Asunto Tapiolassa 1960-luvun henkeen osa I

Blogit Julkaistu 8.5.2015

Otto Iivari Meurmanin teosta "Asemakaavaoppia" vuodelta 1947 ja Heikki von Hertzenin kirjoittamaa kirjaa "Koti vaiko kasarmi lapsillemme?" pidetään lähtölaukauksena suomalaisen puutarhakaupungin kuuluisimman sovelluksen, Tapiolan synnylle.

Tapiolan suunnittelussa lähtökohdaksi otettiin ihmisen, elämisen ja asumisen vaatimukset ja toiveet. Tapiolaideologiaan kuului, että eri sosiaaliluokat sekottuisivat keskenään ja rakennettiin rinnan niin kerrostaloja kuin suurempia erillis- ja rivitaloja. Tapiolan rakennusten suunnittelijoista löytyvät kaikki aikansa merkittävimmät nimet kuten Alvar Aalto, Aulis Blomstedt, Aarne Ervi, Viljo Revell, Kaija ja Heikki Siren. Asuntojen suunnittelussa saliittiin innovointi ja sekä kokeilut niin ratkaisujen kuin materiaalienkin suhteen. Myös suunnittelukilpailuita järjestettiin. Kotitalousasiantuntijat ja perheenäidit antoivat lausuntonsa arkkitehtien luonnoksiin, jotta lopputuloksesta tulisi mahdollisimman toimiva.

Asuttiin nykymittapuun mukaan tiiviimmin; suuretkin perheet "ahtautuivat" kaksioihin tai kolmioihin. Monille muutto Tapiolaan kerrostaloon merkitsi kuitenkin elämänlaadun kohentumista. Esimerkiksi sisävessat ja kylpyhuoneet olivat mukavuuksia, joita vanhoissa puutaloissa ei välttämättä ollut. Uudet tilaratkaisut liukuovineen ja moneen tarkoitukseen muunneltavine kalusteineen toimivat funktionaalisesti pienemmissä tiloissa. Tapiola oli eräänlainen kokeilukenttä 1950-60-lukujen suunnittelijoille. Silloin mm. moderni baarikeittiöratkaisu esiteltiin uutuuttaan hohtavissa tapiolalaisasunnoissa kiinnostuneelle yleisölle. Se jakoi paljon mielipiteitä erilliseen keittiöön tottuneissa messukävijöissä.

Pienten asuntojen vastapainoksi puistomaiset pihat ja virkistysalueet toimivat vihreänä olohuoneena. Tapiolassa maksettiinkin erillistä ns. ruusuveroa virkistysalueiden rakentamisen ja ylläpitämisen kustantamiseen. "Luonto dominoi, arkkitehtuuri tulee vasta seuraavaksi" julisti puutarhakaupunki-aatteen isäkin, "Tapiolan Keisariksikin" kutsuttu Heikki von Herzen. Oma kotini Tapiolassa on rivitalo, joka on valmistunut vuonna 1961. Pihallamme kukoistavat yhä alkuperäiset kasvit: alppiruusut, luumupuu sekä köynnöshortensia.

Yhtä alkuperäiskuntoinen oli asuntomme sitä ostettaessa. Alla kuva asuntomme pohjasta. Taloyhtiömme 4 asuntoa ovat kukin pohjaltaan hieman erilaisia, koska ostajat saivat aikoinaan suunnitteluvaiheessa vaikuttaa materiaaleihin ja pohjaratkaisuihin. Vanha pohjaa ja asuntoa tarkastelemalla paljastuu myös yhteiskunnallisia sekä elämäntavan muutoksia vuosien varrelta. Esimerkiksi hauska kuriositeetti oli, että jokaisessa huoneesta löytyi puhelinpistoke. Varsin hyödytön ylellisyys nykypäivänä.

Keittiön vieressä oli palvelijanhuone, josta puolestaan oli "kätevä" ovi suoraan keittiöön. Toisin kuin vuosisadan alkupuolella, jolloin lapset hoidettiin kotona, 1960-luvulla kotiapulainen alkoi olla jo harvinaisuus. Työvoiman kallistuttua apulainen, joka oli aiemmin myös keskituloisten ja alempien virkamiesten kotona perheenäidin apuna, oli nyt vain varakkaimpien ylellisyyttä. Yhä useampi äiti kävi ansiotyössä, lapset hoidettiin päiväkodeissa sekä uudet keksinnöt helpottivat kodin huoltoa.

Suinkaan kaikissa 1950-luvun tapiolalaiskodeissa ei ollut vielä modernia keksintöä, jääkaappia. Kylmäkaappi, josta oli reikä ulos toimi viileänä säilytysratkaisuna kellarin ohella. Kodissamme keittiötilojen apuna oli alakerrassa kylmiö. Sinne mahtui itsetehdyt mehut, hillot ja juhlien tarjoilut, lisäksi syksyn sadolle oli varattu oma valtaisa laatikkonsa. Remontoidessa mietimme, että kylmiöstä olisi tullut mainio viinikellari. Valitettavasti kylmiö oli varsinainen sähkösyöppö, eikä viisilapsisella perheellä ei ole koskaan riittävästi varastotilaa, joten se toimii nyt tarvikevarastona. Niin -ja viini on tehty nautittavaksi, ei säilytettäväksi.