Eräässä seminaarissa arvostettu historiantutkija kommentoi työtäni, joka käsitteli 1800-luvun aatelisnaisten strategioita ja mahdollisuuksia. Esitykseni pääidea oli tuoda esiin, miten yhteiskunnassa tapahtunut muutos vaikutti naimattomien naisten asemaan ja valintoihin 1800-luvun eri puoliskoilla. Hän antoi myötämielistä palautetta, sanoi minun kyllä korostaneen henkilökohtaisissa resursseissa naisten älyä ja lahjakkuutta, mutta unohtaneen yhden asian: ulkonäön.
Se oli totta, tuntui vain niin pinnalliselta ottaa esiin henkilön ulkonäkö osana henkilön "rajoitteita tai mahdollisuuksia". Avioliittomarkkinoilla naisen ulkonäöllä oli kuitenkin merkitystä 1800-luvulla. Kerrotaan, että upseereilla oli avioliittomarkkinoita silmälläpitäen pieni musta kirja, johon oli tallennettu helsinkiläisten neitokaisten "plussat ja miinukset" kasvonpiirteistä ja seurustelutaidoista aina isän varallisuuteen. Oli siis pieni katastrofi sairastua rokkotautiin ja saada kasvot täyteen arpia tai menettää hampaansa kuten oli käynyt eräälle helsinkiläiselle 1800-luvun alun seurapiirikaunottarelle. Kerrotaan tosin, että hän osasi peittää virheensä taitavasti hymyillen ja puhuen toispuoleisesti.
Tutkimuksissa historiallisen henkilön ulkonäkö ohitetaan yleensä toissijaisena. Mikäli henkilöstä ei ole valokuvaa tai muotokuvaa on ulkonäön arviointi vaikeaa. Näihinkään ei ole aina luottamista: muotokuvissa taiteilijat ottivat usein vapauksia totuudellisuuden suhteen ja myös valokuvia retusoitiin. Pelkkien aikalaiskuvausten perusteella henkilöstä on vaikeaa luoda todenmukaista kuvaa. Usein kirjeden tai muistelmien kuvaukset sisältävät ristiriitaisuuksia: yksi kuvailee henkilöä nuoruuden kukoistuksessa, toinen monta lasta synnyttäneenä grande damena. Kauneushan on paitsi katsojan silmässä myös ajassa: kauneusihanteet vaihtelevat. Keuhkotautisen näköinen kalvakka aikansa kaunotar ei välttämättä vastaa nykyihannetta.
Kauneus ja ulkonäön korostaminen liitetään monesti turhamaisuuteen ja turhuuteen, älyllisyyden ja hengellisyyden vastaparina. Oman tutkimukseni päähenkilö, 1870-luvun lopulla uskoontullut Elin von Rehausen näki kauniin ulkonäön hengellisyyden esteenä. Hän halusi Lordi Radstockin saarnojen innoittamana luopua entisistä "liian hienoista" leningeitään ja hiuslaitteistaan ja alkoi äitinsä kauhuksi pukeutua mustiin yksinkertaisiin vaatteisiin ja piti hiuksiaan tiukalla päänmyötäisellä kampauksella. Onneksi tuleva puoliso arvosti samaa puritaanista linjaa, jota hän kutsui kauniisti "Madonnamaiseksi".
Vaikka kuinka haluaisimme korostaa henkilöiden muita hyveitä ja taitoja kauneuden sijaan, kuitenkin ulkoisella olemuksella on ollut merkitystä ennen ja nyt. Myös miehillä. Esimerkiksi Gustaf Mauriz Armfeltin tai Axel Fersenin viehättävä olemus ja naisia miellyttänyt ulkonäkö varmasti edesauttoivat heidän pyrkimyksiään Kustaa kolmannen tai Ranskan hoveissa. Tässä en halua kieltää, etteivätkö miehet olleet myös taitavia valtiomiehiä ja strategeja. Osaaminen tuli olla kohdallaan, mutta suotuisa ulkonäkö saattoi avata muutoin suljettuina pysyviä ovia. Viime aikoina paljon keskustelua herättänyt "Palvelukseen halutaan ajokoira" kirja kertoo puolestaan nykyjohtajien ulkonäkövaatimuksista ja -odotuksista.
Ulkonäön ohella tulisi myös puhua karismasta, viehätysvoimasta tai charmista. Niillä pystyi paikkaamaan paljon sitä, mikä ulkonäöstä jäi kenties puuttumaan. Edellä mainitsemani nuori hampaaton neitonen mainittiin yleisesti viehättävänä epätäydellisestä hymystä huolimatta ja hän päätyi erään kreivin puolisoksi Lissaboniin. Menestys avioliittomarkkinoilla, hovi- ja seuraelämässä oli aikoinaan varallisuuden ohella kiinni monesta "aineettomasta" seikasta, älystä, lahjakkuudesta, kauneudesta ja viehätysvoimasta, joita tutkijan on jälkikäteen on vaikea millään mittarilla mitata.
On tosin hyvä muistaa, että näistä ominaisuuksista ainoastaan kauneus on katoavaista.
Kauneudenhoito-esineistö on kuvattu Aila Airon kokoelmasta.
