Haluaisin tietää, mistä maasta sohva mahtaa olla, mitä tyylisuuntaa se edustaa ja minkä ikäinen se on? Arvokin kiinnostaa.
Mielenkiintoinen sohva on tyyliltään uusrokokoota ja valmistettu 1800-luvun puolenvälin jälkeen. Tyyppi on hieman erilainen kuin suomalaiset uusrokokoosohvat, joissa useimmiten on kolmijakoinen selusta. 1700-luvun rokokoosta innoittunut veistokoristelu on korkeatasoinen. Verhoilu on tyylinmukainen, sillä villaplyysit olivat muodissa 1800-luvun lopulla. Puulajia ei pelkän kuvan perusteella voi sanoa, mutta se voisi olla mahonkia tai pähkinäpuuta, jotka olivat suosittuja kertaustyylien aikana. Suuret kalustokokonaisuudet yleistyivät 1800-luvulla juuri kertaustyylien aikana. Voi olla mahdollista, että salonginkalusto olisi tuotu Euroopasta. (K-PK)
Sohvan vakuutusarvoksi annetaan helsinkiläisestä Old Times -antiikkiliikkeestä 1 000 e.