Vuosia sitten samoilin vanhantavarainkaupan hämärissä tiloissa, kartoittamassa hyllyjen pölyisiä tavaroita, odottaen sitä tunnetta, joka saa minut pysähtymään jonkin esineen eteen. Orvon oloinen lasiesine oli sijoitettu poistopöytään rikkinäisten lasimukien, Muurlan maljakoiden ja parittomien Arabian kahvikuppien ja lautasten keskelle. Ensi silmäyksellä se näytti tuhkakupilta.
Näin jälkikäteen muisteltuna olen melkein varma, että kohdistaessani esineeseen tarkemman katseeni, sen lasi alkoi kimmeltää timantin tavoin, jolloin esineen hiottu, puhdas muotoilu paljasti sen olevan jotain muuta kuin vieressä olevat käyttöesineet. Otettuani esineen käteeni ja pyöriteltyäni sitä huomasin tutun nimen ja numeroita sen pohjalla, mutta esine itsessään oli minulle tuntematon.
Myöhemmin, erään keräilijän vinkkaamia taidekirjoja viisaampana, esine paljastui Tapio Wirkkalan Valcoksi, taide-esineeksi, jota oli valmistettu Valcon Kuvaputkitehtaan avajaisiin 24.8. 1978 kutsuvieraille numeroituna sarjana lahjaksi. Esineitä oli ilmeisesti jaettu myös työntekijöille. Numero ei siis ollutkaan vuosi, vaan esineen numero.
Etsin tehtaasta tietoa netistä: sen tuotanto oli jäänyt murto-osaan suunitellusta ja monella tapaa epäonninen tehdas suljetiin vain muutama vuosi avajaisten jälkeen. Se jätti jälkeensä satoja työttömiä, suuret velat sekä mehevän poliittisen jälkipyykin. Ja lasisen Valcon.
Asetin esineen pystyyn ja se muistuttikin kuvaputkea. Tämä esine ei ollut vain kaunista muotoilua, vaan se oli osa valtiomme ei niin menestyksekästä teollista historiaa. Nyt pianon päällä se muistuttaa, että design ei ole vain kauneutta, vaan se pitää sisällään on myös kertomuksia Suomesta.
Lisää tietoa:
Valcon tehtaat yhtenä HS:n 10 pahinta bisnesmokaa-sarjassa
Valco on päässyt myös Markku Kuisman ja Pekka Seppäsen vasta ilmestyneeseen kirjaan Suomen pahimmat bisnesmokat
