Charles Dickens – joulumielen tuoja

Saiturin joulu -tarinan kirjoittaja oli jouluihminen, joka kertomuksillaan nosti joulun vieton uudelleen muotiin 1800-luvulla. Esittelemme hänen kotimuseonsa ja kerromme, miten hän itse vietti joulua.

Saiturin joulun sankarit Bob Cratchit ja hänen poikansa pikku-Tim. Viktoriaaninen kuvitus Dickensin suosituimpaan joulutarinaan.

Lontoon harmaa, lumeton talvipäivä muuttuu joulun väriseksi heti ulko-ovelta. Charles Dickensin (1812–70) kotimuseo on koristautunut juhla-aikaan Dickensin tapaan: ikivihrein oksin, punaisin nauhoin ja kynttilöin.

25-vuotias Dickens oli vastikään menestyksen makuun päässyt nuori kirjailija muuttaessaan vaimonsa Catherine ­Dickensin ja pienen poikavauvan kanssa tänne Doughty Streetin taloonsa maaliskuussa 1837. Muutto toi lisätilaa, jota tarvittiin, kun ensimmäisen lapsen synnyttyä talou­teen palkattiin lapsenhoitaja, sisäkkö ja kokki.

Tuolloin Doughty Street oli yksityiskatu, jolle antoivat lisäarvokkuutta ja turvallisuutta kadun molemmissa päissä olevat portit livreepukuisine vartijoineen. Keskiluokan suosimat kaupunkitalot olivat valmistuneet vuosisadan vaihteessa.

Elettiin kuningas Vilhelm IV:n hallinnon viimeisiä aikoja. Muutamaa kuukautta myöhemmin Britannian valtaistuimelle nousi nuori kuningatar Viktoria ja alkoi yli 60 vuotta kestänyt viktoriaaninen aikakausi.

Dickensit asuivat Doughty Streetillä kolmisen vuotta. Sinä aikana valmistuivat kirjailijan kolme ensimmäistä romaania Pickwick-kerhon jälkeenjääneet paperit, Oliver Twist ja Nicholas Nicklebyn elämä ja seikkailut.

Doughty Streetin talo Lontoossa on vuodesta 1925 asti toiminut kirjailijan kotimuseona.

Tähän aikaan vuodesta Dickens muistetaan erityisesti joulukertomuksistaan, joista tunnetuin on vuonna 1843 ilmestynyt kummitustarina Saiturin joulu. Se kertoo itsekkäästä ja ahneesta koronkiskurista Ebenezer Scroogesta, jolle jouluyönä ilmestyvät henget opettavat joulumieltä.

Joulumielen lisäksi joulun ajan perinteitä pursuava tunteellinen tarina oli jättimenestys, jonka avulla Dickensin sanotaan popularisoineen joulun vieton uudelleen. Juhla oli ollut vähemmän muodikas 1700-luvulla, mutta romantiikan puhjettua kukoistukseen 1800-luvun alkupuolella myös joulun suosio oli lähtenyt uuteen nousuun.

Dickens tuli perheestä, joka rakasti joulua, ja hän oli koko elämänsä ajan innokas joulutraditioiden kannattaja. Kirjallisuudessa häntä innoitti muun muassa amerikkalainen Washington Irving, joka kuvaili joulunviettoa Dickensin tuntemaan tapaan.

Doughty Streetin kotimuseon päivällissalin pöytä katetaan joka joulu Dickensin tapaan. Dickens osti huoneen kaappikellon Pickwick-nimiseltä kestikievarin pitäjältä ja keksi nimelle käyttöä ensimmäisessä menestysromaanissaan Pickwick-kerhon jälkeenjääneet paperit.

Doughty Streetin talo täyttyi joulun aikaan suvusta ja ystävistä. Salin pöytä oli katettu joulun ajan aterioista tärkeintä eli joululounasta varten. Lounaan kohokohtana nautittiin isännän juhlapöydässä leikkaamaa kalkkunapaistia ja jälkiruokana jouluvanukasta sekä hedelmäpiiraita.

Punaviinin ja samppanjan lisäksi suosikkijuomiin kuului lämmittävä smoking bishop, punaviiniglögi, jota myös joulumielen löytänyt Ebenezer Scrooge Saiturin joulun lopussa kutsuu köyhän sukulaisensa Bob Cratchitin nauttimaan kanssaan.

Kotimuseon päivällissalia hallitsee mahonkinen ruokapöytä tuoleineen. Sivupöytä on tuotu Dickensin viimeisestä kodista Gad’s Hillistä Lontoon ulkopuolelta.

Dickensistä eri näytelmärooleissa maalatut taulut seinillä kertovat kirjailijan rakkaudesta teatteriin.

