Väitöstutkimukseni sivuaa opiskelijaelämää kahdessa polvessa 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun Helsingissä. Verrattaessa niitä omiin opiskeluvuosiini reilut sata vuotta myöhemmin, tuntuu, ettei monikaan asia ole muuttunut. Varsinaisen opiskelun ulkopuolellakin oli myös elämää ja kaikenlaisia houkutuksia. Niin maalta tulleet ensimmäisen polven ylioppilaat kuin säätyläiskotien vesatkin osasivat laittaa elämän ranttaliksi. Lukemissani kirjeissä vanhemmat ovat huolissaan riittääkö opiskelulle aikaa lukemattomien aktiiviteettien, illanviettojen, tanssiaisten, Vapun- ja Kukan päiväin juhlinnan, vuosijuhlien, höyrylaivaretkien ja teatterikäyntien välissä.
Ylioppilaan elämä pääkaupungin melskeessä, kaukana kotiseudusta oli monille psyykkisesti raskasta. Paineet menestyä opinnoissa, huoli tulevaisuudesta, itsenäistyminen ja taloudelliset huolet painoivat opiskelijoita. Kaukana asuvat vanhemmat tai muu tukiverkko puuttui monelta ensimmäisen polven ylioppilaalta vieraassa, suuressa kaupungissa. Eläminen Helsingissä oli kallista ja opiskelijaelämäkään sai helposti hukutettua paljon rahaa. Todennäköisesti suuri osa opiskelujen keskeyttämisistä johtuikin juuri taloudellisista syistä.
Opiskelijat olivat taustastaan ja tiedekunnasta riippumatta velkaantuneita. Velkakierteistä koetettiin päästä kuiville ottamalla uutta velkaa tai vaihtoehtoisesti antamalla sivutoimista opetustyötä. Vakavarainen suku saattoi kuitenkin myöhemmin lunastaa lainat ja auttaa ylioppilaan uuteen alkuun. Tällaista mahdollisuutta ei ollut suurella osalla ensimmäisen polven ylioppilaita. Mikäli varakas suku ei auttanut vippikierteestä eroon, saattoi hummaamisen polulle joutunut ylioppilas jäädä helposti mieron tielle. Suurelta osalta ensimmäisen polven ylioppilaita puuttui tukiverkosto, jolla olisi mahdollisuus auttaa velkaantunutta ylioppilasta taloudellisesti. Rahahanat saattoivat sulkeutua myös varakkaamilta vesoilta, mikäli vanhempien tahtoa ei noudatettu. Tutkimassani perheessä raha-avustus ylioppilaalle katkaistiin, kun tämä pastori-isän tahdon vastaisesti jätti teologisen tiedekunnan ja siirtyi lukemaan kielitieteitä.
Opiskelijaelämään on aina olennaisesti kuulunut ilonpito ja juhliminen. 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa niitä väritti myös isänmaallinen eetos, joiden lähtölaukaus oli juhlat Kumtähden kentällä Kukan päivänä 13.5. 1848, jolloin laulettiin Maamme laulu ensi kertaa. Vappu on ollut aina riehakas juhla ja kilpaili suosiosta Kukan päivän kanssa vuosisadan vaihteessa. Kielikysymys jakoi vapunjuhlijoita: suomenkieliset juhlivat Ullanlinnassa ja ruotsinkieliset Kaisaniemessä. Vapun juhlinta huipentui tuolloin puolenyön aikaan, kun ylioppilaslakki painettiin juhlallisesti päähän. Oma ylioppilaslakkini on jo kellastunut, mutta painan sen päähäni tänäkin vappuna Mantan lakituksen yhteydessä.
Opiskeluaika oli yhtä aikaa vapautta ja vastuuta silloin ja nyt.
Hyvää Vappua kaikille!
Kuvat ovat yksityisen perhearkiston omaisuutta.
Perhearkistot: von Rehausen, Kjäldström-suvut, omat valokuva-albumit
Lähteitä:
Klinge, Kolbe "Suomen Ylioppilas"
"Kyyhkyinen", teologian ylioppilaiden lehti
,