"Keskiviikko 2.10.
Kävin Lapinlahden sairaalassa tapaamassa viittä potilasta, jokaisen kanssa yksityiskeskustelu
Sunnuntai 11.8.
Ruotsinkielinen Jumalanpalvelus Lapinlahdessa 20 potilasta ja 10 henkilökunnasta läsnä. Saarnan jälkeen jäin keskustelemaan yhden mielipuolen kanssa."
Ote sairaalapastorin päiväkirjasta vuodelta 1895
Olen viime viikot uppoutunut vanhoihin päiväkirjoihin. Tutkimukseni kohde Lars Oscar Kjäldström toimi Helsingin sairaalapastorina vuosina 1895-1901. Sairaalapastori kiersi Helsingin sairaaloita, useita päivässä. Hän saarnasi, kastoi, siunasi, antoi synninpäästön, kuunteli, lohdutti, ymmärsi ja ohjasi potilaita. Toimialaan kuului myös Lapinlahden mielisairaala, jossa hän piti jumalanpalveluksia joka sunnuntai. Lisäksi tapasi sairaalan potilaita tarpeen mukaan, ilmeisesti myös vaikeasti mielisairaita, "dåre", kuten ajalle tyypillisesti hän päiväkirjassaan ilmaisee.
Lapinlahden sairaalan oli suunnitellut Carl Ludvig Engel. Se valmistui vasta Engelin kuoleman jälkeen aloittaen toimintansa vuonna 1841. Omana aikanaan se oli varsin edistyksellinen laitos, vaikka mielisairaaloiden "selliarkkitehtuurin" esikuvina toimi tuolloin yleisesti vankila-arkkitehtuuri. Tarkoitus oli tehdä turvallinen ja viihtyisä laitos potilaille ja siellä työskenteleville. Huoneita lämmittävät uunit täytettiin käytävästä käsin eikä Lapinlahdessa ikkunoissa ei ollut kaltereita, vaan metalliset ikkunanpuitteet. Huoneet olivat suhteellisen suuria ja niissä oli kauniit peiliovet. Sairaalan valmistuttua potilaspaikkoja oli viisikymmentäkolme, kapasiteetti nostettiin pian peräti yhdeksäänkymmeneen, joten se kävi ahtaaksi. Alunperin isoon sairaalaan rakennettiin vain yksi kylpyhuone, potilaita pestiin saunarakennuksessa. Pesuvälit ja hygieniataso eivät vastanneet nykystandardeja. Vesiklosetit tulivat 1870-luvulla. Sairaalassa käyneiden mukaan siellä oli pistävä haju, jota yritettiin peittää polttelemalla katajanoksia lääkärikierroksen aikana.
Tutkimanani aikana mielisairaalaa johti ylilääkäri Saelan, hänen toimikautensa Lapinlahdessa kesti peräti 42 vuotta. Kalle Achte kirjassaan Lapinlahden sairaalan historia kirjoittaa hänestä paljon puhuvasti: : "Saelan lienee kasvitieteilijänä yhtä kuuluisa kuin psykiatrina. Hän oli uskomattoman ahkera ja tunnollinen, mutta on vaikeata sanoa, olisiko hän kasvitieteen professorina ollut enemmän omalla alallaan, luultavasti". Lapinlahti tunnettu upesta puistostaan, se oli pitkälti ylilääkäri Saelanin oma projekti, jonka raivaamisen kallioiselle niemelle tosin oli aloittanut jo hänen edeltäjänsä ylilääkäri Fahlander. Puisto oli upeimmillaan 1890-luvulla, siellä oli yli 300 erilaista kasvialajia.
