Kiihkeitä rakkaustarinoita ja seurapiirijuoruja sadan vuoden takaa: ystävänpäivän läheisyydessä Emil Wikströmin talon taideteokset heräävät eloon ja kertovat sekä onnellisista että onnettomista suhteistaan.
On aina yhtä hassua muistaa, että taideteosten ihmiset ovat joskus olleet olemassa. He eivät ole olleet kipsiin jähmettyneitä kuvia, vaan heidän elämänsä on ollut samalla tavalla tapahtumarikasta kuin meidänkin.
Ystävänpäivän innoittamana jäin katselemaan tuttuja muotokuvia silmiin ja etsimään tarinoita katseiden takaa. Historiankirjoitus keskittyy suuriin tekoihin ja työelämän esittelyyn, puolisot ja seurustelukumppanit jäävät sivulauseisiin. Mutta me jokainen tiedämme, että suurinta elämässä on kuitenkin – rakkaus.
Visavuoren suurin ja traagisin rakkaustarina leijuu läsnä vain vienona henkäyksenä, muistona talon asukkaiden mielissä. Se on taiteilija Dora Walhroosin tarina.
Dora Wahlroos ja Emil Wikström olivat kihlapari, he olivat rakastuneet tulisesti kesällä 1890 ja menneet liki saman tien kihloihin. Kihlaus kesti pari vuotta ja purkautui todennäköisesti Doran perheen painostuksesta: he eivät voineet sietää Emiliä.
Doran seuraava rakkaustarina oli vielä onnettomampi, sillä siitä kehkeytyi kolmiodraama, josta kohisi koko vuosisadanvaihteen seurapiiri. Dora oli matkustanut Italiaan vuonna 1901 Elin Danielson-Gambogin ja tämän miehen Raffaello Gambogin luo. Jossain vaiheessa vierailua Dora ja Raffaello rakastuivat. Elin oli raivoissaan, hän koki olonsa petetyksi ja nöyryytetyksi. Dora matkusti kotiin, Raffaellon mielenterveys järkkyi ja laineet kolmiodraamasta lainehtivat aina Visavuoreen saakka: Elin tilittää pitkissä kirjeissään Alice Wikströmille tuntemuksiaan ja raivoaan.
Miksi juuri Alicelle? Emil oli aina ollut Elinin parhaita ystäviä, mutta Alicella ja Elinillä oli hyvin vähän yhteistä. Antoiko vanha, purkautunut kihlaus sellainen ponnahduslaudan, että Elin ajatteli Alicen asettuvan hänen puolelleen – Doraa vastaan?
Kaikesta huolimatta Elin jäi Raffaellon luo, ja Dora vietti lopun elämänsä hiljaisempaa eloa, elätti itsensä muotokuvamaalarina ja asui niin ikään naimattoman sisarensa Irman kanssa. Vuonna 1913 Dora maalasi Alice Wikströmin upean muotokuvan. Mitä ajatuksia silloin kulki Alicen, Doran ja Emilin mielissä, kun Alice seisoi upeimmillaan Doran mallina?
Vuosisadan alun rakkaustarina on mielestäni Olga Gummeruksen ja Eric O.W. Ehrströmin tarina. Tumma, hiljainen, lahjakas ja mykistävän kaunis Olga rakastui tulisesti rehevään, iloiseen, monitaitoiseen ja alati äänessä olevaan Ericiin eli Bucklaniin. Pariskunta hioutui niin tiukasti toisiinsa, että välillä on vaikea erottaa heidän töitään toisistaan. Ericin tuotannossa on paljon teoksia, joissa kaunis nainen syleilee hirviömäisiä otuksia. Luulen, että Eric näissä töissään kuvasi pariskunnan omaa intohimoa.
Jännittävää on muuten se, että kunnianhimoiset teollisuusmiehet ovat usein ihmissuhteissaan yhtä intohimoisia kuin työssään. G.A. Serlachius meni naimisiin rakkaudesta, vaikka perhe oli kaavaillut hänelle aivan toisenlaista puolisoa, veljenpoika Gösta samoin – peräti kaksi kertaa. Rakkaudesta oli nimittäin kyse silloinkin, kun ensimmäiseksi vaimoksi valikoitui oma serkku, G.A. Serlachiuksen tytär Sissi.
Sissi oli kokenut rakkaussuhteen jo ennen rakastumista serkkuunsa Göstaan. Sissi oleskeli Pariisissa nuorena ja kihlautui siellä lahjakkaan amerikkalaisen arkkitehdin Louis C. Spieringin kanssa. Lupa avioitumiselle oli jo papalta pyydetty, kun kihlaus jostakin syystä purkautui – ehkä Göstan takia?
Tähänkin tarinaan tupsahtaa yllättäen juuri Alice Wikström: jouluna 1898 Sissi Serlachius kirjoittaa Alicelle Pariisiin ja pyytää häntä toimittamaan lähettämänsä joululahjat kihlatulleen. Louis C. Spiering on kirjoittanut myös pari kertaa Alicelle, ja toivoo voivansa vierailla pian Wikströmien luona. G.A. Serlachius tuki Wikströmiä taiteilijana monin tavoin, mutta asetti samalla hänelle myös monenlaisia pikku velvollisuuksia. Olisiko pappa-Serlachius antanut Wikströmeille käskyn tarkastaa vävykokelas Pariisissa?
Göstan ja Sissin avioliitto loppui lopulta kitkerään avioeroon. Gösta löysi elämäänsä tasapainon Ruth Björkenheimin kanssa, mutta Sissi syrjäytyi suvun elämästä ja kiihkeä rakkaus Göstaan vaihtui mustasukkaiseksi vihanpidoksi.
Koko rakkauden kirjo tulee eteeni Emil Wikströmin veistämiä muotokuvia katsellessani. Komea, tulinen ja karismaattinen Robert Kajanus oli naimisissa neljä kertaa, Uno ja Johanna Staudinger rakastivat toisiaan nuoresta pitäen, mutta saivat Unon äidin vastustuksen vuoksi luvan avioitua vasta neljäntoista kihlavuoden jälkeen. Rakkausavioliiton täydensi odotettu ja palvottu lapsi Ensi. Emil Wikström sai ikuistaa tämän onnellisen pariskunnan elämää useaan otteeseen. Suosikkini on taidehistoriassa varsin vähälle huomiolle jäänyt aihe: isä ja lapsi. Teoksen nimi on ”Kiss me” ja se kuvaa Uno ja Ensi Staudingeria. Tässä teoksessa voi nähdä rakkautta puhtaimmillaan!
