Usein käsitteet retro ja vintage sotketaan toinen toisiinsa. Puristeja se ärsyttää, sillä kyse on kahdesta eri asiasta. Jopa eri ideologiasta, joku voisi sanoa. Nyrkkisääntönä voisi kuvailla vintage-esineen olevan autenttinen oman aikansa laadukas esine, retro puolestaan esine, joka on tehty imitoimaan tiettyä aikaa.
Retro-termi, kuten vintagekaan ei ole kuitenkaan tarkkaan määriteltävissä. Retrolla voidaan puhekielessä viitata yleisesti aikaan, joka on mennyt. "Se on jo ihan retroa" saatetaan sanoa vaikka 1990-luvun lantiofarkuista tai 1980-luvun Canadakeittiöstä.
"Retro" liitetään laajemmin myös vanhojen aikojen uudelleenlämittämiseen. Retrosta puhutaan silloin, kun valmistetaan mennyttä aikaa mukailevaan tyyliin vaatteita, esineitä, tapetteja ja sohvia. Retrolla yritetään tavoittaa menneen ajan henki eli zeitgeist. Kun katselemme retrotuotteita nyt, ne voivat näyttää aidoilta ja ei-niin-harjaantunut silmä saattaa sekoittaa retroesineen vaikka aitoon vanhaan 1950-luvun maljakkoon. Todellisuudessa retroesineeseen on aina kiteytynyt myös sen valmistusaika. 2000-luvun retroesineessä on tyylipiirteitä vaikkapa sen imitoimasta 1970-luvusta, mutta samalla jotain hyvinkin selkeästi nykyaikaista. Monesti esineen ajalliset kerrostumat huomaa vasta ajan päästä, vaikka tarkastelemalla sitä tulevaisuuudessa, esimerkiksi 2040-luvulla.
Konkreettinen esimerkki, miten "ajan hengen" kerrostuneisuuden voi helposti ymmärtää on verrata retroesinettä vanhaan epookkielokuvaan, joka on tehty 1960-luvulla. Omassa ajassaan elokuva on näyttänyt autenttiselta 1800-luvun kuvaukselta, mutta katsoessamme sitä nyt, tunnistamme sen heti 1960-luvun tekeleeksi. Huomaamme 1960-luvun hius- ja meikkityylin ja muita mahdollisia "tyylirikkoja" kuten modernit puhelin-tai sähköpylväät tai art deco kellon. Koska elämme nyt tietyn tyylin ympäröivänä, emme kiinnitä siihen samalla tapaa huomiota. Vasta matkan päästä kykenemme näkemään piirteet, jotka ovat omalle aikakaudelemme tyypillisiä.
Retroksi voisi myös kuvata myös musiikkia, joka on tuotettu nykyajan studiossa, mutta saatu tieten tahtoen kuulostamaan siltä kuin se olisi äänitetty vanhalla tekniikalla. Rahinat ja äänen säröily ovat tietoisia efektejä, joiden tarkoitus on luoda kuulijalle illuusio siitä, että hän kuuntelee "aitoa" vanhaa poppia. Myös 1950-luvun henkeen valmistetut kodinkoneet: leivänpaahtimet ja sauvasekottimet ovat retroa. Niiden sisällä on modernia teknologiaa. Ne vain luovat illuusion vanhasta esineestä.
Entäs sitten miten eroavat repro ja retro toisistaan? Repro on puhekieltä ja viittaa termiin reproduktion eli uustuotanto. Alunperin termi on tarkoittanut alkuperäisen kuvan tai taideteoksen kopiomista mekaanisin keinoin. Nykyään sillä viitataan myös esineisiin. Reproesineellä on jokin tietty esikuva, jota se kopioi tai tekee uudelleen. Retroesine puolestaan on inspiroitunut laajemmin jostain aikakaudesta.
Ero uustuotannolla ja retrolla on hiuksenhieno. Retroesine lainaa tai kopioi mennyttä, mutta sen muotokieli ei ole aivan sama. Uustuotanto näyttää samalta vanhan kanssa. Se joko tuotetaan yksi yhteen vanhan kanssa mutta monesti myös muokaten vanhaa mallia. Esimerkiksi tietyt huonekalut on nykyaikaistettu vaikkapa istumakorkeuden suhteen tai niihin on lisätty uusia värejä. Eron huomaa, jos ajatellaan vaikkapa vanhojen Marimekkokuosien uudelleentuotantoa, esimerkiksi unikkokuosia. Itse kuvio on tuttu, mutta se tehdään nyt eri koossa ja väreissä. Tai verrattaan sitä täysin uuteen, mutta marimekon vanhoista kuoseista inspiroituneeseen 70-luvun henkiseen "retro" kukkakuosiin. Molemmat tuovat mieleen menneet ajat, toisen lähtökohta on autenttinen, mutta värimaailma henkii 2000-lukua, toinen taas luo siitä ajasta tunnistettavan mielikuvan vaikka suunnittelu on uutta.
Myös "Retro" ja "retroilu" ovat kaksi hieman eri asiaa. Puhekielessä "retroilua" käytetään elämäntavasta, jossa yritetään noudattaa mahdollisimman autenttisesti menneiden aikojen tyyliä. Usein se on hyvin kokonaisvaltaista: pukeudutaan, sisustetaan aikakauden henkeen ja kuunnellaan aikakauden musiikkia. Verrattuna "retroon", retroilevat henkilöt suosivat aitoja ja alkuperäisiä ihannoimansa aikakauden tuotteita, ajetaan esimerkiksi vanhalla amerikanraudalla. Ihanteellinen "retroileva" elämäntapa jatkuu kuitenkin aina vain tiettyyn pisteeseen saakka: puhelimet ovat älypuhelimia ja televisiokin nykyaikainen. Retroilu on aina illuusio. Elämme tässä ja nyt.
"Retroilua" voisi luonnehtia melankoliseksi utopiaksi. Aikakaudesta on poimittu "parhaat palat" melodinen musiikki, kirkkaat kuosit, pukeutumis- ja hiustyyli. Aikakautta ihannoidessa unohdetaan kuitenkin usein tietyt nykyaikaan sopimattomat asiat, vaikkapa naisen asema 1950-luvulla, suomettumisen aikakausi tai se miten poliittisten laululiikkeiden kuten vaikka Agit Popin ihannoimat ihanteet sortuivat myöhemmin. Ja sanon tämän kaikella rakkaudella. Historioitsijana itsekin "retroilen" tiettyyn pisteeseen saakka; olen esimerkiksi koettanut sisustaa 1960-luvun kotiamme aikakauden tyyliin.
Lisää aiheesta aiemmissa blogeissani Mitä on Vintage ja Retroa, vintagea ja uustuotantoa vai mitä ihmettä?
