Wirkkalan ja Brykin muotoilun jäljillä

Blogit Julkaistu 18.11.2017

Emman huikean Tapio Wirkkalan ja Rut Brykin näyttelyn taustahistoria toi mieleeni Indiana Jones elokuvan, jossa liiton arkki piilotettiin museon varastoon useiden samankaltaisten konttien sekaan. En ole käynyt Emma tai Designmuseon varastossa, mutta mielikuvissani se vastaa elokuvan kaltaista tilaa loputtoman pitkine käytävineen, täynnä puulaatikoita, joihin on kirjoitettu särkyvää. Siellä taideteokset odottavat vuoroaan päästä esille, löytyä. Samalla tapaa Wirkkalan ja Brykin esineet odottivat puulaatikoissa varastossa vuoroaan.

Minua surettaa ajatus siitä, että museoiden hallussa on suuri määrä hienoa esineistöä, aarteita, joita asetetaan näytille ja sitten piilotetaan takaisin museon varastoihin odottamaan seuraavaa tähtihetkeään. Kyse on tietenkin tilan puutteesta ja resursseista. Taidemuseo Emmalta Pilvi Kalhaman johdolla on kuitenkin löytynyt tahtoa ja on upeaa, että on löydetty tilaa, Aukio, näin arvokkaiden teosten pysyväisnäyttelylle, meidän ihailtavaksemme. Nyt työt on kaivettu konteista esiin, arvoiselleen paikalle. Hienoa, että yksi Suomen merkittävimmistä muotoilijapariskunnista, Wirkkala-Bryk, saa työnsä esille pysyväisnäyttelynä Emmaan. Niin monet suunnittelijat heidän jälkeensä ovat kulkeneet heidän viitoittamaansa suuntaan. Heidän jäljissään.

Pysyväisnäyttelyn rinnalle oli Harri Koskinen rakentanut hienon STILL/LIFE näyttelyn, joka koostui Tapio Wirkkalan tuotannosta. Osa esineistä oli haalittu museoiden kokoelmista, osa perheeltä, osa keräilijöiden yksityiskokoelmista.

Lähtökohtanaan hän kertoi pohtineensa, miten Brykin ja Wirkkalan tuotantoa voitaisiin nykypäivänä tarkastella? Koskinen kertoi rakentaneensa kokonaisuuden esteettisin perustein. Tällä hän tarkoitti sitä, miten esillepanossa materiaalit, tehtaat, valmistusmaa ja aikakausi olivat sekoittuneet. Minua kiehtoi erityisesti, miten tasa-arvoisesti näyttely oli vitriineihin rakentunut. Sarjatuotanto, arkipäivän tarve-esineet ja design olivat rinta rinnan esillä. Se toi hienosti esiin Wirkkalan monialaisuuden ja sen, miten hän ei kaihtanut minkään suunnittelua vähempiarvoisena. Nimenomaan näyttelyn ns. "arkipäiväinen" estetiikka tuo sen myös lähelle kävijää herättäen muistoja ja samalla korostaen, miten hienosti Wirkkalan tuotanto seteleineen, ketsuppipulloineen ja hehkulamppuineen lähes näkymättömänä estetiikkana ympäröi meitä jokapäiväisessä elämässä.

Monipuolisus on asia, jota Wirkkalassa ehkä eniten ihailen. Paitsi hänen loistavaa muodontajuaan, myös herkkää viivaa. Tapio Wirkkalan piirustukset ovat vertaansa vailla.

Esillepano näyttelyssä oli osin perinteinen vaaka- ja pystyvitriineineen. Esillepanon rajoja ja rajoituksia pohtiessaan Koskinen oli pyrkinyt löytämään tavan, miten päästäisiin osin irti perinteisestä tarkastelutavasta; voitaisiinko luoda avoin, hengittävä rakenne, jossa esineet pääsisivät esille. Mielestäni näyttelytilan keskelle rakentunut tasojen rytmittävä koroke oli hieno installaatio, jossa Wirkkalan työt suorastaan hehkuivat.

Mikä erityisesti minua ihastutti, oli "yksityisen Tapion" mukanaolo mietelausein, joiden kautta taiteilijan ajatusmaailmaa pyrittiin valottamaan. Seuraava näyttely olisikin hieno rakentaa yksityisen Wirkkalan taiteilijaperheen ympärille, jossa huomioitaisiin niin Ilmari ja Selma Wirkkala kuin Tapion sisarukset sekä Rut Brykin ja Tapio Wirkkalan lapset.