Joulu vintagekodissa

Tervetuloa Tapiolan kotiimme, joka on puettu 1950-60-lukua kunnioittavaan modernimpaan jouluasuun. Kaiken ei toki tarvitse olla 1950-70- luvuilta, sillä myös kerroksellisuus ja historia kuuluvat jouluun.

Oma joulunviettotapani mukailee sukuni perinteitä, jotka jo usean sukupolven ajan ovat viettäneet joulujaan sekä maalla että kaupungissa. Myös minulle joulu jakautuu kahteen osaan: humoristisesti niitä voisi kutsua antiikki- ja vintagejouluiksi. Olemme nimittäin jo vuosia viettäneet aaton vapaa-ajankodissamme 1890-luvulla rakennetussa puutalossa Hangossa. Joulupäiväksi olemme kuitenkin jo palanneet sukupäivällisten vuoksi takaisin kaupunkiin, Tapiolan kotiimme. Molemmat kodit koristelen jouluun tyylillä, joka sopii rakennuksen valmistumisajankohtaan.

Kuvasimme kotiamme Antiikki & Design-lehden joulunumeroa varten Pia Inbergin kanssa. Kattaukseen lainasimme Brummer & Brummerilta Tapio Wirkkalan Rosenthalille suunnittelemat astiat, aterimet ja lasit. Nämä kyllä sopisivat mainiosti myös sukupäivällisille.
Matias herkuttelee pipareilla.Kuva: Pia Inberg.
Raija Uosikkisen koristelemista tonttulautasilta maistuu puolkkakiisseli. Kuva Pia Inberg

Tiettyjä astioita kuten Finelin tonttukulhoja ja sukumme 1800-luvulta peräisin olevaa Willeroy & Bochin posliinista joulupuuroastiaa käytämme vain jouluisin. Samoin kattauksessa käytän entisajan tapaan juhla-astioita. Yhden astiaston ja aterimien ”pyhittäminen” juhlakäyttöön luo ruokailuhetkeen omanlaisensa tunnelman. Ruokakin maistuu niistä kenties hieman paremmalta.

Jouluperinteet ja koristeet muokkautuvat vuosien mittaan. Niissä näkyy ajan henki, trendit, ihanteet ja tekniset innovaatiot. Tätä blogia  varten olen valinnut vuonna 1961 valmistuneeseen Tapiolan kotiimme vintagehenkisiä joulukoristeita 1950-70-luvuilta, jotka sopivat talon tunnelmaan.

Tunustan: olen jouluihminen. Aloitamme tyttäreni kanssa jouluvalmistelut pukemalla 1960-luvun rivitalokotimme jouluasuun, ostamme perinteisen joulukalenterin ja nautimme ensimmäiset piparit jo marraskuun lopulla.

Sain tämän ihanan piparin tervehdyksenä tarhasta.
Neilikat ja mandariini tuoksuvat suloisesti.
Pähkinät ja rusinat kuuluvat jouluun. Kaunis Kai Frankin lokerikko lainassa Bisarrista. Kuva Pia Inberg

 

Joulu on herkuttelua. Rakastan leipomista ja vaikka lopputulos ei aina ole halutun kaltainen, joskus sitä myös onnistuu. Pölysokerisa kieritetyt karpalot koristavat perinteistä maustekakkua.
Mikä tuoksu...

 

Sitruunapalat olen kuivattanut uunissa. Ne voi myös ripustaa naruun koristeeksi.

Minulle joulu on suurelta osin aineetonta: kynttilänvaloa pimeyden keskellä, hyasintin- ja piparintuoksua, joululauluja sekä rakkaiden läsnäoloa. Näiden tuttujen elementtien ohella olen halunnut luoda kotiimme joulutunnelmaa myös perityillä ja vintage- ja antiikkiliikkeistä hankituilla esineillä. Vaikken mitään tyylipuhdasta sisustusta haekaan, moderni design 1950-70-lukujen koristeet istuvat Tapiolan kotiimme paremmin kuin talonpoikaisesineet ja olkipukit.

Ostin uuden joululiinan, punaisen Sienan. Riisiposliini on kauniin jouluista.
Aarikan tonttuperhe ja lasimaailma
Valmistin itse joulukoristeita vanhoista sanomalehdistä.
Svenskt Tennin paperilintu sopii myös joulupöytään.
Lapsuudessani kuusessa oli aina ”elävät kynttilät” ja joiden lepattava liekki loi muuten pimeähköön huoneeseen ainutlaatuisen ja sadunhohtoisen tunnelman. Vanhat kynttilänpidikkeet ja Argenta-malja Helsinki Secondhand.

Ihanaa Joulua ja lämpimiä ajatuksia blogini lukijoille!

 

 

 

 

 

 

 

Katja Weiland-Särmälä

Katja Weiland-Särmälä on väitöskirjaa tekevä taidehistorioitsija ja historioitsija sekä löytöretkeilijä kauneuden, designin ja taiteen maailmassa.

Seuraa meitä somessa