- ja rautakaupoissa, mutta parhaan tuloksen saa antamalla kaapin ammattilaisen kunnostettavaksi. Siten arvo säilyy parhaiten. Vakuutusarvo 450-550 e. (AK)
 

Seuraa meitä somessa