Yläkerran olohuoneen piano ja sen päällä odottavat nuottikirjat muistuttavat perheen musiikkiharrastuksesta. Charles ja Catherine Dickens tulivat molemmat musikaalisesta perheestä, ja jouluna heidän kodissaan soivat niin hengelliset kuin maallisemmatkin laulut, esimerkiksi Saiturin joulusta tuttu God rest you merry gentlemen (Nyt kristikunta riemuitse).

Dickens oli suurenmoinen tarinoiden kertoja ja virtuoosimainen esiintyjä. Olohuoneen takkatulen äärellä kerrottiin kummitusjuttuja, pelattiin seurapelejä, näyteltiin ja tanssittiin. Lapset olivat ilonpidon keskiössä, sillä joulu oli Dickensille ennen kaikkea lasten ja lapsenmielen juhlaa.

Pöytäkuusi valaisee jouluista olohuonetta. Dickens osallistui innokkaasti uuden kotinsa sisustamiseen. Ajan muodin mukaisesti olohuoneen seinät tapetoitiin alas lattiaan asti ja huone sai myös kokolattiamaton. Palisanteripöytä ja tuolit on tuotu Dickensin viimeisestä kodista Gad’s Hillistä Lontoon ulkopuolelta.

Dickensin lapsuuden joulunviettoon vaikuttivat Crewe Hallin aateliskartanossa palvelijoina työskennelleet isovanhemmat. Kartano oli tunnettu iloisista joulujuhlista näytelmineen, ja nämä perinteet siirtyivät isovanhemmilta kirjailijan lapsuudenkotiin.

Harva tiesi Charles Dickensin elinaikana, miten köyhä lapsuus hänellä oli ollut. Perheen isä ei koskaan kyennyt hoitamaan raha-asioitaan, ja Dickens joutui muun muassa jättämään rakastamansa koulunkäynnin kesken jo varhain.

Muodollisen koulutuksen vähyys ei kuitenkaan estänyt lahjakasta ja energistä ­Dickensiä etenemästä elämässään. Hän aloitti lakitoimiston kirjurina ja jatkoi sitten journalistiksi ja kirjailijaksi.

Lapsuuden vaikeat kokemukset tekivät hänestä yhteiskunnallisen kirjailijan ja vaikuttajan, joka läpi elämänsä jaksoi tulisieluisesti toimia vähempiosaisten puolesta. Tällä asialla oli myös Saiturin joulu, joka korosti joulumieltä: hyväntekeväisyyttä, vieraanvaraisuutta ja kristikunnan suurimman ilosanoman juhlistamista yhdessä.

Kertomusta verrattiin jopa jouluevankeliumiin. Dickens suhtautui kirkkoon instituutiona kriittisesti mutta useimpien viktoriaanisten tavoin uskoi kristilliseen kasvatukseen. Kirkossakäynti kuului ­Dickensien jouluperinteisiin.

Kellarikerroksessa sijaitsevan keittiön yhteyteen katettu palvelijoiden ateria.

Joulu oli myös kuningatar Viktorian ja hänen saksalaisen miehensä prinssi Albertin lempiaikaa. Kuninkaallinen pari otti 1840-luvulla tavakseen hankkia Windsorin linnaan joulukuusen, joka oli Saksassa jo perinteinen koriste. Linnasta kuusen suosio levisi yhä enemmän kansankin keskuuteen.

Doughty Streetin museon joulukuusi on viktoriaaniseen tyyliin pienin kynttilöin valaistu pöytäkuusi. Sen oksille on Dickensin tarinoiden tapaan aseteltu kynttilöiden lisäksi värikkäitä papereita, nauhoja ja joululahjoja lapsille: pieniä nukkeja ja muita leikkikaluja sekä hedelmiä ja pähkinöitä.

Viktoriaaninen aika oli teollistumisen ja kaupungistumisen aikaa. Keskiluokan vaurastuessa joulumarkkinoille ilmestyivät massatuotetut lelut ja joulukoristeet. Dickensinkin tavaksi tuli viedä lapsensa joululahjaostoksille lelukauppaan. Uutta olivat myös ensimmäiset kaupalliset joulukortit.

Kaupallistumisesta huolimatta joulumielen ja perinteiden vaaliminen jatkui. Saiturin joulu -tarinasta tuli klassikko, jonka pohjalta tehdyt teatteri- ja elokuvaesitykset ovat yhä vuosittainen perinne ympäri maailmaa, myös täällä Dickensin kotimu­seos­sa.

Charles Dickens Museum, 48 Doughty Street, Lontoo, dickensmuseum.com

Juttu on julkaistu Antiikki & Designissa 11-12/2017. Katso täältä lisää numeron sisällöstä.

Seuraa meitä somessa