Nuutajärven lasikylällä on pitkä historia. Nuutajärven lasitehtaan perusti Jacob Wilhelm Depont vuonna 1793. Lasia valmistetaan yhä tänäkin päivänä, vaikka 2014 Fiskars siirsi lasitehtaan tuotannon Iittalaan. Nuutajärvellä koulutetaan lasinpuhaltajia ja siellä työskentelee yksityisiä ammatinharjoittajia kuten puhaltajia ja lasitaiteilijoita. Lasikylän vanhat rakennukset ovat yhä aktiivisessa käytössä, Museovirasto onkin valinnut Nuutajärven Lasikylän valtakunnallisesti merkittävien rakennetttujen kulttuuriympäristöjen luetteloon.
Nuutajärven lasimuseolla on esillä "Muistijälki -tarinoita Nuutajärveltä" -lasinäyttely, jossa Nuutajärvellä työskentelevät lasitaiteilijat tutkivat omaa suhdettaan Nuutajärven ja lasintekemisen historiaan. Pitkä historia voi olla yhtälailla rikkaus kuin taakkakin. Näyttelyssä käsiteltiin muunmuassa menneiden mestareiden pitkien varjojen aiheuttamia haasteita: vanhojen tekniikoiden sekä tuttujen muotojen kertautumista ja niiden uudelleentulkintaa. Sekä siitä, miten merkityksellistä on työskennellä juuri Nuutajärvellä, samoissa rakennuksissa kuin taiteilijat ja lasintekijät, jotka ovat vuosisatoja pohtineet lasin mysteeriä. "Kaikki nämä kulkevat tietona ja tarinoina hytissä, kahvilla, illanvietoissa." Viinikainen kirjoittaa teoksensa yhteydessä viitaten perinteeseen, esikuviin ja tekijältä toiselle siirtyvään kirjoihin kirjoittamattomaan tietoon.
Vaikka takana on loistelias menneisyys, myös tämän päivän Nuutajärvellä on tarjota hienoa lasitaidetta. Sain Nuutajärven-retkelleni parhaat mahdolliset oppaat: lasitaiteilija Heikki Viinikaisen ja puhaltaja Janne Rahusen, jotka ovat tehneet yhteistyötä jo neljä vuotta. Minut vietiin legendaariseen "vanhaan hyttiin", jossa Nuutajärven lasia on valmistettu -ja yhä valmistetaan, museoon ja työhuoneeseen.
Lasinpuhaltajan ja suunnittelijan yhteistyö hytissä on tärkeää. Sitä kautta kasvaa realismi: löytyvät lasin rajat ja mahdollisuudet, mitä voi ja kannattaa tehdä. Muotoilijan tulee arvostaa puhaltajaa ja päinvastoin. Yhteistyötä hytissä Janne Rahunen ja Heikki Viinikainen kuvailevat tutkimusmatkaksi, innostavaksi seikkailuksi. On oltava avoin ja sallittava muutokset alkuperäisen suunnitelman suhteen. "Muotoilukoulussa kaikki perustuu suunnitelmallisuuteen, lasin -kuten elämänkin kanssa- on hyväksyttävä, ettei kaikki mene niinkuin paperille on suunniteltu." Viinikainen opastaa. Rahunen kiittää Viinikaista siitä, että suunnittelija on perehtynyt myös puhallustyöhön ja on on pohtinut suunnitelmia tuodessaan myös sitä prosessia ja tekotapaa, miten teos olisi parasta toteuttaa.
Molemmat miehet korostivat sitä iloa, mitä työskentely Nuutajärvellä pitää sisällään. Nuutajärvellä on vahva uuden etsimisen vire. "Tullakseen hyväksi lasisuunnittelijaksi, tulee olla aikaa ja mahdollisuus kokeilla", Viinikainen painottaa, "vain sitä kautta voi syntyä jotain aidosti uutta." Viinikaisen mukaan aiemmin isoissa tehtaissa taiteilija saattoi normityön ohessa saada useita tunteja aikaa myös pelkälle kokeilulle. Mutta onko tämä enää mahdollista, kun kaikki on alistettu tuottavuuden alaisuuteen? Nuutajärvellä tämä mahdollisuus onneksi yhä on.
Toisaalta vapaudessa on myös haasteensa: jokainen lasitaiteilija joutuu työllistämään itse itsensä. Takana ei ole isoja markkinointikoneistoja, jotka myisivät ja promotoisivat lasitaiteilijoita. Viinikaisen mukaan tarvittaisiin yksi taho, joka hoitaisi tämän taiteilijoiden puolesta, jotka eivät ole markkinoinnin asiantuntijoita.
Mikä on lasin tulevaisuus? Kuvaavaa on, että Viinikaisen opinahjon, Kuopion muotoiluakatemian keramiikka- ja lasimuotoilun vuosikurssilta hän on ainoa, joka jatkoi lasin parissa. Rahunen, joka on suorittanut lasikoulun kolmivuotisen tutkinnon sekä kaksivuotisen lasinpuhallustutkinnon, kertoo, että hänen kurssikavereistaan ainoastaan yksi hänen lisäkseen jäi alalle. Myös tiettyjen ammattien kuten muotintekijöiden ammattaito on vaarassa hävitä, jos alalle ei ole uusia tulijoita.
Osaamisesta se ei ainakaan jää kiinni: Nuutajärven tekijöiden kovasta ammattitaidosta kertoo, että esimerkiksi Harri Koskisen ja Ritva-Liisa Pohjalaisen uniikkitöitä puhalletaan Nuutajärvellä. Syynä on pitkälti työmarkkinoiden muutos. Yhtenä ratkaisuna Viinikainen esittää tiivistä yhteistyötä ja vuoropuhelua oppilaitosten ja teollisuuden välille.
Lähtiessään opiskelemaan Viinikainen ei sanojensa mukaan tiennyt lasista mitään. Materia kietoi hänet kuitenkin pauloihinsa: haaste siitä, miten lasimassaa saisi hallittua koukutti taiteilijan. "Lasissa yhdistyvät ainutlaatuisella tavalla väri, muoto ja tila, jotka elävät valon kautta." Viinikaisen uran alussa hän sai "mentorin", Markku Salon, jonka siipien suojissa hän opintojen ohessa suoritti työharjoittelua eräänlaisen assistentin roolissa. Myös Marjatta Sarpaneva on puhunut Timo Sarpanevan yhteydessä miten merkittävää oli, että nuorella taiteilijalla oli mentori, joka tutustutti tämän lasin saloihin ja välitti samalla sitä hiljaista tietoa, jota vuodet ovat tuoneet mukanaan.
Linkkejä: