Gallträskin etelärannalla käveli 1900-luvun alussa rakennusmestari Emil Lindstedt. Hän oli rakennuttanut rantaan pienen mökin, jossa asusti ja suunnitteli varsinaisen huvilan paikkaa. Suunnitelmat olivat modernit, rakennusmateriaaliksi valikoitui betoniin valettu koksikuona. Rakennusmestari oli myös kekseliäs, koksikuonaa sai ilmaiseksi koksilla lämmitettävistä taloista. Itse talo valmistui vuonna 1908, se muistuttaa enemmänkin linnaa kuin kesähuvilaa, joksi se oli alunperin rakennettu. Toinen torneista on rakennettu jälkikäteen, vuonna 1911.
Talo on Kauniaisten yksi varhaisimmista huviloista. Se on määritelty rakennus- ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaaksi ja kaupunkikuvallisesti merkittäväksi rakennukseksi.
Talon ympärillä oli laaja tontti: siellä oli aikoinaan paljon rakennuksia mm. rantasauna ja vaja, jota jostain syystä kutsuttiin "Huldalaksi". Tiluksille mahtui myös oma tenniskenttä, pergola ja ankkalammikko. Keskellä ankkalammikkoa oli saari, johon oli rakennettu linnuille oma talo. Lammikko oli yhteydessä järveen. Kanavan yli kulki pieni valkoinen kävelysilta, jonka ali mahtui soutamaan. Laiturissa oli tervattu soutuvene ja jolla. Juontaakohan niistä juurensa "Jollakuja" tai jopa hauska käsite "ankkalammikko"?
Tontilla sijainnut "monitoimirakennus". Etualalla näkyvältä kuistilta pääsi saunaan sekä pieneen yksiöön, keskellä taloa oli autotalli sekä rakennuksen toisessa päädyssä oli pieni kaksio. Rakennus on nykyään erotettu tontista. Kuva vuodelta 1946. Nysténien perhealbumi.
Huikea näkymä Galträskin järvelle. Järvi oli jo silloin niin mutainen, että sen matalaan rantaan laitettiin uimareita varten "lankkulattia". Talvisin jäällä hiihdettiin ja luisteltiin.
Talolta johtavat komeat kiviportaat rantaan. Aikoinaan niille johtavaa soratietä reunustivat upeat ruusu- ja pioni-istutukset. Ne olivat puutarhan suunnitelleen puutarhuri Paul Ohlssonin lempikukkia. Rannalle johtavat kiviportaat ovat nyt peittyneet lumeen, mutta vieläkin kevään tullen vieläkin vanhat pionit puskevat itsensä talon reunustalta esiin. Kuva vuodelta 1953. Nysténien perhealbumi.
Tontille kaarrettiin puolikaaren muotoista tietä pitkin. Aikoinaan, kun taloon saapui ulkomaalaisia arvovieraita, talon parvekkeen alle laitettiin kyseisen maan lippu liehumaan. Talo on ulkoisesti säilyttänyt ilmeensä vanhoine ikkunoineen, jopa lipputankokin on yhä tallella.
Pohjakuva kellarikerroksesta. 1940-luvulla vuokrasäännöstelyn aikaan kellarissa asui perhe, joka toimi myös talonmiehinä. Kellarissa sijaitsi myös suuri viinikellari. Suomen Paperitehtaitten yhdistyksen toimitusjohtaja Holger Nystén oli saanut erikoisluvan nimismieheltä ostaa ja säilyttää alkoholia kotonaan edustustilaisuuksia varten. Alkoholin ostaminenhan oli tuolloin säännösteltyä. Viinikellari antimineen oli yleisessä tiedossa ja eräänä talvena kellariin eksyivät myös varkaat, joita jahdattiin pitkin Gallträskin järven jäätä.
Vuosia ja useita omistajaperheitä: Ekkoloita, Carlstedteja, Nysténejä ja Andersineja myöhemmin talo oli jälleen myynnissä vuonna 1982. Monet kiinnostuneet tai pelkästään uteliaat tulivat katsomaan linnaa. Heidän joukossaan oli tarmokas kauneusalan Grand Old Lady Aila Airo, joka ilmoitti hetken taloa kierrettyään: "Minä otan tämän." Perhe ei ollut varsinaisesti hakemassa uutta kotia tai liiketilaa, rakennus oli vain lumonnut Ailan. Talo vaati paljon korjausta, mutta Aila sanoi: "Se on vaan kosmetiikkaa" ja niin alkoi kauneushoitolana toimivan Kauneuslinnan taru. Ailan ajatuksena oli, että paikka toimisi inspiroivana miljöönä niin työntekijöille kuin asiakkaille. Ja näin yhä tapahtuu: kauneuden keskellä syntyy kauneutta.
Kauneuslinnan ostossa oli kyse hetken mielijohteesta "Aila osti talon vähän kuin uuden hatun" Ailan tyttäret muistelevat. Ailan aviopuoliso sekä lapset eivät olleet paikalla toppuuttelemassa, joten rouva soitti hetken päästä vävylleen pyytäen häntä katsomaan uutta taloa! Kaija Väreen maalaama Aila Airon muotokuva.
