Yhteissaunomisen perinteestä

 

 Tv-sarjoissa parodioidaan usein saunomiskulttuurin kautta eroja ulkomaalaisten ja suomalaisten alastomuuskäsitysten kanssa. Uimapukuun puettu sulhasmies hämmentyy tavatessaan appiukkonsa alasti saunan lauteilla. Suomalaiset tuntuvat oleva hyvin rentoja alastomuutensa kanssa. Onko näin?

Suomalaiset kokevat luonnollisena saunoa alasti samaa sukupuolta olevien kanssa, jopa vieraidenkin. Mutta missä raja vedetään sitten yhteissaunomisen kanssa? Vähän aikaa sitten facebookissa otettiin voimakkaasti kantaa siihen, minkä ikäisen eri sukupuolta olevan lapsen voi ottaa pukuhuoneeseen ja saunaan mukaan uimahallissa. Kun juttelin ystävieni kanssa saunomiskulttuurista ja alastomuudesta saunassa, huomasin, miten  suhtautuminen saunomiseen ja alastomuuteen vaihteli rajustikin. Osalle yhteissaunominen kaveriporukassa tuntui itsestäänselvyydeltä ja osa aikuisista ystävistäni saunoi yhä vanhempiensa kanssa mökillä, osa taas koki vieraaksi saunoa muun kuin oman ydinperheensä kanssa.

Pollin pihan vanha sauna, Taivassalo.

Agraariin kulttuuriin liittyi voimakkaasti saunominen. Sauna oli paikka, jossa puhdistuttiin, synnytettiin ja luotiin yhteisöllisyyttä. Maalaiskulttuurissa yhteissaunomisella on pitkät perinteet. Viikottain koko talon väki kokoontui yhteissaunaan, miehet ja naiset istuivat vierivieressä lauteilla. Tapa saattaa tuntua nykyihmisestä oudolta, mutta kehollisuus ja alastomuus koettiin maalaisyhteisössä tuolloin eri tavoin. Nukuttiinhan moesti samassa tuvassa ja jouduttiin pakosti lähemmin tekemisiin toisen alastomuuden ja kehollisuuden kanssa kuin nykyisin. Intimiteetin rajat olivat erilaiset. Saunaan liittyvästä epäseksuaalisuudesta kertoi eräs muistelija: "Saunapaikka o semmonen, et siäl ollaa kaikki ihmisii, siäl ei oo miähii, ei naisii, ei tyttöi, ei poikii. Et ko siält saunast tullaa pois, niin ne muuttuu erilaisiks ne roolit."

Saunassa alastomuuden voi käsittää jollain tasolla myös sosiaalista tasaveroisuutta edistäväksi. Sauna oli paikka, jossa erilaisen sosiaalisen taustan omaavat saattoivat kohdata toisensa ilman, että vaatteet viestivät asemasta tai varallisuudesta. Naisia Keski-Perniön osuusmeijerin saunassa vuonna 1954. Kuva Pekka Kyytinen, Museokeskus Musketti.

 

 1900-luvun alussa viikottaisesta yhteissaunomisesta alettiin pikkuhiljaa luopua. Se saattoi kuitenkin jäädä maaseudulla eräänlaiseksi rituaaliksi yhteisöllisesti merkittävien tapahtumien ja talkoiden kuten sadonkorjuun tai viljanpuinnin päätteeksi. Myöhemmin kaupunkien yleisissä saunoissa tai työväen saunoissa tehtailla yhteissaunomisperinne on jatkunut joissain tapauksissa jopa niinkin myöhään kuin vuoteen 1945, jolloin Porin Pihlavan konepajan työntekijät saunoivat lauantaisin yhteissaunassa.

Eeva Karhusen  muistitietoon pohjautuvassa tutkimuksessa Porin yleisestä Nylundin saunasta käy ilmi, miten saunominen oli monelle viikon kohokohta. Yleisissä saunoissa kävi työläistaustaista väkeä. Saunomisessa oli työviikon päättävän rituaalin henkeä, lauteilla hikoilu teki viimeistään eron työn ja vapaa-ajan välillä. Yleisissä saunoissa saunottiin yleensä aina tiettyyn aikaan ja sinne mentiin tietyllä tutulla porukalla; saunomisesta tuli rutiini. 1930-luvulla naisten ja lasten saunomispäivä oli perjantai ja miesten puolestaan lauantai. Saunat olivat auki iltapäivästä ilta yhdeksään. Yleisissä saunoissa oli mahdollisuus varata myös ns. perhevuoro, jolloin perhe pääsi yksityisesti käymään peseytymässä. Saunaan tuli ottaa mukaan juotavaa, saunavastat ja saunasta tullessa tuotiin kotiin terveisiä saunasta.

