Helsingistä Hankoon ei ole kovin pitkä matka. Harvemmin sitä kuitenkaan pystyy ajamaan ilman välipysähdyksiä varsinkaan kun perheeseen kuuluu viisi lasta. "Viisykkösen" varrella on designystävälle ja tavaranrakastajalle monta mukavaa pysähdyspaikkaa. Yksi näistä on Tammisaaren kohdalla sijaitseva J. Talsin huutokauppakamari, joka ostaa ja myy vanhaa tavaraa. Talsi on perheyritys, jonka seinien sisällä henkii lämpöinen tunnelma: ostoksille tai ”vaan katselemaan” saapuvat perheenjäsenemme tervehditään iloisesti ja huomioidaan aina pienimmästä suurimpaan. Talsi on erityisesti lasten suosiossa, koska siellä tarjotaan itseleivottua pullaa tai piirakkaa.

J. Talsissa on kaksi rakennusta sekä kaksi telttakatosta täynnä tavaraa. Myynnissä on sekoitus kaikkea: antiikkisängyistä arabiaan ja voikirnuista grafiikkaan. Valikoima on pääosin keskittynyt vanhempiin 1800- luvun ja 1900-luvun alun huonekaluihin ja esineisiin, mutta joukkoon on eksynyt joskus myös uudempaakin tavaraa. Osassa tavaroita on keltainen lappu, mikä tarkoittaa, että ne ovat myynnissä myös verkkohuutokaupassa.

Nykyisessä paikassa J.Talsi on toiminut noin kymmenen vuotta. Yritystä pyörittää Jeanette, "Nette" Talsi perheineen. Toiminnan alkuvuosina, kun kaikkea vielä opeteltiin, Nette muistelee, että erehdyksiä tapahtui. Tuolloin heidän pitämässään huutokaupassa kaupattiin kartanon irtaimistoa. Tuolloin joitain aarteita mm. Tynellin lamppu meni alihintaan ostajalle. ”En vieläkään oikein voi ajatella sitä” hän sanoo päätään pudistellen.

J.Talsista huutokauppakamarista ei voi puhua mainitsematta myös Neten isää Jean-Egil Bäckmania, joka vastaa täysin mielikuvaa hyväsydämisestä ja joviaalista myyntimiehestä , jonka kanssa tuntee tekevänsä aina hyvät kaupat. Isän leipurinpeukalo on myös tarjolla olevien maukkaitten leivonnaisten takana. Kierroksen päätteeksi tyytyväinen perheeni poistuu Talsista suu makeana ja yhtä esinettä rikkaampana.





J.Talsin löydät myös facebookista!
Kannattaa lähteä nyt nyt viikonloppuna 6-7.6. Tammisaareen, siellä on antiikki- ja taidemessut! Messuilla on 25. juhlavuosi ja paljon näytteilleasettajia!
,