Ostaessa vanhoja tavaroita, minulla karkaa joskus niin sanotusti mopo käsistä. Kerran vanhan tavaran liikkeessä näin Gunnel Nymanin upean vaasin signeerauksineen. Vieläpä edulliseen hintaan, melkein puoli-ilmaiseksi. Pian tuotetta tarkasteltuani minulle selvisi, miksi hinta oli niin alhainen. Vaasin pohjassa oli lähes huomaamaton särö. Ostoshuuman vallassa ajattelin, ettei se minua edes pahemmin haittaisi, saisinhan nauttia muuten sen täydellisestä muotoilusta. Olisin ollut valmis ostamaan kauan himoitsemani taiteilijan esineen, mutta mieheni jarrutteli. "Sehän on rikki". Niinpä esine jäi sinne. Järjen ääni. Kiitos sille
Entäs sitten kun esine on ostettu, mutta se ei vastaakaan odotuksia? Esineisiin on hyvä tutustua kunnolla ennen ostohetkeä, mittailla, katsella valoa vasten ja tarkastella joka kulmasta. Silmäkään ei erota kaikkea: juokseta sormeasi lasiesineiden reunalla ja tunnet mahdolliset viat. Vanhojen esineiden kunto on harvoin uuden veroinen, ja mikäli näin on, sekään ei välttämättä lupaa hyvää: esine ei ehkä olekaan aito. Tarkista designlasiesineestä sen oikea koko. Joskus vaikkapa maljakon kaulaa on saatettu hioa siihen sattuneen särön takia. Tällöin sen arvo putoaa vaikka käytettävyys ei kärsikään.
Joskus vanhaa esinettä on korjailtu "väärin" ja sen arvo laskee. Vanhan morsiuskirstun maalausten paikkailu tai päällemaalailu voi miellyttää omaa silmää, mutta sen rahallinen -, historiallinen - ja antiikkiarvo laskee muutosten myötä. Toisaalta rikkinäisten käyttöesineiden kuten tuolien korjaaminen tulee tehdä myös käytettävyyden ehdoilla; hapertunut tai lahonnut osa pitää vaihtaa uuteen. Mielipidekysymys on, tuleeko korjauksen näkyä osana tuolin historiaa vai tehdäänkö se mahdollisimman huomaamattomasti ja esim. maalataan piiloon.
Kuvien esineet eivät liity kuvatekstien varoituksiin, vaan ovat ihania poimintoja löytöretkieni varrelta