 

Mariankatu 13 A:ssa sijainneen Sauna Marie-Badin henkilökuntaa 1913, kuvaaja Signe Brander, Helsingin Kaupunginmuseo

Tietystä mutkattomuudesta kertoo myös saunottamiskulttuuri. Talonpoikaisessa yhteisössä asiaan kuului, että naisväki pesi miehet. Yleisissä saunoissa työn hoiti saunottaja, joka oli lähes poikkeuksetta nainen. Työ oli raskasta ja huonosti palkattua. Akseli Gallen-Kallela Afrikka-kirjan prologissa muistelee, miten Pönttöputaan lukkarin ikivanhassa saunassa häntä tuli saunottamaan  nuori "roteva korpityttö vyötäröä myöten paljaana".   "Vieläkö täällä kylvetään miehet ja naiset yhdessä?", Gallen-Kallela kysyi tytöltä". "Vielä mitä," tyttö vastasi, "koiruuksia harjottaisivat." "Etpä taitaisi minunkaan kanssani uskaltaa kylpeä?", taiteilija kysyy. " En pelkäisi, mutta ei se passaisi, kun olette herra."

Saunominen kerran viikossa oli myös puhdistautumisen paikka. Viikolla vain huljuteltiin kädet ja kasvot samassa pesuvadissa vuorotellen. Karhunen tarkastelee saunomiskokemusta myös tästä näkökulmasta: fyysisestä puhdistautumisesta tuli myös henkistä. Peseytyminen edusti symbolisella tasolla siirtymistä arjesta pyhään, joistain kertomuksista päätellen sauna koettiin lähes kirkon kaltaisena pyhänä paikkana, jonka lauteilla tuli hiljentyä. "Sauna on pyhä paikka, siellä ei saa viheltääkään." Muisteli Gallen-Kallela.

Akseli Gallen-Kallelan "Saunassa" on maalattu Keuruulla vuonna 1889, teos kuuluu Ateneumintaidemuseolle. CC BY-SA 3.0

Muutos kollektiivisesti käytetystä yleisestä saunasta kohti yksityistä saunomistapaa on ollut pitkä prosessi. Sen voi nähdä  agraarikulttuurista kaupunkiin saapuneen  työväen mukana tulleena perintönä, joka säilyi yleisissä saunoissa. Saunominen oli tärkeä osa työporukan yhteisöllisyyttä.. Kuitenkin intimiteetin rajojen ja yksityisyyden ihanteet vaikuttivat myös perinteiseen sanomiskulttuuriin, joka alkoi hiipua.

Mariankatu 13 sijainnut yleinen sauna. Kuvaaja Signe Brander, 1913. Helsingin Kaupunginmuseo.
Yleinen sauna Helsingin Luotsikadulla vuonna 1975. Kuvaaja Nisse Andersson. Helsingin Kaupunginmuseo.
Härmän autokorjaamon sauna. SA-autokorjaamo, Varikon alainen) Valaisimena auton etulyhty. Kuvaaja Vänrikki Borg. Helsingin Kaupunginmuseo.

Suomalaiset ovat saunakansaa. Nykyäänkin asuntoja rakennettaessa jopa yksiöön ja pikkukaksioon pyritään mahduttamaan sauna. Yleiset saunat -jos ei laske mukaan uimahalleja ja kuntosaleja-  ja yhteissaunomisen kulttuuri ovat selkeästi katoamassa.

Toisaalta kesäkodissamme on pihalla kunnostettu taloyhtiön yhteinen sauna, se on toimiva ja viisas ratkaisu. Miksi kaikilla pitäisi olla oma sauna?

Mikä on sinun suhteesi saunomiskulttuuriin?

 

 

Lähteet:

Eeva Karhunen Narrating Cultural Heritage in the Sixth District of Pori, Doctoral dissertation, 2014

Akseli Gallen-Kallelan Afrikka kirja vuodelta 1931 (kuvaa vuosia 1909-11) ja on kuunneltavissa Yleltä.

 

 

Katjablogiuusi s100x100 q80 noupscale

Katja Weiland-Särmälä

Katja Weiland-Särmälä on väitöskirjaa tekevä taidehistorioitsija ja historioitsija sekä löytöretkeilijä kauneuden, designin ja taiteen maailmassa.

Seuraa meitä somessa