Ystävykset Aliina ja Helena

Isoäitini oli kertonut isälleni, että hänen nuoruudessaan 1910-20-luvulla heillä oli sisarien ja naapuritalon tyttärien kanssa yhteinen lehti: "Protokolla"- nimeltään.  Se ilmestyi peräti kahdesti viikossa, sen päätoimittaja vaihtui joka numerossa. Lehti  sisälsi  ajankohtaisia uutisia ja käsitteli päivänpolttavia kysymyksiä. Kuinkas muutenkaan! Ennen "Protokollaa" sama toimittajajoukko -tosin salanimillä- toimitti "Kansakoulun Uutisia".

Mistä tyttöjen toimittama lehti oli saanut alkuperäisen ideansa, voi vain arvailla. Vuonna 1919 Tyyni Haapasen suomentamassa Louisa M. Alcottin "Pikku Naisia"- kirjassa sen sankarittaret kirjoittivat vastaavaa lehteä. Lehti on kuitenkin tätä suomennosta varhaisempi. 1900-luvun alussa yhä useammassa kodissa luettiin sanomalehtiä, jotka epäilemättä myös toimivat "Protokollan" esikuvana.

 Kyseinen lehti oli oman pienen yhteisönsä "äänenkannattaja", tyttöjen ääni. Se  kytkeytyy omassa vaatimattomassa muodossaan käsinkirjoitettyjen lehtisten  perinteeseen. Vastaavia oli esimerkiksi salaseuroilla, paikallisilla nuoriso- ja työväenliikkeillä tai vaikkapa yliopisto-opiskelijoilla. Protokollaa kirjoitettiin 1910- ja 1920-luvuilla, jo sen nimessä paistaa aikakauden henki. Lehden nimen voisi nähdä viittaavan myös perinteisen maalaisyhteiskunnan arvojärjestyksen uudelleenarviointiin, vaikka kirjoittajat, "talon tyttäret", tuskin  sitä tarkoittivat. Todennäköisesti nimi vain kalskahti sopivan arvovaltaiselta.

Tällaiset lehdet ovat sellaista arjen historiaa, joka helposti häviää. Edes tekijät eivät välttämättä pidä sitä arvossa aikuistuttuaan. "Protokollan" ilmestymisestä on pian sata vuotta, joten emme kuvitelleetkaan koskaan näkevämme kyseistä lehteä. Sukulaiseni ostettua isoäitini kotikylästä Pollilan tilan muutama vuosi sitten, sen vintiltä löytyi aarre: nippu säilyneitä "Protokollia" ja ainevihkoja.

 

Lehti ilmestyi useita vuosia. Lehden varhaisissa numeroissani isoäitini mainitaan rasittavana pikkulapsena, mutta myöhäisemmissä lehdissä hän on päässyt myös toimittamaan sitä.

 

Toki kunnon lehdessä oli myös mainoksia. Tässä mainostettiin mm. "Trustivapaita savukkeita".

Nuorten tyttöjen kirjoittama lehti on mikrohistoriaa parhaimmillaan! Lehti paljastaa paljon kyläyhteisöstä ja tyttöjen arjesta: siinä kuvaillaan yksittäisiä pikku kommelluksia, sattumia ja harmituksia. Voin kuvitella, miten vinttikammarissa on kirjoitettu pääkirjoitusta, lehti sujautettu koulutoverin pulpettiin ennen tuntien alkamista ja kuinka juttuja on luettu yhdessä ääneen tuvan pöydän ääressä. Lehti kertoo myös kansansivistys- ja -kasvatushengestä, tyttökulttuurista, unelmista sekä ambitioista, joita löytyi myös pienestä maalaiskylästä.

Lueskellessani "Protokollan" hauskoja juttuja, mietin, mitä tytöille kävi myöhemmin. Ystäväjoukon vanhimmat Lahdenperän  Helena, (isoäitini sisar) ja Pollilan Aliina olivat parhaat ystävät. He olivat molemmat hyviä koulussa ja kilpailivat keskenään arvosanojen paremmuudesta. Aliinan vanhassa ainevihossa kerrotaan matkasta suureen kaupunkiin, Turkuun, jossa elämä oli hektistä ja jännittävää. Ehkäpä Aliina kuvitteli joskus asuvansa siellä.  Tyttöjen  yhteinen haave oli ryhtyä isoina opettajiksi.

 

Pollilassa on säilynyt kaikki vanha
Aliinan nuoruuskuva. Tässä kuvassa hänellä on kädessään paperi. Pienellä mielikuvituksella sen voisi nähdä viittaavan Aliinan kirjallisiin taipumuksiin.

Ystävyksistä Helena pääsi toteuttamaan unelmansa, Aliina ei. Vielä 1900-luvun alkukymmeninä maaseudulla ei välttämättä katsottu hyvällä tyttöjen kouluttautumista, oli miten lahjakas tahansa. Se nähtiin turhana, menisihän tyttö kuitenkin naimisiin ja koulutus valuisi hukkaan kuin likavesi navetan katolta. Helenan lähtiessä opiskelemaan Aliina jäi kylään. Kenties sulhasta odottamaan. Protokollat hän kätki vintille arkkuun, toivoen unohtavansa sen, mitä ne edustivat. Helenan palatessa kotiin seminaarista oli selvä, että jotain heidän välillään oli muuttunut, ystävyys Aliinan kanssa ei kestänyt.

Vuodet vierivät, kumpikaan ei koskaan avioitunut. Aliina jäi asumaan veljiensä kanssa kotitilaa. Helena muutti Turkuun, mutta vietti kesälomiaan perimässään Lehtorannan huvilassa, lyhyen kävelymatkan päässä Aliinan kotitalosta. Entiset ystävykset eivät olleet enää tekemisissä keskenään. Aika, jolloin yhdessä kirjoitettiin protokollaa ja unelmoitiin olivat iäksi menneet.

 

 

Ystävänpäivä on hyvä päivä muistaa myös niitä ystäviä, jotka jossain elämänvaiheessa ovat olleet tärkeitä, mutta aika ja elämä ovat meidät erottaneet.

Hyvää ystävänpäivää ja lämmin  kiitos nyt vuoden ikäisen blogini ystäville!

 

Katja Weiland-Särmälä

Katja Weiland-Särmälä on väitöskirjaa tekevä taidehistorioitsija ja historioitsija sekä löytöretkeilijä kauneuden, designin ja taiteen maailmassa.

Seuraa meitä somessa