Dekkarikirjailija Outi Pakkanen ihastui art deco -tyyliin ja keräilee sitä matkoiltaan. Olisin voinut olla edellisessä elämässäni kabareetanssija 1920-luvun Berliinissä, hän sanoo.
Outi Pakkanen rakastaa Berliiniä ja viettää siellä usein aikaa kirjoittamassa.
− Kaupungin monikerroksisuus ja rosoisuus ovat lumonneet minut. Ensimmäisen kerran vierailin Berliinissä kesällä 1990, muurin murtumisen jälkeen.
– En usko jälleensyntymiseen – muuten kuvittelisin olleeni edellisessä elämässäni takarivin kolmas tanssityttö vasemmalta jossakin 1920-luvun dekadentissa berliiniläiskabareessa.
Matkustellessa Pakkasen kiinnostus art deco -tyyliä kohtaan on syventynyt intohimoksi.
− Lapsuudenkodissani suosittiin funkista: Artekia ja Harry Bertoiaa, jonka suunnittelema verkkotuoli kulkeutui sieltä sittemmin omaan eteiseeni. Aikuistuttuani asuin pitkään Eerikinkadun ja Aabrahaminkadun kulmassa vihreässä jugendtalossa, jolloin mielsin sen tyylikseni.
– Kymmenisen vuotta sitten Wienissä silmäni avautuivat art decon tyylikkyydelle, vaikka jo vuonna 1980 tuijotin niska kipeänä ensimmäisellä New Yorkin -matkallani Chrysler Buildingin kattorakenteita.
Art deco -ajan elämää Pakkaselle on avannut etenkin maailmansotien korvilla kehittynyt taide.
− Igor Stravinskin kohistun Kevätuhrin ensiesitys Pariisissa vuonna 1913 oli uuden ajan alkusoitto. Ensimmäinen maailmansota kuitenkin muutti monen elämän ja loi kadotetun sukupolven. Sen kipukohtia tulkitsevista romaaneista minusta kiehtovin on F. Scott Fitzgeraldin Yö on hellä (1934) ja siitä juuri Pentti Saarikosken suomennos.
Koruja Berliinistä ja Pariisista
Eniten Outi Pakkasta kiinnostaa vapaamielisen ja dekadentin Weimarin tasavallan elämä. Nämä villit vuodet ovat kannustaneet vintage-ostoksiin Berliinissä.
− Useimmat hankintani ovat koruja. Yksi Berliinin suosikkiliikkeistäni on nyt jo suljettu. Se oli ikivanhan, elegantin juutalaisrouvan pitämä Bleibtreu-Antik Charlottenburgissa. Olen löytänyt sieltä muun muassa näyttäviä 1930-luvun bakeliittirannekoruja.
Kirjailijan kokoelma on myös karttunut 1920−1930-lukujen strassirintakoruilla Pariisissa. Outi Pakkanen on kuitenkin valikoiva keräilijä. Mustavalkoinen koti Helsingin Lauttasaaressa sijaitsevassa 1960-luvun taloyhtiössä ei saa peittyä tavaraan.
− Sekoitan mieluummin monia tyylejä keskenään. Minulle riittää rajoitettu määrä viittauksia art decoon.
Yksi näistä viittauksista on Berliinistä hankittu Marlene Dietrich -juliste.
− Hän oli tyylin ylijumalatar, jolle jäi kakkoseksi jopa suuresti ihailemani Lauren Bacall. Dietrichin androgyyni kauneus ja ujostelemattomat kabaree-esitykset tekivät hänestä Berliinin villien vuosien symbolin. Olen käynyt laskemassa hänen haudalleen punaisen ruusun siitä kiitokseksi.
Vinkkejä keräilijälle
Tutustu aikakauteen taiteen kautta. Elokuvat ja kirjat avaavat kauneuskäsitysten taustoja.
Näyttelyjulisteet ovat kevyitä matkamuistoja.
Älä tavoittele pelkkää täydellisyyttä. Monista Pariisista ostamistani rintaneuloista on irronnut strasseja, mutta se kertoo vain korujen käytöstä.
Myös uudet tulkinnat sulostuttavat arjen elämää ja pukeutumista. Minulla on joukko 1980-luvun rintaneuloja, jotka toistavat art deco -tyylin teemoja.
Juttu on julkaistu Antiikki & Designissa 8/2016.