Teen väitöskirjaa, jossa tutkin 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun sivistyneistöä ja perhettä. Tutkimusaineistoni yksi merkittävä osa ovat sukuarkiston vanhat valokuvakansiot, joita on useita kymmeniä 1870-luvulta 1950-luvulle. Vanhimmat niistä ovat artefakteja itsessään: nahkakantisia, osa on koristeltu kuivatuin kukkasin, silkkilankatupsuin ja yhdelle niistä on tehty jopa oma jalustansa. Ne makoilivat aikoinaan paraatipaikoilla tutkimieni aatelis-, pappis- ja porvariskotien mahonkisten sivupöytien ja lipastojen päällä odottaen, että vierailija niitä silmäilisi. Entisajan valokuvakansiot olivat eräänlainen perheen ja suvun käyntikortti. Niillä näytettiin oma varallisuus ja paikka yhteiskunnassa.
Tutkimusaineistoni albumeissa on kuvia kotikartanosta, matkakuvia naisista turnyyrihameissa höyrylaivan kannella, niissä esitellään suvun miespuoliset jäsenet virkamies- tai sotilasuniformuissa ja lapset hiukset suittuna pitsikauluksissa ja merimiespuvuissa vakava ilme kasvoillaan. Albumeissa on paitsi suvun jäsenten, myös merkkimiesten kuvia. Kansiot ostettiin osin valmiiksi täytettyinä, niissä oli valmiina "täytekuvina" tunnettujen ihmisen potretteja, hieman samaan tapaan kuin kehyksiä ostettaessa nykyään. Niissä poseerasivat "Farmor" ja Topelius samalla aukeamalla pitkän valotusajan jäykistämä ilme kasvoillaan. Huolettomampi katsoja liittää merkkimiehen osaksi suvun glooriaa.
Aatelisto oli arvomaailmaltaan sukukeskeinen, perustuihan heidän koko asemansa syntyperään. Self-made-man-ihannetta kannattavan porvariston aatemaailmassa taas ydinperhe nähtiin kansakunnan perustana, jolle valtiota rakennettiin. Porvaristo korosti perheen merkitystä kuvaamalla albumeihinsa idyllisiä kotikuvauksia. Kuvista voi lukea eri perheenjäsenten roolit: vaimon valtakuntaa oli yksityinen: koti ja lapset, miehen puolestaan kodin ulkopuolinen maailma. Lasten kuvien lukumäärän kasvu albumeissa 1800-luvun loppua kohti tultaessa kertoo myös lapsen aseman muutoksesta perheen keskipisteeksi.
Vanhat valokuva-albumit kertovat tarinoita julkisesta ja yksityisestä. Virallisista albumeista välittyy se, millaista elämäntapaa haluttiin ulkopuolisille esittää. Hieman samaan tapaan kuin nykyään blogeissa, facebookissa, instagramissa tai pinteresteissä luodaan kuvien kautta mielikuva omasta lifestylestä. Sitä, miten todenmukainen tuo mielikuva on, voi vain arvailla. Tätä vasten mielenkiintoinen löytöni ovatkin yksityisemmät, laatikoihin piilotetut valokuvakansiot 1910- luvulta, jotka oli tarkoitettu vain perheen vanhempien omaan käyttöön.
Kansiot ovat pienempiä, valmistettu kartongista ja pahvista ja niiden kuvat ovat laadultaan huonompia kuin ns. julkisissa albumeissa. Ylivalottuneet tai tärähtäneet kuvat eivät tunnu omistajia häirinneen, tärkeintä on, mitä kuvataan. Sisällöltään albumin kuvat ovat lämminhenkisiä, intiimejä. Kuvataan koti-iltoja, hassuttelua lumessa ja rentoa yhdessäoloa lähimpien kanssa.Osa kuvista ovat varsin rohkeita ajalleen. Näissä perheen äiti kuvataan alastomana sulottarena luonnon keskellä vain pitkät hiukset vartalon verhona. Isä poseeraa pakarat vilkkuen rantakalliolla. Kuvat eivät kuitenkaan ole eroottisia sanan varsinaisessa merkityksessä, vaan pikemminkin niissä kuvataan tuolloin niin muodikkaan ulkoilmavitalismin hengessä, miten ihminen ja luonto ovat yhtä. Näissä albumeissa välittyy aitous ja luonnollisuus.
Olen äärimmäisen kiitollinen perhearkiston lukuisista kuvista, jotka valottavat tutkimani suvun jäsenten arkea eri vuosikymmeninä. Yksi toive tutkijalla menneisyyteen kuitenkin olisi. Olisitte merkanneet hyvät ihmiset kuka kuvassa on, yli sadan vuoden päästä tunnistaminen on hankalaa!
Suomen Valokuvataiteen museossa päättyi viikko sitten Susanna Kekkosen ja Anna-Sofia Bernerin näyttely Perhealbumi, jossa määriteltiin erolapsen kautta perhettä ja sen käsitettä.
Museoviraston kuvakokoelmat ovat ehtymätön aarreaitta
Luennoin Kanneltalon auditoriossa 1800-1900-luvun elämäntavasta tiistaina 24.3. klo 17.15-18.45. Vapaa pääsy. Tervetuloa!
Blogin kuvat kuuluvat yksityiseen sukuarkistoon.
