Kysymys aitouden ja alkuperäisyyden ihanteesta tulee ajankohtaiseksi esineitä hankittaessa tai niitä kunnostaessa. Usein vastakkain asettuvat alkuperäisyys ja käytettävyys. Onko esine enää aito, mikäli siihen on lisätty uusia osia tai korjailtu? Valaisin tai tuoli on arvokkain, mikäli se on "koskematon", alkuperäisessä asussaan. Harvoin se on silloin käytettävissä. Vanhat sähköjohdot voivat olla hengenvaarallisia ja istuin alkuperäisillä fyllingeillä ja kankailla on très chic kuvissa, mutta siihen ei uskalla istua, ettei vanha kangas repeytyisi.
Rakennuksissa ollaan armollisempia. Vanhaa 1700-luvun rakennusta on muuteltu, laajennettu, mahdollisesti korotettu tai jopa tyylillisesti "modernisoitu nikkarityyliin". Tällaista vanhaa taloa asunnokseen kunnostava tuskin lähtee sitä "palauttamaan alkuperäiseen 1700-luvun asuunsa", vaan eri aikakausien kerrostumat saavat näkyä ja on hyväksyttävää tehdä myönnytyksiä nykyajalle, jotta asunnossa voi myös asua.
Vanhoissa tavaroissa, jotka ostetaan kotiin käyttöesineiksi pitää päteä samat säännöt. Eri asia on, mikäli on kyse niin arvokkaasta esineestä, että sen oikea sijoituspaikka olisi museo. Tai perintöesineestä, joka mahdollisimman alkuperäisessä asussaan on enemmän ihailtava muisto- tai taide-esine kuin käyttöesine.
Korjausten suhteen löytyy monta koulukuntaa: jos niitä ylipäätään haluaa tehdä, osan mielestä tulee korjauksen ja uudemman osan näkyä esineessä. Osa taas haluaa työstää korjauksen "piiloon". Tärkeää on kuitenkin tehdä korjaus mahdollisimman alkuperäiseen henkeen -kuten tuolloinkin olisi korjattu- vaikkapa puutapein tai etsiä aito vanha hela kadonneen tilalle.
Myös muistot kannattaa ottaa huomioon esineitä kunnostaessa ja entisöitäessä. Mummolassani oli vanha astiakaappi, jonka alkuperäinen väritys oli kaiketi vihreänkellertävä. Se oli maalattu useasti uudestaan, viimeksi 1950-60 luvulla oranssi-keltaiseksi. Itse en lähtisi palauttamaan sitä alkuperäiseen väriinsä, koska kaappi näyttäytyy muistoissani nimenomaan räikeän retrovärisenä. Siinä näkyy eri maalikerrosten kautta myös hauskalla tavalla eri aikakausien muotivirtaukset. Mikäli sen joskus myisi, kannattaisi se palauttaa alkuperäiseen väriinsä.
Mielenkiintoinen kysymys aitouden tiimoilta on esineiden käyttötarkoituksen muutos. Mikäli esimerkiksi 1800-luvun alun kynttiläkristallikruunun haluaa sähköistää, esine tavallaan "kadottaa aikakautensa", sillä sen valmistusaikana sähköä ei vielä oltu keksitty. Sama pätee öljyllä toimiviin valaisimiin. Periaatteessa näihin ei sähkö kuulu. Tosin näitä sähköistyksiä tehtiin vanhoihin valaisimiin jo 1800-luvun aikana sähkön yleistyttyä.
Esineiden käyttötarkoitusta muutettaessa kannattaa huomioida myös esineen arvo. Olen erään kesäpaikan remontin yhteydessä muuttanut vanhan ns. pottakaapin kylpyhuoneen kalusteeksi ja laittanut sen päälle käsienpesualtaan hanoineen. Kyseessä oli suhteellisen yleinen ja taidehistorialisesti vähäarvoinen esine, joten koin, että tällainen muutos oli mahdollinen. Nyt se tuo kylpyhuoneeseen vanhaa tunnelmaa.
Eri aikakausina on vallalla eri ihanteita: 1980-90-luvuilla oli muotia "palauttaa" talonpoikaisesineet puupinnoille. 2000-luvuilla vaalea kustavilaisuus myy hyvin. Tiedän monen antiikkikauppiaan poistaneen alkuperäisen vihreänharmaan värin esineistä ja "maalauttaneen" esineen valkoiseksi tai harmaaksi, jotta se myisi paremmin. Sääli sinänsä, mutta ymmärrettävää. Mikäli itse lähtee maalaamaan vanhaa esinettä, kannattaa maalata vanhan päälle ja valita maali, joka on myöhemmin poistettavissa kun makumieltymykset jälleen muuttuvat. Ehkä vihreänkin aika koittaa vielä.
Esineitä korjailuun liittyvä termimaailma varsin monimutkainen. Lue tästä konservointikillan linkistä, mitä eroa on konservoinnilla ja entisöinnillä
