Lars-Yngve Johansson oli mieleenpainuva persoona. Tapasin hänet hänet 2000-luvun alussa Mustion antiikkiviikoilla, joissa hänellä oli monena vuonna koruihin keskittynyt osasto. Oli hauska seurata, kuinka innostuneesti Johansson esitteli antiikkikoruja muhkeissa käsissään. Hänellä oli myös kärsivällisyyttä kertoa tuolloin vielä noviisille antiikkitoimittajalle korujen salaisuuksista ja niiden aikaisimmista käyttäjistä. Hän tunsi korut läpikotaisin, myös teknisesti, sillä hän oli koulutukseltaan kultaseppä.
Moottoripyöriä harrastanut Johansson tuli tunnetuksi suositusta ruotsalaisesta televisio-ohjelmasta Antikrundan, jossa hän toimi asiantuntijana vuodesta 1999 lähtien. Johansson oli myös antiikin keräilijä, jonka mittava kokoelma huutokaupattiin viime maaliskuussa Bukowskisilla. Poikkeuksellisen hienon kokoelman vanhin kerrostuma oli 1600-luvulta, ja nuorin 1970-luvulta. Se, mikä teki kokoelmasta poikkeuksellisen – sen laadun lisäksi – oli henkilökohtaisuus.
Johansson esimerkiksi keräsi argent haché -esineitä. Ranskankielinen termi liittyy hopeointimenetelmään, joka kehitettiin barokin ajalla 1700-luvun alussa. Siinä messingistä tai pronssisista tehty ja pinnaltaan karhennettu esine, useimmiten kynttilänjalka, päällystetään hopealevyllä hakkaamalla se esineen pintaan kiinni vasaroimalla. Argent haché -esineitä eivät edes monet antiikin keräilijät tunnista, mutta Johanssonille ne olivat intohimon kohteita.
Huutokauppa näytti, että laadukas antiikki myy. Kun esineet ovat kokoelmasta, johon liittyy tunnettu omistajuussuhde, se herättää kiinnostuksen. Senkin huomasi, että parhaiten myivät yksittäiset sopivan kokoiset esineet. Keräilystä on siirrytty sisustamiseen.
Yksittäisten tai tuoliparien hinnat nousivat lähtöhinnoista, mutta tuolisarjat saattoivat jäädä sen alle. Suomalaissyntyisen, Tukholmassa mestarina vuosina 1794–1820 toimineen Ephraim Ståhlin myöhäiskustavilainen tuolipari nousi ansaitusti noin 12 000 euron lähtöhinnasta 30 400 euron vasarahintaan.
Mihin Johanssonin kokoelman esineet mahtoivat päätyä? Varmasti niistä moni on nyt jonkun toisen keräilijän kokoelmassa. Varmasti yksittäisiä esineitä on myös hankittu ylellisiksi sisustusesineiksi kotiin. Uskon myös, että moni on halunnut hankkia muiston suuresta ja pidetystä persoonasta.