Työvoimana puiston raivauksessa ja niityillä käytettiin sairaalan asukkeja. Varsinaista työterapiaa se ei ideologialtaan tuolloin ollut, mutta raitis ilma, työnteko ja liikkuminen ulkosalla Saelanin mukaan oli parantanut potilaitten vointia. Tämä varmastikin piti paikkansa, tuolloin mielisairaiden yleisin hoitomuoto olikin vuoteessa makuuttaminen -hoitomuoto, joka nykyään nähdään pikemminkin passivoivan fyysisesti terveitä, mieleltään sairaita potilaita. Sääty-yhteiskunta näkyi myös mielisairaalassa: pihatöitä ja muita ulkotöitä tekivät pääasiallisesti alimpiin maksuluokkiin kuuluvat potilaat, "palvelusväen töiden" ei katsottu ylempään yhteiskuntaluokkaan kuuluvien potilden arvolle sopivaksi. He maksoivat oleskelustaan korkeampaa hintaa ja saivat jotain erioikeuksia kuten käyttää omia vaatteitaan, syödä posliinilautasilta mm. vasikkaa a´la doube ja jälkiruuat kruunassivat "bättre kost" annoksen. Kahteen alimpaan maksuluokkaan kuuluvien potilaitten ruoka koostui lähinnä perunasta, suolakaloista ja erilaisista puuroista.
Mielisairaisiin liittyi paljon ennakkoluuloja. Pelättiin jopa, että sairaus saattaisi tarttua oleskelemalla liian pitkään sairastuneen kanssa. Kansan keskuudessa uskottiin mielisairauden olevan "pahasta" ja Jumalan rangaistus siitä kärsivälle. Sairauksien puhkeamisen syistä esitettiin 1875 nykykatsannosta käsin erikoiselta kuulostavia arveluita kuten esimerkiksi loukattu itserakkaus, kotihuolet, kuukautishäiriöt ja häiriöt sukupuolielämässä. Sairaalassa sinne tuodut potilaat yritettiin jakaa parantuviin ja parantumattomiin. Parantumattomat saivat menolipun Seilin saarelle. Ennusteet eivät aina osuneet oikeaan, Seilissäkin jotkut "parantumattomiksi" luokitellut olivatkin parantuneet. Varsinaisia parannuskeinoja mielisairauksiin ei ollut.
1800-luvun lopun hoitokulttuuriin ei liiemmin kuulunut potilaitten huomiointi ja pakkokeinot potilaitten hoidossa poistuivat Lapinlahdesta vasta 1904. Pappi saattoi olla yksi niitä harvoja, jotka suhtautuivat sairaisiin eläytyvän ymmärtävästi. Ja niitä harvoja, joka oman maailmankatsomuksensa puitteissa uskoi heidän voivan myös sairaudestaan parantua. Päiväkirjassaan Oscar kertoo, miten hän istui puistossa ja keskusteli potilaitten kanssa. Elävä luonto loi kauniit puitteet ja mahdollisti avoimemman ja vapaamman kohtaamisen kuin pastorinkanslia. Kävellessäni Lapinlahdessa kellastuneet lehdet leijailevat puiston puista ja näen sieluni silmin heidän istuvan penkillä, pohtien elämän suuria kysymyksiä.
Paikka herätti minussa yhtä aikaa ihailua sen rappeutuneen kauneuden johdosta, mutta samalla haikean surullisen olon sen traagisen historian vuoksi. Mitä sairaala-alueelle tapahtuu tulevaisuudessa, on vielä hämärän peitossa. Lapinlahden lähde-projekti tarjoaa yhden vastauksen. Miljööltään se on paikka, jossa sielu lepää, toivottavasti se säilyy sellaisena jatkossakin. Oli hienoa nähdä, että vanhaa sairaalarakennusta nyt kunnostettiin. Kiitokset Katja Liuksialalle ja Esko Tammiselle, jotka kierrättivät minua vanhassa sairaalassa.
Lähteinäni:
Sairaalapastori Lars Oscar Kjäldströmin päiväkirjat v. 1895-1901
Kalle Achté Satakolmekymmenta vuotta psykiatriaa,1974
Kalle Achté Lapinlahden sairaalan historia, 1991
Petteri Pietikäinen Hulluuden historia, 2013
ps. Käy kurkkaamassa myös facebook-sivujani Löytöretkeilijän Paratiisi
