Kansainvälisenä naistenpäivänä ensi sunnuntaina on hyvä mennä huutokauppaan. Niin ajatellaan ainakin Huutokauppa Helanderissa. Mikäs siinä, onhan siellä tarjolla naisellista tavaraa, kuten himottuja Louis Vuittonin vintagelaukkuja, ja jopa saman muotifirman kuosilla varustetut tennismailojen suojukset.
Korujakin on säihkyvä valikoima. Myytävien tuotteiden lähtöhintoja en voi tässä kertoa, sillä niitä Helander ei ole tapana ilmoittaa nettisivuillaan. Osviittaa hintoihin voi hakea netistä, sillä esimerkiksi Louis Vuittonin vintagelaukkuja ja muita tuotteita myydään runsaasti meillä ja muualla.
Helander pitää ennen Naistenpäivän erikoishuutokauppaa lauantaina designin huutokaupan. Sinne voi lähteä huutamaan vaikkapa Paavo Tynellin kahta komeaa messinkikruunua. Helanderin sivuilla niistä kerrotaan, että ne ovat arviolta 1940-luvulta. Valaisimet ovat mahdollisesti peräisin helsinkiläisestä ravintola Adlonista.
Valaisimet joutuvat varmasti kiihkeän huutokilvan kohteiksi, mutta tuskin uusia huutokauppojen ennätyshintoja Tynellin valaisimista kuitenkaan saavutetaan.
Viikonlopun huutokaupan tarjonnan voi tarkistaa Helanderin nettisivuilta