Sain kutsun Mafka & Alakoski lasistudion Galleriaan "Lasia Maailmalle" tapahtumaan. Kolme taiteilijaa Kari Alakoski, Marja Hepo-aho ja Sini Majuri esittelivät töitään, jotka matkaavat edustamaan Suomea nykylasifestivaaleille Glasrijk Tubbergreniin Alankomaihin.
Suomen muotoilun kultakautena pidetään mielestäni suhteellisen oikeutetustikin 1950-lukua sekä sitä edeltävää ja seuravaa vuosikymmentä. Wirkkala, Sarpaneva, Nyman, Franck sekä muut designmaailman tunnetut nimet napsivat tuolloin kultamitaleja ja kunniamainintoja kerta toisensa jälkeen Venetsian Biannaaleissa. Mikään ei kuitenkaan tapahtunut itsestään. Suomalaista muotoilua vietiin urakalla maailmalle.
Ajateltiin, että uniikkimuotoilun kautta suomalainen suunnittelu- ja muotoilu tehtäisiin tunnetuksi ja siinä samalla saataisiin kaupaksi myös muuta suunnittelua sekä ennenkaikkea teollisuutta. Suomalaisen designviennin Grand Old Man Olof Gummerus sanoikin: "Tarjotkaa hienoja ryijyjä, huonekaluja ja loistavaa lasia aperitiivina, niin ulkomaiset markkinat nielevät myös paperikauppamme siinä samassa.” Ei mikään huono ajatus tänäkään päivänä. Taustalla oli myös poliittisia päämääriä noina kylmän sodan aikoina: haluttiin profiloitua nimenomaan Skandinaaviseen muotoiluyhteisöön. Kulissien takaisia suhdeverkostoja luotiin ja hyödynnettiin.
Menestys ruokki myös tähtikulttia suunnittelijoiden ympärillä, eivätkä tähdet ole vieläkään himmenneet, pitkälti samoilla nimillä tehtaat yhä myyvät tuotantoaan. Kultakauden mestareille tuntui vain taivas olevan rajana: tuolloin kannustettiin uusiin luoviin kokeiluihin ja taiteilijoille annettiin käyttöön tehtaan koko kapasiteetti. Perustettiin taideosastoja, tehtaat työllistivät myös suuren määrän koristemaalareita, lasinpuhaltajia ja kaivertajia.
Nykyään tilanne esimerkiksi lasialalla on toinen. Uniikkilasia muotoillaan yhä, mutta nykyään lähdetään siitä, että lasitaiteilija on yhtäaikaa suunnittelija, puhaltaja, markkinoija, vienninedistäjä, galleristi ja parhaassa tapauksessa rakentaa itse uuninkin, lasitaiteilija Marja Hepoaho naurahtaa.
Myös nykymuotoilu tarvitsisi taakseen samalaiset tukijoukot- sekä verkostot kuin 1900-luvun puolivälissä. Kaunis, ajan hengessä elävä ja aikaa kestävä suunnittelu ansaitsee päästä maailmalle. Onnea matkaan!
Galleristi-taiteilijat myös työskentelevät paikan päällä. Tässä valmistuu lasihelmi Marja Hepo-ahon taitavissa käsissä.
Kari Alakoski on pitkän linjan lasimuotoilija, joka on aloittanut uransa puhaltajamestarina Iittalassa, Nuutajärvellä ja nyt Riihimäellä. Uransa aikana Alakoski on työskennellyt "kultakauden mestarien" kanssa. Nyt hän tekee omaa taidetta. Töissään hän käyttää vanhoja tekniikoita, joiden ei soisi katoavan. Tässä lasiesineessä on käytetty filigraanitekniikkaa.
Alakoskella on hallussaan perinteiset tekniikat, joita hän luovasti soveltaa puhaltaen niihin uuden hengen. Soodatekniikalla saadaan lasin sisällä pieniä ilmakuplia ripottelemalla ruokasodaa lasin pintaan jonka jälkeen lisätään toinen kerros lasia. Sooda kaasuuntuu lasikerrosten välissä ja muodostaa kuplia. Tässä Jokihelmi teossarjaa.
Alakosken Savanni- lasiesineessä on käytetty Graal-tekniikkaa, joka on kehitetty Orreforssin lasitehtaalla Ruotsissa sata vuotta sitten.
Katsellessani töitä, osa esineistä palautuu voimakkaasti luontoon. Tässä Alakosken muotoilema hammas, joka suuressa koossa on varsin veistoksellinen. Hyvä lahjavinkki vaikka omalle hammaslääkärille.
Mafkan "Viimeinkin Yhtä" on tämän teossarjan nimi. Kivi ja lasihan ovat eräänlaisia sukulaismateriaaleja, jotka molemmat periaatteessa kestävät ikuisesti. Esineissä yhdistyvät luonnon oma muotoilu sekä moderni lasitaide: kivi on toiminut kannen muottina jo valmistusvaiheessa. Sarjaa voit teettää myös itsellesi tärkeistä kivistä. Esineitä on tehty mm. häämatkalla rannalta poimitusta muistokivestä ja menetystä Karjalasta haetusta kivijalan palasta.
Näyttää siltä kuin tähän kiveen ovat painautuneet jonkun sormenjäljet. Hepo-ahon käyttämä Mafka- tuotenimi viittaa ukrainalaiseen kansanperinteeseen ja tarkoittaa vedenneitoa. Ehkäpä ne ovat Mafkan jälkiä?
Mafkan herkän kauniissa mortteleissa on käytetty piikkimuottia. Muotti on vanha ja se on kulkeutunut lasitaiteilijoiden käyttöön erään muotoilijan kautta Humppilasta. Mikä todennäköisemmin muottia on aikoinaan käytetty myös Gunnel Nymanin lasiesineisiin.
Hepo-ahon Pöllöt on toteutettu osin perinteisellä kaiverrustekniikalla. Silmät on tehty ilmakuplalla. Näin pöllöille saadaan intensiivinen katse, joka tuntuu seuraavan ohikulkijaa.
Sini Majuri käyttää töissään kuvaa. Lasiesineisiin on piilotettu 3-D tulostettuja kuvia Graaltekniikalla kolmeen eri kerrokseen. Kuva ja lasiesine muodostavat lasisia kertomuksia, joiden inspiraationa ovat vanhat kansantarinat, jotka on toteutettu nykymuodossa.
Lasiesineet toimivat teossarjassa sarjakuvan tavoin, kertoen tarinaa. Kuvat ovat piilotettu lasin sisälle kerros kerrokselta kuin sipulissa, kääntämällä esinettä tarinaan tulee uusia ulottuvuuksia. Hahmot muuttuvat ja vääristyvät, tarina herää henkiin.
Nämä näyttävät, mutta unelmankeveät puu-ja vanerikorut ovat myös Majurin designia.
Sain teettää tapahtumassa itselleni muistoksi helmen. Tässä kuuma helmi kesken valmistusprosessin.
Tässä se nyt on valmiina: lasikoru, jonka ristin Adalmiinan helmeksi Topeliuksen sadun mukaan. Toivottavasti en koskaan hukkaa sitä kuten Adalmiina.
Jos innostuit eri tekniikoista, voit suunnitella oman lasiesineesi ja kokeilla lasipuhallusta Mafka & Alakosken Lasistudiolla Riihimäellä. Lasitehtaanaukio 2, Riihimäki.
