Clara Steffa lienee Suomen nuorimpia keramiikkakokoelman omistajia. Hän sai isoisänsä Tim Steffan Marita Lybeck -kokoelman, jota ihailee myös isä Pablo Steffa. Tunnetko Lybeckin värikkään tuotannon?

Tässä jutussa on kolme päähenkilöä. Tim, Pablo ja Clara, Steffoja kolmessa sukupolvessa. Heistä vanhin, Tim Steffa, tutustui Marita Lybeckin keramiikkaan taiteilija ja muotoilija Howard Smithin opastuksella kolmekymmentä vuotta sitten.

Amerikkalaissyntyinen Tim Steffa ihastui Lybeckin tuotannon muotokieleen ja demokraattisuuteen; esineet on tehty kaunistamaan jokapäiväistä arkea. Pääosa kokoel­masta on käyttöesineitä, kuten terriinejä, kuppeja, kannuja ja kermakkoja. Tim Steffan mielestä Lybeck ei ole tarpeeksi arvostettu ja tunnettu.

Helsingissä syntynyt Marita Lybeck (1906–1990) hankki piirustuksenopettajan, tekstiilitaiteilijan ja keraamikon koulutuksen Taideteollisessa korkeakoulussa 1930-luvulla. Sen jälkeen hän suunnitteli käyttökeramiikkaa ja huonekalutekstiilejä 1935 perustetun Artekin myymälään. Yksi Artekin perustajista, Nils Gustaf Hahl, oli hänen veljensä. Lybeckin muotoilua esiteltiin Suomen osastolla vuoden 1937 Pariisin maailmannäyttelyssä.

Vuonna 1947 Lybeck perusti Kauniaisiin oman keramiikkayrityksen, jonka nimeksi tuli nokkelasti Emmel, siis muotoilijan etu- ja sukunimien alkukirjaimista. Ateljee oli yksi monista sodan jälkeen perustetuista keramiikkapajoista, mutta niistä se erottui pyrkimyksessään kansainväliseen modernismiin.

Käytännöllistä, yhdisteltävää, pinottavaa

Marita Lybeck oli suomalaisen käyttökeramiikan uudistaja, jonka Emmel-yritystä on pidetty Iris-tehtaan kaltaisena tuoreen keramiikkakielen luojana. Hän on kuitenkin jäänyt monille vieraaksi siitäkin huolimatta, että hän työnsä huo­mioitiin hopeamitalilla Milanon triennaalissa 1954.

Keraamikko keskittyi punasaveen ja loi perinteisestä materiaalista moderneja, pinottavia ja mieltymysten mukaisesti yhdisteltäviä käyttöastioita, jotka sopivat ahtaisiin kaupunkikoteihin. Esineet olivat myös kohtuullisen hintaisia. Toimivuus oli Ly­beckille tärkeää. Hän testasi uutta esinemallia keittiössä ennen kuin sitä alettiin varsinaisesti valmistaa.

Tarkoituksenmukaisuuden rinnalla esineissä voi nähdä kokeilumieltä, esimerkiksi pinottavissa kulhoissa, joihin sopii sama kansi.

Lybeckin tavoitteena oli luoda esineitä, joista saattoi yhdistää haluamansa kokoisen astiaston. Ajatuksessa on paljon samaa, johon Kaj Franck myöhemmin pyrki puhuessaan yhdenmukaisten astiastojen räjäyttämisestä.

Lybeckin keramiikan muotokieli rakentui lasituksien väreistä ja muodoista, jotka olivat Suomessa poikkeuksellisia tuolloin ja paljolti sen jälkeenkin. Lybeckin yksinkertaisuuteen pyrkivä funktionaalisuus vaikutti 1950-luvulla varsinkin Kaj Franckin muotoiluun.

Lybeck syyttikin Arabiaa plagioinnista väittäen, että Kilta-sarja perustui hänen esinemuotoihinsa. Asiassa oli vinha perä, sillä Arabia oli aikaisemmin joutunut maksamaan pienen korvauksen ottaessaan tuotantoon samanlaisen lautasen, ”television set”, jonka Lybeck oli ehtinyt muotoilla. Arabia myönsi Lybeckin panoksen myös merkitsemällä hänen nimikirjaimensa esineen pohjaan.

Suunnittelua Artekille

Artekin imagoon Marita Lybeckin puhdas funktionaalinen muotoilulinja sopi hyvin. Hän suunnittelikin keramiikkaa Artekille vuodesta 1936 vuoteen 1955, ja hänen muotoiluaan esiteltiin liikkeen näyttelyissä vuosittain. Sitä hankittiin myös Villa Maireaan.

Parhaiten Lybeckin tuotannosta tunnetaan ruskealasitteiset esineet, joita koristavat valkoiset pilkut. Tämä pilkkukoristelu oli Artekin perustajiin kuuluneen Aino Marsio-Aallon idea.

Marita Lybeckin oman Emmelin tuotanto oli käsityömäistä ja rajoittui pieniin sarjoihin. Esineet dreijasi Sigurd Kjellberg. Yrityksen toiminta päättyi 1957, kun se ei pystynyt kilpailemaan teollisesti valmistettujen astioiden kanssa.

Lybeck siirtyi Kauniaisissa toimineen Kera Oy:n taiteelliseksi johtajaksi, mutta myös Keran toiminta päättyi 1959.

Vuodesta 1962 vuoteen 1973 hän toimi Stockmann-tavaratalon taideteollisuusosaston johtajana ja perusti sinne Romantica-osaston. Siirryttyään eläkkeelle hän opetti eläkeläisille käsitöitä ja maalausta kursseilla Kauniaisissa.

Ei siis ihme, että Tim Steffa ihastui keramiikkaan, jolla on tällainen tarina.

Keltainen suosikki

Kokoelma kasvoi, ja Tim Steffa halusi antaa Claralle lahjan, jolla olisi merkitystä tulevaisuudessa. Niin keramiikkaesineet saapuivat eräänä päivänä pakettiautolla pojantyttärelle Helsinkiin Belgiasta, missä isoisä tuolloin asui.

Tim Steffan toiveena oli, että astioita käytettäisiin Pablo-pojan perheessä ahkerasti. Näin Clara saisi kosketuksen suomalaiseen keramiikkaan.

– Marita Lybeck oli minulle aluksi aika vieras nimi, mutta ihastuin heti hänen muotokieleensä. Esineissä on vahva käsityön tuntu, mutta ne ovat myös korkeatasoista muotoilua. Värit, lasitukset ja muodot ovat minun silmiini aivan kohdillaan, kuvitustoimisto Agent Pekkaa vetävä Pablo Steffa sanoo.

– Jatkan kokoelman kartuttamista. Ly­beckin keramiikkaa liikkuu harvakseltaan antiikkimarkkinoilla. Olen myös huomannut, että hinnat vaihtelevat suuresti.

Aika näyttää, mitä Clara Steffa tekee omistamallaan kokoelmalla, mutta ainakin hän tykkää esineistä. Suosikiksi nousee keltainen korvaton kuppi.

– Pidän siitä, koska se on keltainen, ja minä tykkään keltaisesta.

Hyvä valinta. Uskon, että Clara oppii arvostamaan isoisältä saamaansa kulttuuriperintöä vuosi vuodelta enemmän.

Juttu on julkaistu Antiikki & Designissa 2/2016.