Varsinaissuomalaisen maatilan saunarakennuksen remontissa löytyi komerosta malja. Pohjassa olevan kaiverruksen perusteella on selvinnyt, että malja on ollut häälahja talon silloiselle isäntäparille vuonna 1917. Maljan materiaali ja hinta-arvio kiinnostaisi.
Moni-ilmeisesti koristettu jugendmalja on 1900-luvun alusta. Sen muotokieli viittaa Saksaan, missä tämän luonteisia esineitä valmistettiin tuohon aikaan runsaasti. Esimerkiksi WMF, Württembergische Metallwarenfabrik, toimitti tuotteitaan kaikkialle Eurooppaan. Materiaali on valkometallia (tinan tai lyijyn, antimonin ja kuparin seos) tai muuta metalliseosta, joka on maljan ulkoreunoilla ja kahvoissa hopeoitu. Keskikuvio voi myös olla hopeoitu, mutta tällaisissa kohokuvioissa on käytetty tinaakin. Kuvasta ei voi varmasti päätellä, onko sisäosa ollut kullattu. Usein tämän kaltaisissa hedelmämaljoissa oli lasisisus, siihen viittaa myös reunojen tasainen kallistus, mutta toisaalta sitä vastaan sotii keskustan plastinen kuvio, esineen varsinainen huomiopiste. Vakuutusarvo on 180 euroa. (Veli-Jorma Juusela, Antiikki Maini ja Veli)