Ateneumin museonjohtaja Susanna Pettersson on valittu Ruotsin kansallismuseon ylijohtajaksi. Hän esitteli marraskuussa 2017 lehdessämme rakkaan veistoksensa, jonka oli saanut isoäidiltään.
- Sain tämän Wäinö Aaltosen Aleksis Kivi -veistoksen isoäidiltäni Helvi Hokkanen-Petterssonilta vuonna 2008, kun väittelin tohtoriksi. Väitöskirjani käsitteli Suomen Taideyhdistyksen kokoelman eli nykyisen Kansallisgallerian ydinkokoelman syntyvaiheita, Susanna Pettersson kertoo.
- Muistan veistoksen lapsuudestani. Se oli isovanhempieni omakotitalossa itäkarjalaisen pöydän päällä bysanttilaisten kippojen, messinkisten kynttilänjalkojen, kaukoputken, kotiloiden ja jättimäisen meritähden kanssa. Isovanhempani olivat asuneet Aaltosen naapureina Kulosaaressa ja hankkineet hänen teoksiaan. Tämän isoisäni Lars Pettersson sai Aaltoselta testamenttilahjoituksena.
- Parasta tässä kubistisessa Aleksis Kivessä on, että siinä yhdistyvät kaksi minulle tärkeää ilmaisumuotoa, kuvataiteet ja kirjoittaminen – voimakkaasti ja pelkistetysti. Vaikka veistos on muuten muotoihin keskittyvä ja puhdaslinjainen, Kiven selän taakse jää selkeästi tyypitelty pinnatuoli, joka maadoittaa teoksen talonpoikaiseen ympäristöön, Seitsemän veljeksen ajatukselliseen maisemaan.
- Wäinö Aaltonen tuli tällä Ajatuksissa-ehdotuksella Aleksis Kiven muistopatsaskilpailussa 1930 toiseksi, mutta patsas päätettiin tilata häneltä. Hän muutti suunnitelmaansa siten, että se vastasi paremmin ajan käsitystä suurmiehen monumentista.
- Toivoisin, että nämä tarinat välittyvät tuleville sukupolville. Museoissa puhumme kontekstitiedosta ja provenienssista eli esineen tai teoksen omistushistoriasta. Se on vähintään yhtä jännittävää kotona. Meillä kaikilla on esineitä, joilla on kerrottavaa, Susanna Pettersson sanoo.
Juttu on julkaistu Antiikki & Designissa 11-12/2017.