Kalevala Korun perinteiset korut ovat yrityksen historian kivijalka ja edelleen osa nykyistä mallistoa. Niiden lisäksi yritys on kuitenkin melkein perustamisestaan lähtien tuottanut moderneja koruja.

Moderni koru oli aluksi edelläkävijöiden suosiossa eikä heti tavoittanut suurta asiakaskuntaa. Innostus niihin syntyi yllättävältä suunnalta:

– Nuoriso löysi modernit korut 1950-luvun loppupuolella, kun luokkasormukset tulivat muotiin. Kalevala Koru valmisti pelkistettyjä luokkasormuksia hopeasta, ja tämä oli tärkeä bisnes yritykselle. Sormustilauksien lisäksi nuorten matkaan tarttui myös muita uuden ajan koruja, kertoo Börje Rajalin, josta tuli Kalevala Korun pääsuunnittelija vuonna 1956.

Hopeaseppä Rajalin on vaikuttanut Kalevala Korussa useaan otteeseen. Emeritusprofessorin viimeisin korumalli Rotunda tuli markkinoille muutama vuosi sitten.

Suomalainen muotoilu on saanut eri aikoina uutta tulta kilpailuista. Kalevala Koru järjesti suunnittelukilpailun vuonna 1947 luodakseen modernin, ajassa elävän korumalliston. Kilpailun voitti tekstiilitaiteilija Heli Vuori Tähkä-käädyllään. Kilpailussa palkittiin myös Kaj Franck, jonka Kaarna-sormus on edelleen tuotannossa.

Kun keramiikkataiteilija Eero Rislakki pestattiin pääsuunnittelijaksi vuonna 1951, moderni koru lähti lentoon. Koska aitoja jalokiviä ei saanut tuoda Suomeen, Rislakki otti käyttöön kotimaiset korukivet. Rintakorut olivat muodissa, joten Rislakki muotoili pelkistettyjä, kapealla hopeakehyksellä koristeltuja rintarosseja.

– 1950-luvulla koruissa arvostettiin kotimaisia kiviä. Maastamme löytyi useita taitavia kivihiojia, kertoo  Börje Rajalin.

Vapaamuotoinen suunnittelu pääsi valloille 60-luvulla. Muoti- ja korutaiteilija Paula Häiväoja oli Kalevala Korun ensimmäinen naispääsuunnittelija. Hänet opittiin tuntemaan ultramoderneista hopeakoruista, joissa oli liikkuvia osia ja valoa heijastavia pintoja. Hänen erikoisuuksiaan olivat vartalokorut, kuten selän puolella riippuvat korut ja käsivarsikorut.

Juttu on julkaistu Antiikki & Designissa 4 /2015.