Muutama kesä sitten eksyin pikkukaupungissa huutokauppaan. Vapaapalokunnantalo oli ääriään myöten täynnä, vaikka ulkona oli mitä kaunein kesäpäivä.  Kyseessä oli varmaan eräänlainen keräilyerien huutokauppa, sillä myynnissä oli tyylillisesti ja tasollisesti varsin kirjavaa tavaraa.

Saapuessani paikalle huutaminen oli jo täydessä vauhdissa. Tein siis ensinnäkin sen virheen, etten ollut ehtinyt näytön aikaan paikalle ja näin huudettavat tavarat ensi kertaa vasta itse huutotilanteessa. Mieheni oli taas tehnyt sen virheen, että antoi minulle käteistä mukaan. Hän olisi halunnut tilaisuuteen toki mukaan, mutta pienokaisemme päätti nukkua päiväunet vaunuissa juuri tuohon aikaan.

Ihanat vaaleanharmaat kustavilaislipastot vaihtoivat omistajaa, mutta valitettavasti rahanippuni ei niihin riittänyt. Sitten meklarin käteen eksyi pieni lasiesine. Kuulemma "Pirkkalan" tuotantoa. Salin perältä oli vaikea nähdä esinettä, mutta kyllä se Kalvolan kannolta minun silmääni näytti. Aloitin rohkeasti viidellä eurolla. Joku toinenkin innostui ja korottelimme kilpaa. Adrenaliini virtasi. Lopulta laitoin "all in". Ikävä kyllä vastahuutajani jatkoi korottamistaan. Isäni, joka istui vieressäni näki epätoivoni ja sanoi lainaavansa vielä yhden huudon verran. Korotin. Sali oli hiljaa. Nuija kolahti ja "Pirkkala" oli minun.

Ja kyllä, esine oli se minkä kuvittelinkin, Tapio Wirkkalan kanto signeerauksineen ja numerosarjoineen. Onneksi. Älä kuitenkaan kokeile tätä tapaa, tein kaikki virheet, mitä huutokaupassa ei tule tehdä.

Tänään 2.6. on Tapio Wirkkalan syntymäpäivä. Hänen syntymästään tulee kuluneeksi sata vuotta. Katso juhlavuoden ohjelma tästä.