Antiikki avartuu netissä

Antiikkimarkkinat ovat laajentuneet nettiin. Siellä ovat toimijoina kivijalkaliikkeet, vain netissä toimivat liikkeet, huutokaupat ja erilaiset kaikille avoimet myyntipaikat. Perinteistä antiikkibisnestä pidetään usein etäisenä ja jotenkin salaperäisenä, mutta netti antaa siihen moniäänisyyttä, avoimuutta ja arkisuutta.

Uskaltaako netistä ostaa, ja saako sieltä halvemmalla? Uskaltaa, mutta halvemmalla kuin mistä? Netti helpottaa vanhan tavaran hintavertailua, ja varmasti yksittäisen esineen voi saada edullisemmin kuin jostain toisesta paikasta. Mutta antiikki ja design eivät ole kuin päivittäistavarat, joita metsästetään tarjousten perusteella. Eihän?

Friedl Kjellbergin riisiposliinisesta maljakosta (kork. 14 cm) maksoin 31 euroa nettihuutokaupassa. Esine oli myynnissä Ruotsissa, joten kuljetuskuluja tuli vasarahinnan päälle 21 euroa. Maljakon lopullinen hinta oli siis 52 euroa, mitä voi pitää edullisena.​

Itse olen ostanut antiikkia ja designia huutokauppojen nettinäyttöjen perusteella, siis ilman että olen käynyt paikalla katsomassa esinettä. Niistä on tullut jokunen huti, mutta olen enimmäkseen saanut sitä mitä olen ”tilannutkin”. Mielestäni netillä on eräs hintavertailua merkittävämpi etu, se nimittäin avaa väylän lähes loputtomilta tuntuvien mielenkiintoisten esineiden valikoimiin eri puolilla maailmaa.

​Ilmari Tapiovaaran suunnitteleman Domus-tuolin ostin seitsemisen vuotta sitten huutokaupasta pelkän näytön perusteella. Vasarahinnaksi tuli 50 euroa, joka oli minusta edullinen. Sitten kun näin tuolin, hinta ei tuntunut enää halvalta, sillä sen kunto oli pettymys. Istuimen etureunan viilu oli irtoillut ja halkeillut, istuimesta puuttui myös kiinnitysruuvi. Myöhemmin viilua irtosi lisää, kun sitä tarttui vaatteisiin.​

Netti on demokratisoinut antiikkimarkkinat, mutta en silti toivo, että perinteiset kivijalkaliikkeet katoavat. Ne ovat kaupunkikulttuuria, paikkoja joissa voi ihailla kauniita ja erikoisia esineitä, joita ei enää valmisteta. Kauppiaan tietotaito on usein lyömätön alalla. Siksi aion asioida kivijalkaliikkeissäkin. Sitä paitsi, esineen koon, kunnon ja olemuksen näkee parhaiten livenä, kaupan päälle saa kauppiaan asiantuntemuksen.

Kontionlahdella Pohjois-Karjalassa sijaitseva Antiikkiliike Romuritari toimii sekä kivijalkaliikkeenä että netissä. Kaj Franckin LA-mallin posliiniset kahvikupit (tuotannossa Arabiassa 1957–70) maksavat 15 e. Postituskulut ovat 4–9 e / tilaus. Ne täytyy huomioida esineen lopullisessa hinnassa.​
Euroopan kartta vuodelta 19807. Kartta kuvaa Eurooppaa, jolloin Suomi kuului Ruotsiin. Muutama vuosi myöhemmin, 1810, Suomesta päätyi Venäjälle, autonomiseksi suuriruhtinaskunnaksi. Suurikokoisen kartan (126 x 146 cm) lähtöhinta oli noin 425 e, Stockholms Auktionverkissä.​

Antiikkia netissä

Bukowskis Market
Huuto.net
Tori.fi 
Romuritari
Fasetti
Krookilan Wanhat Kupit
Antiikkiliike Wanha Elias
Wanhat Kupit -verkkokauppa
Astiataivas
Laatutavara.com
Hörviäine
BelAntico
Verkkokauppa Tmi Mistraali
Tolkontiikki
One Way to Design
Muistojen Design
Antiq.fi
Ajattomat astiat
Stadin design
Barnebys.se

 

Antti Kaijalainen

Antti Kaijalainen on Antiikki & Design -lehden toimittaja. Hän on kiinnostunut antiikista ja designista sekä kaikista niiden väliin jäävistä kiinnostavista esineistä.

Seuraa meitä somessa