Vierailin Kauneuslinnassa ja se lumosi minutkin. Talo oli ollut yksityiskäytössä aiemmin ja sen pohjaratkaisu on yritystoiminnasta huolimatta pyritty säilyttämään alkuperäisen kaltaisena. Tunnelma talossa on intiimi, mutta hienostunut. Seinillä on arvotaidetta, antiikkiesineitä ja kristallikruunut valaisevat 1900-luvun alkupuoliskolla maalattuja kattomaalaukia.
Tällaisissa taloihin sopii sanonta "ne ovat omistajillaan vain lainassa". Talot alkavat elää omaa elämäänsä kun niiden menneisyyttä lähtee tutkimaan. Entinen elämäntapa on enää muisto, mutta taloa kiertäessäni tunsin, että talossa asuneet perheet olivat kaikki jättäneet jälkensä talon historiaan. Ja erityisen vahvana kauneuslinnassa leijailee nyt Aila Airon henki.
Alakerran salin (aikoinaan ruokasali) kattomaalaukset on juuri kunnostettu.
Ruokasalin pöydän alla oli aikoinaan kutsunappi, jota vaivihkaa painamalla saattoi pyytää palvelusväen paikalle korjaamaan pöydän tai täyttämään lasit. Kuvasta avautuu näkymä halliin.
Talossa näkyi myös kerroksellisuutta, jota itse arvostan. 1950-luvulla suureen oleskeluhuoneeseen oli rakennettu takka ajan henkeen ja muutettu ikkunaratkaisu niin, että järvelle avautuu hieno näkymä. Muutokset kertovat omaa tarinaansa talon menneisyydestä. Etualalla uusittu avotakka.
Kuva Olohuoneen erkkeristä vuodelta 1953. Nysténien perhealbumi
Kuva olohuoneen entisestä marmorilla päällystetystä takasta. Kuva vuodelta 1953. Nysténien perhealbumi.
Rakennusta remontoitaessa "uudemman" tornihuoneen lasketun katon alta paljastui ns. "Kiinahuone". Huoneen seinät olivat alunperin lakanpunaiset ja katossa kaunis maalaus.
Kiinalaisessa huoneessa oli hauska alkuperäinen "tiililattia" orientaalisine hahmoineen, Lattian materiaali muistuttaa linoleumia. Se on todennäköisesti noin 1920-luvulta. Kiinalainen huone kulki myös nimellä "pelihelvetti", koska kerrotaan siinä joskus asuneen henkilön pelanneen siellä koko omaisuutensa. Nystenien aikaan siellä oli rouvan buduaari.
Aila sekä hänen aviomiehensä olivat innokkaita antiikinystäviä ja huutokaupoissa kävijöitä. Talo on sisustetu kauniilla antiikkiesineillä. Kuva yläkerran rannapuoleisesta tornihuoneesta.
Pienet yksityiskohdat paljastavat joskus paljonkin kyseisestä aikakaudesta. Pääsin vierailemaan myös "kyökin puolelle". Palvelusväen kapeat rappuset eroavat hallin komeasta portaikosta, niitä pitkin saattoi huomaamattomasti liikkua eri kerrosten välillä.
Kun makaa kauneushoitolassa, voi ihastella hoitotuolin yläpuolella loistavia valaisimia, jotka ovat Carlo Scarpan 1960-luvulla Veninille suunnittelemia.
Monet talon upeista maalauksista kuvaavat naisia -kuinkas muutenkaan! Tässä Anitra Lucanderin hienostunut naishahmo entisen ruokasalin seinällä.
Carl Wilhelmsin (1889-1953) pronssireliefi/veistos "Äiti ja Lapsi"
Ranskalaisen Adolphe Monticellin (1824-1886) "Tyttö ja joutsen". Hän kuuluu impressionisteja edeltävään maalarisukupolveen. Tosin värien käyttö ja roisit siveltimenjäljet antavat jo odottaa seuraavaa askelta vapaamman maalaustavan suuntaan. Myöhäisinä vuosina Monticelli maalasi yhdessä Cezannen kanssa.
Eteisessä tulijat ottaa vastaan hieno Eila Hiltusen veistos
Vanhasta tupakkahuoneesta, joka toimiin nykyään toimistohuoneena löytyi Marita Lybeckin hieno seinäreliefi "Coctailkutsut". Lybeck perheineen asui myös Kauniaisissa ja työ esittää talon entistä valtijatarta rouva Anita Nysténiä.
Suomalaisen kauneusalan pioneeri Aila Airo aloitti toimintansa 5.3.1946, tänä viikonloppuna siitä tulee kuluneeksi 70 vuotta.
Kiitokset Anitra Airo, Satu Söderlund, Johan Nystén ja Henrik Nystén.
Ps. Pääset itse tutustumaan Kauneuslinnaan varaamalla ajan kauneushoitoihin, tiloja on myös mahdollista vuokrata!
