Arkistosta: Helena Tynell kertoo urastaan 2008

Lasimuotoilija Helena Tynelliä (10.12.1918−18.1.2016) muistaen julkaisemme hänen haastattelunsa, joka ilmestyi alun perin Glorian Antiikissa 5/2008. Silloin Tynellin tuotantoa oli näytteillä Martta Wendelinin taidemuseossa Tuusulassa.

Helena Tynell
Helena Tynellin teoksia oli vuonna 2008 näytteillä Tuusulassa Martta Wendelinin taidemuseossa. Hänen uransa loppupuolen teokset olivat aiempaa veistosmaisempia. Vasemmanpuoleinen teos on tehty Saksassa Limburgin tehtaalla 1982, oikealla Siivet I vuodelta 1993.

Suomalaisen lasimuotoilun uuden ajan lasketaan alkaneen Iittalan lasitehtaan 1946 järjestämästä kilpailusta. Jo 1920- ja 30-luvulla Henry Ericsson, Göran Hongell sekä Aino ja Alvar Aalto olivat muotoilleet modernia kansainvälistä lasia, mutta kehitys oli katkennut sotiin.

Iittalan kilpailun tulos oli, että Tapio Wirkkala ja Kaj Franck alkoivat muotoilla lasia ja Riihimäen Lasi palkkasi ensimmäiseksi vakituiseksi muotoilijakseen Helena Tynellin. Kaikilla kolmella tuli olemaan kauaskantoinen vaikutus suomalaisen lasin kehittymiseen ja tunnettavuuteen maailmalla.

”Lasimuotoilumme kehittyi kansainväliselle tasolle korkeatasoisen tuotannon ansiosta”, Helena Tynell sanoo. ”Iittalan, Nuutajärven ja Riihimäen Lasin tehtaissa kyettiin tekemään lasista melkein mitä vain, ja jotakuinkin kaikki, mitä tehtiin, meni kaupaksi.

Tapasin muotoilijalegendan ja tarkkanäköisesti suomalaisesta lasimuotoilusta puhuvan Helena Tynellin Martta Wendelinin taidemuseossa, joka parhaillaan esittelee hänen omaa ja miehensä, valaisinsuunnittelija Paavo Tynellin tuotantoa.

Taitoa ja Arabiaa

Äänekoskella Keski-Suomessa 1918 syntynyt Helena Tynell (o.s. Turpeinen) muutti Helsinkiin 10-vuotiaana. Ylioppilaaksi tulon jälkeen hän opiskeli Taideteollisuuskeskuskoulussa, josta valmistui mallisuunnittelijaksi 1943. Jo samana vuonna hänet oli pestattu osapäivätyöhön piirtämään puhtaaksi Paavo Tynellin valaisinmalleja Taito Oy:n tehtaalla.

Runar Engblom, joka oli Helena Tynellin opettaja Taideteollisuuskoulussa, näki Helenan kykyjen tulevan parhaiten oikeuksiinsa Arabian taiteilijana. Pian Helena Tynell olikin töissä sekä Taito Oy:ssä että Arabiassa: aamupäivä meni valaisimien puhtaaksi piirtämisessä ja iltapäivä keramiikan parissa.

Helena Tynell työskenteli Arabialla pari vuotta. Taito Oy:n vaikutus oli merkittävämpi: Helena meni naimisiin Taito Oy:n johtajan ja suunnittelijan Paavo Tynellin (1890–1973) kanssa 1947 ja työskenteli Taidossa vielä 1950.

Lahjakkaalla suunnittelijalla ei kuitenkaan ollut aikomusta jäädä pelkästään miehensä muusaksi.

”Paavolla ei ollut mitään sitä vastaan, että aloin luoda omaa karriääriä. Ja olinkin aloittanut jo 1946 lasimuotoilijana Riihimäellä”.

Kaiverruksista värilasiin

”Meitä kutsuttiin Riihimäellä taiteilijoiksi”, Helena Tynell kertoo. ”Nainen muotoilijana ei herättänyt hämmästelyä tehtaalla. En edes ollut ensimmäinen naissuunnittelija, Gunnel Nyman oli työskennellyt minua aikaisemmin Nuutajärvellä. Puhaltajat ja mestarit suhtautuivat ystävällisesti mutta hyvin etäisesti.”

Ensimmäinen työ, jonka Helena Tynell suunnitteli Riihimäelle, oli Kaulus-malja 1946. Sen kaulusmaisessa yläosassa on kaiverruskoriste. Kaivertaminen oli yksi Riihimäen Lasin kilpailuvaltteja, sillä yrityksen leivissä oli legendaarinen kaivertaja Teodor Käppi.

Tynell ihastui Käpin taidokkuuteen: syntyi muun muassa Lintupuu (1950), Sirkus (1956) ja Kalat (1957). Koska kaivertaminen oli kallista ja aikaa vievää, valmistuserät jäivät pieniksi. Nämä kaiverretut esineet ovatkin antiikkimarkkinoilla harvinaisuuksia.

