Yksi kiehtovimpia liikkeitä, joissa olen vieraillut on ehdottomasti Weird Antiques Helsingin Jätkäsaaressa. Hieman hämärä, jättimäinen tila on lattiasta kattoon täynnä mitä erityisempiä esineitä. Tuntuu siltä, kuin olisin astunut eri aikakauteen, oikeastaan kokonaan toiseen, lavastettuun maailmaan. Liikkeen omistajat Mike ja Tomppa sulautuvat täydellisesti liikkeen fiilikseen tötterötukassa ja makeissa 1950-lukua henkivissä "kledjuissaan". He ovat intohimoisia alan harrastajia, jolle liikkeen pitäminen vaikuttaa olevan elämäntapa. Saamme seurata 29.3. alkaen miesten retkiä "Vintagen valtakunnassa" myös tv-ohjelman välityksellä.
Molemmat miehet ovat elämäntapakeräilijöitä. Harrastus tulee Tompalla "verenperintönä": hänen isänsä oli ns. ”yleiskeräilijä” ja Tomppa kulki isänsä matkassa jo "pikkukundina". Mieltymys erikoiseen ja kummalliseen heräsi jo tuolloin. Hän muistaa lapsuudenkavereidensa ihmetelleen, muutamia löytöjä, esimerkiksi sitä, miksi hän "skidinä" pelasti vanhan palomiehen kypärän romukaupasta. Ei ehkä se tyypillisin pikkupojan esinehankinta. Kypärä oli vaan pakko saada. 1980-luvulla hän toi muutamia vanhoja bensamittareita Yhdysvalloista. Sekin se herätti ihmetystä lähipiirissä. Sittemmin bensapumput ovat muodostuneet kovaksi valuutaksi keräilymarkkinoilla. Myös Mike kertoo myös ”dyykannensa” pikkupojasta alkaen. Kaatopaikat olivat loistava paikka tehdä löytöjä. Eräänä hauskimpana "pelastuskohteenaan" hän kertoo, miten aikuisena, etsiessään autonosia navetan vintiltä hän löysi vanhan 1920-luvun kassakoneen heinien seasta. Kone painoi kuin synti, mutta jollain konstilla hän sai sen keploteltua ylisiltä alas.
Molemmat miehet ovat musa- ja automiehiä, lisäksi heillä on myös erityisiä kiinnostuksenkohteita kuten ilmailu Tompalla ja jukeboxit Mikellä. Miehiä kiinnostavat myös tarinat esineiden takana, jotka miehet pyrkivät ostohetkellä selvittämään. "Hyvä tarina myy aina, mutta sellaisia emme kuitenkaan lähde keksimään." Miehet naurahtavat.
Liikkeellä on selkeä linja, vaikka itse tavaraa löytyy skoottereista sohvapöytään. Mikä tahansa tavara ei kelpaa: ”vedämme rajan 1970-lukuun, sen jälkeen ei ole tullut mitään kiinnostavaa” Mike sanoo pilke silmäkulmassa.
Väärennyksiä tulee viikottain vastaan. Kiinasta tulee peltileluja, jotka on valmiiksi ruostutettuja, jopa niiden laatikot on haalistettu ja jollain liattu tahraisiksi. Väärennyksen harjaantunut harrastaja tunnistaa kuitenkin helposti pienistä tekoajankohdan paljastavista yksityiskohdista.
Liikkeellä on selkeä oma asiakaskuntansa, mutta erityiset esineet toimivat hyvin myös modernissa pelkistetyssä kodissa katseenvangitsioina, keskustelunherättäjinä ja kerroksellisuutta luomassa. Miehet kertovat liikkeen sisustusideologian perustuvan pitkälti kontrasteihin.
Yhtä sanaa liikkeessä ei kannata mainita. Se on ”tuunaus”. Miesten sanavarastoon tuo sana ei kuulu. Fiksaus, kustomointi, entisöinti ovat termejä, jotka Mike ja Tomppa hyväksyvät.
Vaikka liike on netissä, Tomppa ja Mike suosivat esineen myyntiä "face to face" asiakkaalle, jotta asiakas voi rauhassa tutustua tuotteeseen. Luulenpa, että myös miehille on myös tärkeää nähdä asiakas ja tutustua tähän. Keräilijälle voi olla joskus vaikea luopua esineistä, vaikka miehet vakuuttavatkin, ettei ettei se tuota enää ongelmaa. He kertovat, että etenkin jos huomaavat esineen päätyvän toiselle keräilijälle tai hyvään kotiin jossa esinettä arvostetaan, tuntuu hyvältä myydä se eteenpäin. Esineen kierto on tärkeää. "Kun yhdestä kivasta on luopunut, tulee tilalle kolme muuta "makeeta juttua".
Ps. Tässä blogissa on ihan pakko käyttää slangisanoja, sillä kirjakielellä kirjoitettuna tietty aitous miesten puheista olisi kadonnut.