1950-luvun estetiikka suosi väritöntä lasia ja murrettuja värejä. 60-luvulle tultaessa värit alkoivat muuttua kohti kirkkaita perusvärejä. Tynellillä ne näkyivät jo kristallisessa Revontulet-maljakossa (1959). Pirtti-sarjaa, Pala-maljakoita, Piironkia, Aitanlukkoa, Ahkeraliisaa, Emmaa ja keräilysuosikiksi noussutta Aurinkopulloa tehtiin 60-luvun tapaan monissa perusväreissä.

”Siinä on suggeroiva ja ankaran yksinkertainen muoto. Sen vuoksi se varmaan viehättää niin paljon”, Helena Tynell sanoo.

Riihimäellä oli 60- ja 70-luvulla nimekäs muotoilijakaarti: Helena Tynell, Nanny Still, Tamara Aladin, Aimo Okkolin, Erkkitapio Siiroinen ja Hillevi Halla.

”Emme juuri olleet tekemisissä toistemme kanssa, vaan tulimme tehtaalle aina vuorotellen. Emmekä myöskään kilpailleet toistemme kanssa. Tehdas antoi meille vapaat kädet suunnitella halumme mukaan.”

Muotoilijat tapasivat puhaltajat lähinnä vain silloin, kun malleja alettiin toteuttaa.

”Kommunikaatio puhaltajien ja muotoilijoiden välillä oli vähäistä. Mestarit olivat niin ammattitaitoisia ja työt useimmiten niin helppoja tehdä, että heillä ei ollut tarvetta kysyä ohjeita. Työskentelin paljon puhaltajamestari Valto Terhomaan kanssa, ja kerran hän sanoi: ’Turpeinen on hyvä keksimään vaikeita tehtäviä’. He nauttivat, kun saivat näyttää ammattitaitonsa”.

”Opin tuntemaan lasin”

Helena Tynell teki 60-luvun alussa ensimmäisen Italian-matkansa. Sen vaikutus oli käänteentekevä: lasi avautui hänelle uudella tavalla, siitä tuli yhä selkeämmin kolmiulotteisen hahmon materiaali. Muotoiluun tuli lisää veistoksellisuutta ja arkkitehtonista olemusta.

Tynellin Italian-matkan vaikutteet näkyivät ensimmäisinä Castello- ja Rialto-teoksissa vuodelta 1961. Kausi huipentui näyttelyyn Strindbergillä Helsingissä 1966.

”Halusin ja sain Riihimäeltä vapaudet tehdä veistoksellisia teoksia. Olin mielestäni päässyt siihen pisteeseen, että tunsin lasin tarpeeksi hyvin. Näyttelyssä oli suuria, monia esineitä sisältäviä teoskokonaisuuksia kuten Corona, Metsä ja Vanha kartano -sarjan töitä. Monet tulivat tuotantoon myöhemmin.”

”En ole ollut kovinkaan kiinnostunut käyttölasista, enkä ole sitä juuri suunnitellutkaan. Minua on kiinnostanut veistäminen. Kuvanveistoa opiskelin Taideakatemiassa puolisen vuotta ja Arabiassa tein veistoksia keramiikasta. Kun tutustuin lasiin materiaalina, siitä tuli saveakin kiehtovampi materiaali. Riihimäen tuotanto oli suosittua 50- ja 60-luvulla, jolloin tehtaalla oli lähes rajattomat mahdollisuudet tehdä kallistakin lasia”.

Riihimäen Lasin toiminta kävi kannattamattomaksi 70-luvulla, ja tehdas lopetettiin 1976. Sen jälkeen Helena Tynell muutti Saksaan.

Harva tietää, että Tynell oli suunnitellut valaisinlasia Bega-Gantenbrink Leuchten -tehtaalle 60-luvun alusta lähtien, ja suunnittelutyö jatkui 90-luvun alkuun asti. Palattuaan 80-luvun lopulla Suomeen Tynell loi suuria tasolasista ja metallista valmistettuja tilateoksia.

Helena Tynell suunnitteli 80-luvun lopulla myös taidelasia Limburgin tehtaalla.

”Saksalaiset puhaltajat hämmästyivät, kun ilmestyin hyttiin. Siellä taiteilijoiden ei ollut tapana tehdä sellaista.”

Saksassa 1986 suunniteltua Metamorfosis-teosta Tynell pitää yhtenä mieluisimmista töistään, ja se on esillä myös näyttelyssä. Teoksessa on käytetty teknisesti erittäin vaativaa kuplaverhomenetelmää.

”On suorastaan ihme, että kuplaverho on tässä työssä onnistunut kolme eri kertaa. Kuplat ovat jakaantuneet hämmästyttävän tasaisesti. Puhaltajat tekivät teoksen juuri niin kuin halusin. Se oli äärimmäisen kiehtovaa ja vaativaa. Teos oli sekä vaikein että iloisin työni.”